Oliko Ali Aaltonen valeluutnantti?

Päivitetty 13.3.2019 (tietoa koulupoikien aktivismista) 7.11.2018 (korjattu virhe, aikaikkuna sotapalvelukselle tiivistyy) päivitetty 25.10.2018 (pari tarkennusta ja lisäystä). päivitetty 22.10.2018 (sotakoulun aikajana tiivistyy)

Ali Aaltosen persoonaa ja elämänvaiheita on käsitelty aikalaisten taholta kahdessa pidemmässä aikakauslehtiartikkelissa sekä niitä koskevissa aikalaiskommentaareissa. Suomen Kuvalehden numerossa 9/1938 on Aarno Karimon verraten kiihkottomasti (!) kirjoittama henkilökuvaus "Eräs ihmiskohtalo, Ali Aaltonen, punakaartin päällikkö". Palaan siihen myöhemmin erillisissä postauksissa muistakin tarkastelukulmista. Karimo, joka tunnetaan mm. Kumpujen Yöstä kirjasarjastaan, oli Ali Aaltosen hyvä tuttu. He viettivät paljonkin yhteistä aikaa Viipurissa 1910-luvulla "stammipöydissä" muiden paikallisten tammea virvokkeiden voimalla pelaavien journalistien tavoin. Peli-iltoja on ollut ilmeisen tiheään sillä Aaltosen Viipurin ajan viikko-ohjelmaa on kärjistäen kaskutettu: "kaksi päivää lehden tekoa, viisi päivää juopottelua". Miesten välit menivät Karimon mukaan poikki vasta yleislakon myötä marraskuussa 1917. Ei ollut mitenkään tavatonta, että vuoden 1918 sodan muidenkin kuin eduskunnassa vaikuttaneiden nimekkäiden osapuolten henkilösuhteet olivat risteytyneet jo vuosia ennen tapahtumia - Jyväskylän Lyseosta (esim. Aaltonen ja Tahko Pihkala) eri kaupunkien pieniin toimittajapiireihin. Edellisessä postauksessa tuttu viipurilainen pilalehti Ampiainen oli Karimon "työskentelyalustoja". Karimon ja Aaltosen hyvistä henkilösuhteista kertoo mm. se että Karimo piirsi "Punainen Soihtu" (Karjalassa ilmestynyt) joululehteen 1914. Samassa numerossa pitäisi olla Aaltosen suomentamana Lordi Byronin Childe Harold's Pilgrimatesta runonpätkä, joka käsittelee isänmaansa kaltoin karkoitukseen asti kohtelemien katkeruutta...

Karimo artikkelissaan kertoo Aaltosen siirtyneen Venäjän armeijaan kiukustuttuaan kohteluunsa Suomessa ja siihen ettei hänellä ollut mahdollisuutta jatkaa opintojaan yliopistossa. Karimo ei mainitse sitä että Aaltonen lopetti Jyväskylän lyseon kesken. Hän myös käyttää Jyväskylän sijaan ilmaisua "eräs sisämaankaupunki". Karimo luonnehtii sanaparilla "jollain tavoin" Aaltosen osallistumisen Venäjän-Japanin sotaan. Tämä onkin yksi (lukuisista) Aaltosen henkilöä koskevista arvoituksista. Miehellä oli ilmeinen taipumus (myös 1918 punakapinan aikana; esim. osallisuuden itsekorostaminen aseiden hankkimisessa) lasketella luikuria ja värittää elämäänsä sekä tekemisiään päästessään kertomaan niistä... Toinen epämääräisyys liittyy siihen mikä oli se vallankumoushenkinen krenatoorirykmentin kapina 1906 jonka vuoksi (mahdollinen) luutnantti Aaltonen erotettiin julkisin rituaalinomaisin häpäisymanööverein Venäjän armeijasta. Karimo kirjoittaa Aaltosen maininneen hänelle

Sinä hetkenä, jolloin minut häväistiin rykmentin edessä, minussa syttyi sammumaton viha keisarivaltaa ja koko porvarillista komentoakin vastaan. Vannoin itsekseni aina taistelevani molempia vastaan

Karimon kirjoitus herätti jo tuoreeltaan vastineen, sillä Suomen Kuvalehden 19.maaliskuuta 1938 julkaistussa numerossa Aaltosen Jyväskylän aikojen luokkatoveri Toivo Kansanaho tahtoi oikoa Karimon nuoreen Aaltoseen liittyviä käsityksiä. Rovasti Kansanahon kuvailuihin Alin koulunkäynnistä palaan myöhemmin mutta Aaltosen intoutumisesta asepalvelukseen Venäjälle on suht. tarkkaa kertomaa. Kansanahon mukaan Ali Aaltonen rupesi viettämään aikaa erään venäläisen kapteenin kanssa Jyväskylässä. Lyseolaistoverien ottaessa hänet veljeilystä luokalle oli Aaltonen vakuuttanut kaiken olevan osa hänen "bobrikovilaisuuttaan" vastustavaa vakaumustaan. Lyseon seitsemäsluokkalainen - "napoleoniksi" koulumaailmassa kutsuttu - Ali olikin lähtenyt vuonna 1904 Venäjälle kolme vuotta kestävään
Junkkarikouluun. (linkki englanninkieliselle wikipedia-sivulle)

LISÄYS 13.3.2019. Eino I Parmasen Taistelujen Kirjan osassa III on kolmen pojan verrokkitapaus Porin lyseosta. Koulupojilla oli 1900-luvun alussa useammalla paikkakunnalla erilaisia anti-bobrikov-yhteenliittymiä. Kolme Porin lyseolaista Lindroth, Rindell ja Färling olivat AA:n tavoin suunnitelleet liittyvänsä venäläiseen junkkarikouluun saadakseen upseerikasvatuksen. Tausta-ajatuksena oli tuon koulutuksen avulla hankkia tietotaitoa Suomen vapaustaisteluun. Heidän päästyään ylioppilaaksi keväällä 1904 tilanne olikin muuttunut ja pojat hakeutuivatkin yliopistoon. Junkkerius olisi voinut viedä kolmikon Venäjän-Japanin väliseen sotaan vihun puolelle liittolaista (Japani rahoitti aktivisteja) vastaan. Kevät 1904 olisi ollut myös AA:n ylioppilasvuosi jollei hän olisi kapsahtanut ruotsin ehtoihinsa kesällä 1903. Porilaispojat hakeutuivat yliopistossa historian maineistamille Mauritz Mexmontanin miekkailukursseille...

LISÄYS 22.10.2018. Jämsän nimismies Hugo Palmroth saa keväällä 1904 kirjeen Hämeenlinnasta. Läänissä prosessoidaan A.Aaltosen anomusta sotakouluun lähtemisestä. Palmroth vastaa kirjeeseen ilmoittaen ettei hänellä ole mitään estettä olla puoltamatta sotakouluun lähtöä. Jotta juttu vielä entisestään hämärtyisi Palmroth saa toisen kirjeen 1908, jossa lääninherrat käskevät Palmrothia etsimään A.Aaltosen koska tämä ei ole toimittanut sotaväen erotodistusta asianomaiselle viranomaiselle. Palmroth ilmoittaa että AA ei ole Jämsästä tavoitettavissa. (AA oli muuttanut aiemmin samana vuonna väestökirjanpidonkin mukaan jo Turkuun).

Junkkari

Teologian ylioppilas Kansanaho törmää Aaltosen uudelleen vuoden 1905 suurlakon tiimellyksessä Jyväskylässä. Aaltonen on pukeutunut junkkaripukuun ja hän kertoo osallistuneensa mm. Venäjän-Japanin sotaan väittäen samalla saaneensa mitalin urhoollisuudesta. Ali oli puhunut Kansanaholle karkeasti kehuen Venäjän ryyppyretkillään ja ryydittäen - ilmeisen tietoisena punakorvanlehtisen pappiskokelaan läsnäolosta - tarinoitaan härskeillä naisjutuilla. Kansanaho antaa yhden vihjeen mahdollisista tarinoiden limittymisestä kertoessaan että tuona samana syysiltana Jyväskylässä rähinäkänninen Aaltonen oli pidätetty ja hänen junkkaripukunsa oli revitty... Mies oli myös pakkopuettu siviiliasuun.

Heikki Välisalmen muistelmissa Mies Maailman Turulla (1948) on Aaltosta koskeva luku "Kulttuurikehdossa". Välisalmi toimi samassa Sosialisti-lehdessä Turussa kuin Aaltonen. Välisalmi tuli lehteen 1909. Hän on selvästi pohtinut myös Aaltosen väittämää sotilasurasta. Välisalmi:

Päätoimittajana oli Ali Aaltonen, jota sanottiin Luutnantiksi. Tietääkseni hän oli käynyt Venäjällä junkkarikoulua, johon hän omien sanojensa mukaan oli mennyt "isänmaallisssa mielessä". Hän näet tahtoi valmistua upseeriksi voidakseen olla tehokkaasti mukana sitten, kun maamme joutuu vapaustaisteluun. Koskaan hän ei oikein tarkkaan selittänyt, mitä hän tällä vapaustaistelulla tarkoitti, mutta aktivistisiakin ajatuksia hän hautoi. Nyt oli kuitenkin käynyt niin, että hänen upseerikasvatuksensa keskeytyi. Japanin sota jatkui vielä, ja hänen koulustaan komennettiin oppilaita riveihin väliaikaisiksi upseereiksi ehdolla, että tulevat jatkamaan opintojaan sodan loputtua. Ali Aaltonen ei kuitenkaan mennyt, vaan palasi Suomeen. Hän väitti olevansa aliluutnantti. Näin tuskin kuitenkaan oli asian laita, vaan oli hän yksinkertaisesti entinen junkkari, päätellen siitäkin, ettei häntä Venäjän jouduttua maailmansotaan kutsuttu lippujen alle.

Jussi T. Lappalainen on Punakaartin Sota teoksessa jäljittänyt Aaltosen käyttämät venäläiset sotataidon oppikirjat. Ennen kuin toisin todistetaan jääkin jonkinlainen julkea kysymys mieleen. Käyttikö Aaltonen oppikirjoja lähinnä toimittajan referointi yms kyvyillään vai oliko hän kuinka hyvin perehtynyt niihin oikean upseerin roolissa? Aaltosen junkkarikoulun "opintokirjaa" lienee mahdotonta enää arkistoista jäljittää? Ja missä vaiheessa Ali Aaltonen oli vuosien 1905-1906 tietämillä ollut rakentamassa äidilleen mökkiä kotiseuduillaan Koskenpään Hietakylällä (lähde: Rislakki: Kauhun Aika). Kauhun Ajan mukaan Aaltonen oli myös perustamassa - ja myös eri tavoin ylläpitämässä (esitelmät, iltamat pantomiiniesityksin jne)- (Valkea)Luomen kylän Työväenyhdistystä 1906. Aleksi oli myös piirtänyt uudelle työväentalolle piirustukset, jotka jäivät sitten monestä syystä pöydälle - viimeistään vuoden 1918 kuikuillessa aamunkoitosta.

Onko Ali Aaltosen elämän aikajanassa kaksi eri tasoa? Voidaanko sitä oikeasti elettyä enää edes arkistojen avulla tavoittaa? Vai pitääkö meidän tyytyä vain kerrottuihin. Niitähän ovat toki Karimon ja Kansanahonkin vuosikymmmenten jälkeen muistelemat.

Yhdistetty aikajana:
Eroaa Jyväskylän Lyseosta elokuun lopussa 1903. Huhtikuussa 1904 prosessi sotakouluun lähtemisestä. Marraskuu 1905: Kekkuloi Jyväskylässä junkkaripuvussa. Maaliskuu 1906: perustaa kotikylälleen työväenyhdistystä. 1906-1907 löytyy merkintöjä ko. yhdistyksen pöytäkirjoista. 1907: työskentelee jo Turussakin. Virallinen muutto 1908. JOS hän on sotakoulussa ollut niin se on tapahtunut kesän 1904-syksyn 1905 välisenä aikana?! Kansalliskirjaston digitoiduista sanomalehdistä on löydettävissä uutisia , joissa ilmoitetaan suomalaisjunkkareiden ylennyksistä. Perushaku "junkkari Aaltonen" lyö ainakin tätä kirjoitettaessa tyhjää.
(Läänin ja nimismiehen välistä kirjeenvaihtoa on kuvattuna blogin lopussa)

"Ranskalaisen ja englantilaisen kirjallisuuden tuntija, väsymätön juoppo ja auttamaton boheemi" on yksi digitoidusta sanomalehtiarkistosta (Uusi Suomi 22.1.1928 sivu 12) löydettävä luennehdinta A.Aaltosesta. Jatkuu tuosta tai jostain muusta seuraavassa numerossa...


KUIVAKKAITA ARKISTOTARKENNUKSIA (päivitetty 7.11.2018)

Luomenkylän työväenyhdistyksen kokouspäiväkirjojen mukaan A.Aaltonen perusti yhdistyksen maaliskuussa 1906. Hän on yhdistyksen alkuaikoina toiminnassa mukana. AA on löydettävissä myös paikkakunnalta muuton jälkeen (1908) kokouspäiväkirjoista - ainakin 1913.

Jämsän seurakunnan rippikirjan 1900-1909 mukaan lyseolainen Ali Aaltonen on ollut kirjoilla Jämsässä vuoteen 1908 asti jolloin hän on 17.1.1908 pyytänyt kirjeitse muuttokirjaa Turkuun. Kirkonkirjojen vaihto tapahtuu viiveellä, koska fyysinen AA työskentelee Turussa jo tammikuusta 1907 . Venäjälle menosta ei Alia koskevilla aukeamilla mainita sanaakaan. LISÄYS: Yhdellä aukeamalla (Niemola-Valkeeniemi sivu 1001 Jämsä RK 1900-1909) lukee sotilas. Samoin YHTÄ (1905) vuotta koskevan henkikirjan sivuilla (Niemola 1:ssä rivi 9-10) sotilas Alexi (syntynyt 1884). Jämsän seurakunnan aineiston tarkempi käsittely erillisessä - jossain tulevista - blogipostauksista...

Kansallisarkiston Jyväskylän toimipisteessä kävin lukaisemassa Jyväskylän poliisin ilmoitusasiain päiväkirjaa syksyltä 1905.
Enpä löytänyt tietoa pidätyksestä saati sakinhivutuksesta. Sen sijaan usein päivystysvastuussa ollut poliisi Weijo ilmoittaa lakonisesti että 1.-11. marraskuuta 1905 poliisikammari on ollut sattuneesta syystä suljettuna. Poliisimestarikin vaihtuu suurlakon tyrskeissä. Katselin samalla matkustuslupaluetteloita, työkirjoja yms matkustajien ja maankiertäjien valvontaan liittyviä aineistoja. Kun ei AA:ta niistä löytynyt niin pitänee olettaa että ilmoittautumatta jättäminen johtuu joko A) hänen ei ole tarvinnut sitä univormunsa vuoksi tehdä B) ei ole tullut mieleenkään... Joitakin kammarille jääneitä passeja kansioissa oli, mutta eipä sattunut kohdehenkilöitä kohdalle.

(lisätty 3.10.2018)
Jämsän nimismiespiirin arkiston Ulkomaanpassiluettelot (1904 - 1904) (huom. Venäjälle) ja Esteettömyystodistusluettelot (1904 - 1904) aineistossa Aleksi Aaltonen mainitaan vain jälkimmäisessä. Hän on hakenut esteettömyystodistusta ulkomaan matkaa varten 30.8.1906. 1906
Hänellä on ollut passi käytössä ainakin keväällä 1910, koska hänen Tanskan matkastaan on juttuja. Esim. Sosialisti 20.4.1910

HUOM. nimismiespiirin luetteloissa ON siis tuoreempiakin tietoja kuin arkistotietokannan tarjoama 1904.

LISÄTTY viranomaiskirjeenvaihtoa sotakoulusta 23.10:

TIEDUSTELU AALTOSESTA HUHTIKUUSSA 1904

Nimismiehen vastaus ylläolevaan:

vastaus 1904



Vuoden 1908 ärhentelytiedustelu löytyi kirjeistä alkuperäisenä. Pieni vinkeä detalji: Kasperinpoika kiepsautettu Kasperoffiksi.

1908 tiedustelu

Nimismies vastaa kädet ylös nostaen:
vastaus 1908

Punakka, tanakka ja hanakka - arvuuttelua Ali Aaltosesta

LISÄYS: tietoa R.Ronsusta.

Nuorena miehenä kuuntelin radiosta viisasten kerhoa. Nyt änkyräikäisenä olisin voinnut lähettää heille kysymyksen.
Mitä yhteistä on kansalliskirjailija Aleksis Kivellä ja kapinapäällikkö Ali Aaltosella?

Vastaus ei liity kirjallisiin töihin. Aaltonenhan oli toimittaja, joka lehdistömiehenä koetti promotoida aatettaan eri puolilla Suomea - myös Pohjanmaalla, vaikka siitä vielä tätä raapustettaessa (19.6.2018) mm. Ali Aaltosen wikipediasivu vaikenee. Aaltonen kirjoitti poliittisen sanoman lisäksi myös kaunokirjallista tekstiä. Sen verran olen digitoidusta lehtiarkistosta Alin romanttisia runonpätkiä vilkaissut ettei niitä tälläinen ykstotinen vanhojen hakkapeliitta-lehtien lukija irvistelemättä pysty tavaamaan. Digitoinnin eteneminen toki tuo eteen myös Aaltosen humoristisempia juttuja - sekä miehen itsensä kirjoittamia että miehestä itsestään kirjoitettuja. En niitä tähän nyt yhtä esimerkkiä enempää spoilaa, kehoitan kansalaisia tutustumaan sanomalehtien digiarkistoon.
Ohessa Kurikka-lehdestä (15.9.1911) herskyvä ote, jossa nimimerkki Kalle Aleksanteri kommentoi Alin touhuja puoluekokouksessa. Nykymaailmassa Aaltosta kutsuttaisiin varmaan hämmentäjäksi?



Olen melko varma että joku viisasten kerhon jäsenistä olisi lopulta oivaltanut vastauksen. Aleksis Kivestä ja Ali Aaltosesta ei ole julkaistu valokuvaa.

Ali Aaltosen karikatyyri viipurilaisessa Ampiainen lehdessä 1915

Aaltosesta on olemassa joitakin piirroskuvia, ja aikalaiskertomusten mukaan hän vältteli ruhmuisen ulkomuotonsa vuoksi valokuvaajaa. Punakapinan aikaan kaartissa oli myös valittu toimintatapaa, joka suosi sitä että päälliköitä ei ehdoin tahdoin altistettu photograafille. Jonkinlaiset paperit Aaltosella on kuitenkin ollut. Hänhän joutui mm. esittelemään niitä tunnetussa kaskussa, jossa oli heti kapinan alkutohinoissaan unohtanut punaisen liinan hattunsa ympäriltä joutuen siten innokkaiden kaartilaisten (joissakin muisteluissa matruusien) pidättämäksi. Kaartilaiset saivat siten alkupäivinä paremmin kiinni omiaan kuin vielä Helsingissä päiväkäveleviä senaattoreja.

Mutta entä vuodet ennen kapinaa? Olihan silloin mm. OHRANA. Luulisi että Aaltonenkin on kuvattu jonkun viranomaisen toimesta.
Yksi vihje voisi liittyä Aaltosen vankilatuomioon. Hän oli Vaasan lääninvankilassa 1912 muutaman kuukauden ajan istuen tuomionsa majesteettirikoksesta. Siitä samasta josta moni muukin vasemmistosenttari. Aaltosen persoonan kuvaileminen on toki jälkikäteistä, mutta tuohon tuomioon liittyy yksi kuvaava esimerkki. Vapaa Sana-lehdessä jossa uutisoidaan Alin vankilatuomion alkamisesta julkaistaan myös kihlausuutinen. Aaltonen osasi siis julkisuustemput vaikka itse esillä oloa "visuaalisessa" mielessä karttoi. Aaltosen kihlauskumppani on ollut neiti Rauha Ronsu. Siinäpä myös jollekin vaasalaiselle sukututkijalle pähkäiltävää.
vKansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet
Lisäys 2.11.2018: R.Ronsu näyttäisi syntyneen Korpilahden Muuratjärvellä 1890 (Korpilahti rippikirja 1900-1909 sivu 555) Hän on
muuttanut usean sisaruksensa perässä 1910 Nikolainkaupunkiin (Vaasa). Liekö sattumaa mutta Ali A aloittaa Vaasassa Vapaa Sana-lehdessä samana keväänä.

Jatkuu seuraavassa numerossa....

kun pastori kirkkoreestä putosi ja (melkein) taivas perässä niskaan

Kerran pettuveellä meinasi tulla pastorittomat kinkerit. Pappi Peltokallio oli hieman empien istunut Pekka vaarini kirkkorekeen, jonka edessä oli ruskeaksi kutsuttu hevonen. Aiemmalla kinkerimatkalla ruskia oli oikaissut naapuritalon pihan takaa - omapäisesti jukuripäänä - lantatunkion yli. Se tunkio oli siihen turvan eteen ilmestynyt niin ettei siitä ollut kukaan Ruskialle kertonut. Hyvin oli silti jaksanut vetää kirkkoherran korkean paskakasan yli. Peltokallio oli tyynesti tulomatkastaan todennut päästyään kinkeripaikalla: "kyllä siellä T:ssa päitä vilkkui ikkunassa ja verhot tiuhaan kävivät kun siitä kasan yli menimme".

On kohtuullisen ymmärrettävää että seuraava kinkerimatka samalla ajomiehistöllä hieman aprikoitti. Ehkä tilanteen ratkaisi se, että tällä kertaa Peltokallion mukana Pekka papan rekeen lähti suntion kanssa leskenliiton tehnyt pekan sisko (isotätini). Hän oli iso myös ihmisenä, kaksi tätiäni tehdessään hälle mekkoa ottivat kumpikin omasta päästä mittanauhaa kiinni ja lähtivät ensin toisilleen kuin amerikan lähtösatamassa huiskauttaen kiertämään omilta puoliltaan Lyytin kuvetta. Jonkin ajan päästä he sitten kohtasivat Lyytin takana ja saivat metrit keskimaan kosmoskynällä paperiarkille raapustettua.

T:n ohitus (suojelen T:llä lähteitäni) onnistui tuolla kertaa hyvin. Jälkikäteen on hieman fundeerattanut se, miten Peltokallio ja Lyyti mahtuivat samaan kirkkorekeen sillä se oli kapea.



Oheinen Siikaisten reki olis turhan koukeroinen pettuvetiseks - Museoviraston kuvakokoelmilta (kuvaaja Eino Nikkilä)

Kapea reki voi kaatua kevyemmälle puolelle. Niin kävi tälläkin kertaa ja Peltokallio jäi alimmaiseksi. Asiaa oli sitten myöhemmin kinkeripaikalla taivasteltu ihan maallistenkin ihmisten taholta. Kuinka se Pastorille kävi kun sait Lyytin niskaasi ja miten ne niin saivat sen reen nurin. Peltokallio oli tälläkin kertaa muuten tyynenä mutta oli sentään tuiskaissut "MUTTA KUN SE PEKKA NAUROI"

Tarina on totta, koska tuo ehkä hieman arveluttava nauramisen tapa on periytynyt.

Joitakin aikoja myöhemmin Pekka ei enää nauranut. Hän oli Ruskean kanssa ajossa kun hevonen yht äkkiä suorilta jaloilta lyyhistyi urakkatalon pihaan ja kuoli. Pappa oli saanut suustaan kaksi sanaa "saako pistää". Veret laskettuaan, pappa ei ollut sanonut sen päivänä aikana enää mitään. Oli kävellyt kotiin, mennyt kamariin keskellä päivää, ovi lujasti kiinni.
Arkipäiväseltään kamarin puolella ei oltu muuten kuin kuolemantaudissa.

Tämäkin on totta, koska tuo suremisen tapa on periytynyt.

Vaarin sotahevosen vaihtokauppa

Isänisästä ei ole muita kuin kerrottuja muistikuvia. Hän oli ehtinyt ennen kuolemaansa laskea varpaani ja sormeni.

Suvun viimeinen hevosmies, naiset pitävät hevoskulttuuria paremmin elossa. Hänen jälkeensä ukot ovat ukkostelleet vain moottoreille. Kuitenkin aina työkoneissa, moottoreille vapaa-ajalla ärhentely lienee neljännen ja viidennen sukupolven tulevaa tarinaperinnettä. Sitä en ole enää välttämättä kuulemassa.

Sota-aikana hevosia luovutettiin puolustusvoimien käyttöön. Papaltakin lähti rintamalle työkaveri. Hän lähti jossain vaiheessa Ypäjältä kyselemään armeijan hevosvarikolta hevostaan takaisin. Loppusodassa kirjanpidosta pudonneita hepoja on ollut varmaan paljon. Olen miettinyt sitä, koska ei hän varmaan ainoa koninsa katsastaja ole ollut. Maakuntienmiehet etsimässä hevostaan - jonkinlaiset käänteiset hevosmarkkinat - kun omaa on koetettu löytää. Onko siinä tullut riitaa? Eri puolilta Suomea tulleet äijät väittäneet että tuo on meidän Ponu tai Valkia. Ypäjällä huudeltu hevosten nimiä laitumelle tahi hevospihalle. Keski-iän ylittänyt äijäjoukko aitauksen kupeella haeskelleet ruunaansa - monesti sitä itselleen tärkeintä. Kutsuneet hevostaan, kenen ääntä on kuultu. Kenelle on hirnuen vastattu? Aina oikealle omistajalle? Jos on jäänyt hevoselle jotain takavuosilta propsinajosta hampaankoloon? Ovatko lapset käyneet -ankarasti ohjeistettuna - matkojen takaa etsimässä kotitilan elinkeinolle elintärkeää mahdollistajaa. Jos isää ei enää ole tai äiti ei ole ehtinyt. Tai päinvastoin. Jatkosodassa ei ollut yhtä totuutta muualla kuin päiväkäskyssä.

Entä sitten jos oma on löytynyt? Miten sitä on tuotu satojen kilometrien päähän takaisin. Onko menomatkalla vanhat valjaat olleet varulta mukana. Armeijan virkavaltaan valjasasiassa ei ole ehkä luotettu... Istuttu juron toiveikkaina junanpenkillä ja yläritsillä monen seutukunnan päitsikulttuuria. Edellä olevaan jälkijättöiseen jorinaan vastapariksi aikakauden uutinen:

Maaseudun Tulevaisuus 26.10.1944 (kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet)



Epäilen että kukaan ei ole ratsastanut vanhaa työhevostaan takaisin kotikonnulle. Kärryjen kuljettaminen edestakaisin on aina kunnonkin päälle arpapeliä jos ei tiedä onko paluumatkalla hevosta kiesien eteen maiskautettavaksi.

SA-Kuva:kuvaaja Vänrikki V.E. Koskimäki

Ei hän omaansa takaisin saannut. Sen sijaan oli Ypäjältä annettu tilalle sotasaalishevonen. Musta ratsu. Pitkälle 50-lukua olikin ollut kommunikaatio-ongelmia. Venäjäksi ja punaupseerille ratsastettavaksi oli opetettu siroraajainen rotuhevonen. Maatalon metsätöissä sillä oli ollut pähkäilemistä. Jonkinlainen hermostollinen sotavamma hevosella oli, se ei ollut suostunut menemään talliin jossa juuri oli teurastettu Pistole vz.22:lla sika. Ruudinhaju tai/ja ase ikkunalaudalla oli saanut sen pärskien kieltäytymään sisälle menosta. Joskus ratsu oli kuitenkin salaa päässyt entisen elämänsä oloon - rapiat kymmenkesäiset setäni ja pari tätiäni tapasivat ratsastaa sillä vanhemmiltaan salaa. Kolme päällä satulatta ja aitojen päältä. Kolmeaisaisenkin - mitä siitä tulee metrin verran ylitettävää - ja ilmaakin oli jäänyt kavioiden ja ylimmän aisapuun väliin. Jos ratsun päältä oli pudottu niin ainakin kerran olivat sijoiltaan vinksahtaneen jäsenen omatoimisesti vetäneet paikoilleen. Siten säilyi hevosharrastuksen huvi.

SA-Kuva:kuvaaja Vänrikki V.E. Koskimäki

Alkuperäinen kuvateksti: Etulinjan komppaniassa harjoitellaan myöskin ratsastusta. Kuvassa näkyvä ratsuhevonen on sotasaalista, joka saadessa oli kurjassa kunnossa, mutta kun se oli 1kk:n ajan meidän taitavien hevosmiesten hoidossa, niin ilmeni, että se oli koulutettu ratsuhevonen. Kapteeni E. Kokko ylittämässä estettä.
Rukajärven suunta 1942.06.28

Vuoden 1918 suomalainen kuolema Kanadassa

päivitetty 5.11.2018 (tekstintarkennuksia ja valokuva)

Erään seurakunnan pappi sai vuonna 1921 kirjeen Kanadan nikkelikaivosalueelta. Papilla oli edelleen kirjoissaan lukuisia länteen (USA ja Kanada) lähteneitä - varsinkin vuosien 1911-1913 haminoilta. Siihen aikaan suureen maailmaan lähtijät pidettiin suomalaisten pienten seurakuntien kirjanpidossa pitkään vaikka elämä oli jo Atlantin toisella puolella - puhumattakaan kuolemasta.

Alkuperäistä kirjettä ei ole löytynyt mutta seurakunnan saapuneiden kirjeiden diaarissa siitä on muutaman rivin maininta.
Justus ilmoittaa tappaneensa hätävarjeluksessa Kallen heinäkuussa 1918. En nyt tässä blogissa käytä miesten sukunimiä, koska toisella heistä oli harvinainen sukunimi -enkä tiedä onko nykysuvulla halua sitä tuoda esille.

wikimedia commons

Justus oli tullut alueelle ennen kuin Kalle. Ikätovereillä oli yhteistä historiaa jo Suomessa. He olivat isä- ja poikapuoli.
Molemmilla oli ollut jo kotimaassa lähinnä viinaan liittyviä rötöstelyä. Justuksella oli lisäksi parin kuukauden tuomio vuodelta 1906 lehmänvuodan varastamisesta. Kalle oli myös riehunut eräissä kuuliaisissa. Sinänsä siinä ei ole mitään ihmeellistä. Sisä-Suomessa rähistiin kuokkavieraina kuuliaisissa - Pohjanmaalla häjyiltiin häissä.
Kalle Kakolassa. Kuvaa käytetty SSHY:n luvalla
Kalle oli lisäksi istunut nuorena miehenä murhapoltosta ja varkaudesta nelisen vuotta 1800-1900 lukujen taitteessa Turussa vankilassa.

Mitä sitten heinäkuussa 1918 tapahtui? Neljä suomalaismiestä ryypiskeli Justuksen mökissä, joka sijaitsi nikkelikaivosseudun takaäärissä. Kalle oli tullut isäpuolensa luokse joitakin aikoja sitten. Hän oli ilmeisesti viettänyt uuden maailman vuosiaan muuallakin, koska rekisterien mukaan Kalle oli lähtenyt Suomesta 1913. Justuksen matkanteosta valtameren yli ei ole tarkempaa tietoa.

Justuksen ja Kallen välille oli tullut riitaa Justuksen kuittailtua jostain Suomessa tapahtuneesta asiasta. Voi olettaa, että Justus on rikkonut siirtolaisen tabun "se mikä jää vanhaan maahan, pysyy siellä". Tai sitten hän on letkauttanut jotain Suomeen jäänneestä vaimostaan - Kallen äidistä. Molemmat olivat isoja miehiä (Kallen isävainaa oli seppä) ja tappelusta oli tullut raaka. Se oli alkanut painimisena, jonka aikana Kalle oli ottanut käteensä kookkaan metsästysveitsen. Justus väitti Kallen haavojen syntyneen sen kierimisen aikana kun miehet kamppailivat veitsen hallussapidosta. Kallesta löytyi kanadalaisen oikeuslääkärin mukaan 30-40 veitsenjälkeä pään, niskan ja hartioiden alueelta. Yksi iskuista ulottui vasempaan keuhkoon. Kallea oli myös ammuttu kiväärillä ohimosta ohimoon... Justus myönsi aiheuttaneensa haavat muttei luodinreikää.

Kallen kuolema johtui viranomaisten tulkinnan mukaan alusta asti Justuksen itsepuolustuksesta. Hän joutui kuitenkin noin vuodeksi vankilaan ja voi olettaa että Justus on jonkin aikaa vapautumisensa jälkeen lähettänyt kirjeen Suomeen. En pääse tarkistamaan kaikilta osin ko. suomalaisen seurakunnan väestökirjanpitoa mutta ainakin henkikirjojen mukaan Kallea pidettiin Suomessa vielä 1920 elävänä. Hänen nimensä perässä on (AM) tarkoittaen että mies on Amerikassa. Tieto kuolemasta tuli siten Suomeen vasta Justuksen kirjeen myötä? TARKENNUS: Kuolleiden luetteloa katsoessa voi havaita, että seurakunnan pappi on jättänyt luetteloon nimien väliin tyhjiä rivienvälejä. Kallen nimi on lisätty yhteen riviväliin... Muutama muukin rivinväli on otettu vuoden 1918 aikana käyttöön. HUOM: Kuolleiden luettelosta ei selviä se että Kalle on kuollut Kanadassa, joten pelkästään tuon lähteen perusteella voi tulla haksahdus siitä että "tapettu" merkintä liittyisi tuolloin ajankohtaisiin väkivaltaisuuksiin Suomessa!

Justuksesta on kerättyä muistitietoa nikkelikaivosalueelta. Hänen kerrotaan olleen vielä 1930-luvulla erittäin voimakas mies, joka myös hyvin avuliaasti mm. voiteli nuorten ihmisten suksia. Justuksella oli pieni hevonen - usein kuormajuhdan ja isännän osat olivat vaihtuneet. Justus oli auttanut hevosensa pois paikoista joissa kaakin voimat olivat jo uupuneet.
Justus oli myös yksinään nostanut raskaita tukkeja kuormiin jos hänen voimailunäytöksilleen oli ollut yleisöä.

Justus oli sanonut linnatuomionsa jälkeen että hän ei koskaan enää mene kiven sisään. Hänellä oli kuitenkin mm. viinankeittoon liittyviä juttuja myös Kanadassa. Tarinaperinteen mukaan Justuksen hakeminen kotimurjustaan putkaan oli vaatinut usean paikallisen poliisin työpanoksen ja silti häntä ei oltu saatu asumuksestaan ulos. Kerran yksi ratsupoliisi oli käydessään Justuksen mökissä kysynyt häneltä kirveestä. Justus oli sen punatakille antanut mutta samalla hetkellä pyörähtänyt majassaan napaten toisen kiiltävän kirveen käteensä. Poliisi oli jättänyt mökkiläisen sillä kertaa rauhaan, mutta Justus oli tiennyt että asia ei tulisi jäämään siihen.

Justus oli kertonut jälleen naapureilleen ettei menisi enää takaisin vankilaan. Hän oli samalla harmitellut hevosensa kohtaloa. Justus oli kuitenkin eräänä päivänä ampunut uskollisen kopukkansa, polttanut mökkinsä ja kävellyt paikallisen järven rantaan. Justus oli tehnyt nuotion ja kaivanut itselleen haudan. Kaksi kalamiestä oli tullut valkean nähdessään rantaan. Justus oli kertonut heille että odotan yhtä kaveria. Kalastajat olivat pelästyneet tajutessaan mitä on tekeillä. Justus oli rauhoitellut onkijoita kertoen että "yhtä toista kaveria". Hän oli tarjonnut kalamiehille vielä pontikkaa ja pyytänyt heitä tulemaan jonkun ajan päästä takaisin - luomaan hänen hautansa umpeen. Justus makaa tänäkin päivänä tuossa itse kaivamassaan mutta muiden peittämässä haudassa.

Kiitos/Thank You for your essential help: Marty Neva, Ontario, Canada.
Kallen valokuva: Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys RY (SSHY) Turun keskusvankilan valokuva-albumi. Kuvaa käytetty SSHY:n luvalla.

Tulevan olympiavoittajan ottelu Jämsässä 8.11.1980

Marraskuussa 1980 oteltiin Tampereella nyrkkeilyn perinteinen Tammer-turnaus. Osa ottelijoista vieraili kamppailemassa lauantaina 8.marraskuuta myös Jämsässä. Perinteiseen tyyliin ilta aiheutti jo etukäteen parranpärinää mm. siitä kuka ottelee ja ketä vastaan. Ugandalaisiakin ottelijoita oli kehään tyrkytetty, lopulta Tampereen ja Jämsän välisen ratavälin junaili kolme amerikkalaista ja yksi taiwanilainen bokraaja (Yung-Fu Ou). Kiinan Tasavallan mies oli junan ikkunasta ihmetellyt lunta. Itse ottelussa hän sai sitä tupaan Kuopion Jorma Ollikaiselta.

Kova kahina käytiin lehtien palstoilla mm. siitä ketä vastaan Jämsän Kisailijoiden isompien sarjojen lupaus Matti Rantanen matsaa. Hänelle oli lajiin niin tiiviisti kuuluvien kehänvieruspuheiden mukaan tarjottu jo ammattilaissopimustakin. Rantanen nousi lopulta liikuntahallissa köysien väliin kukistaen hajaäänillä

"rajussa ottelussa Kuopion kokeneen Heikki Markkasen" (Sillantaka, Etelä-Suomen Sanomat 9.11.1980).

Paikallisen lehden (Koillis-Hämeen) ilmoitus tapahtumapäivänä ei vielä kavalla tulevaa kultamitalistia:

Koillis-Häme 8.11.1980

Noista otteluista toteutui kaksi. Kuopion nyrkkeilyseuran Liukkosen vastustajaksi vaihtui Kehäpoikien Tapani Kostamo. Liukkonen voitti (sarjassa 60kg) 3-0. Golden Gloves turnauksissa menestyneen Randy Kingin ja Jari Kunnarin ottelua ei käyty. King oli hävinnyt Veli Kootalle Tammerturnauksessa 3-2. Koillis-Häme lehden mukaan King oli kuitenkin saanut tuliaisiksi kaupunginjohtaja Käyhköltä viirin. En ole sadan prossan varma, mutta luultavasti Jämsässä vieraillut King oli sama Randy King joka menehtyi marraskuussa 1981 auto-onnettomuudessa Nashvillessä. Häntä oli pidetty potentiaalisena kilvoittelijana vuoden 1984 olympiajoukkueeseen. (Lähde: The Tennessean 17.11.1981)

Brett Summers - Raimo "Ray" Muhonen (Jämsän Kisailijat). Summers oli Usan amatöörimestaruuden voittanut kokenut kehäkettu, jolla oli otteluraportin mukaan jo yli 300 kamppailua. Sillantaka kehui Muhosta mutta toteaa hänen lopulta väsyneen Summersin koviin vartaloiskuihin. Sillantaka mainitsee myös:

Summersin nyrkkeilytapa ei miellyttänyt katsojia. Hän otteli rajuun ammattilaistapaan (Etelä-Suomen Sanomat 9.11.1980)

Brett Summers photo from Boxrec
Summers siirtyi ammattilaiseksi nyrkkeillen vuosina 1982-1987 32 ottelua. Hänen tilastonsa: 28 voittoa, 3 tappiota, 1 tasuri.
Alla Youtubesta poimittu esimerkki Summersin ammattilaisurasta. Brett on ennen ottelua puhdaslistainen ja kohtaa siinä uhmakkaasti esiintyvän Joey Oliveran. Jonkinlainen muistijälki Jämsässä nähdystä ottelutyylistä palaa tuota matsia katsoessa.
Summers vs Olivera 1984. Brett Summers toimii nykyään nyrkkeilyvalmentajana Arlingtonissa. Brett Summers 2016

Brett Summersin viimeinen ammattilaisottelu oli Smokin' Joe Frazierin poikaa Joe Jr:a vastaan. Jämsässä boksannut Steve Eden "sparraili" myöhemmin Muhammad Alin kanssa mutta sitä ennen hänen piti selvittää tieltään Nivalan Jouni Kopola.
Eden oli lujilla Kopolan kanssa mutta lopulta

sai vartaloiskuilla tämän (Kopolan) takin tyhjäksi kolmannessa erässä ja pistevoitto varmistui (Koillis-Häme 10.11.1980)

Sekä Steve Eden että Muhammad Ali olivat jo vetäytyneet kehistä kun he kohtasivat vuonna 1982 kahden erän "puolivakavassa" ottelussa hyväntekeväisyyskampanjan yhteydessä Cedar Rapidsissa, Iowassa. Eden muistelee ottelua paikallisessa lehdessä vuonna 2016:
Eden vs Ali juttu englanniksi. Eden on nykyään kotikaupungissaan kiinteistönvälittäjä. Hän ei otellut ammattilaisena.

Steve Edenillä sanotaan olleen mahdollisuuksia päästä Yhdysvaltojen olympiajoukkueeseen 1980. Olympiaboikotti esti ne haaveet mutta vuoden 1984 "vastavuoroisuusboikotti" taisi parantaa Jämsässä otelleen kolmannen amerikkalaisnyrkkeilijän tulevaa olympiavoittoa.

Steve McCrory photo from Boxrec

Hän oli legendaarisen detroitilaisen Kronk nyrkkeilysalin kasvatti Steve McCrory. Los Angelesin olympialaisissa 1984 McCrory pääsi suoraan toiselle kierrokselle koska Grenadan Tad Joseph ei otellut. Toisella kiekalla vastaan tuli meksikolainen Fausto Garcia. Kehätuomari keskeytti ottelun ensimmäisessä erässä.
Ottelu Youtubessa. Videolla vilahtelee Stevenin ammattilaiskehissä menestynyt veli Milton "Iceman" McCrory .
Puolivälierassa vastaan tuli Peter Ayesu Malaijista. Kamppailu on Youtubessa mutta lienee "tuubitettu" joltain vuosia kellarissa olleelta beta-nauhalta.
Välierässä McCrory voitti myöhemminkin kohtuullisesti menestyneen turkkilaisen Eyüp Canin.
Finaalissa Steve McCrory kohtasi (silloisen) jugoslavialaisen vastustajan. Kultamitali tuli tuomariäänin 4-1. Makedonialaisen Redžep Redžepovskin pääsy loppuotteluun oli myrskyisä prosessi. Hänen australialainen vastustajansa tuomittiin hävinneeksi vasta Olympiakomitean väliintulon jälkeen. Kun ammattilaiskehissä puhutaan "ryöstöistä" niin ainakin australialaiset pitkän linjan nyrkkeilynseuraajat muistuttavat - on sitä suhmurointia ollut paroni Coubertininkin aatteen alla.

Vuonna 1980 nuori detroitilainen McCrory sijoittui Tammerturnauksessa kolmanneksi. Hän hävisi välierässä DDR:n Dietmar Geilichille, jonka taasen Antti Juntumaa kukisti finaalissa. McCrory ja Geilich kohtasivat uudelleen 1982 USA-DDR nyrkkeilymaaottelussa jolloin McCrory diskattiin painorajan ylittämisen vuoksi. Tästä listauksesta puuttuu ainakin Suomessa käydyt ottelut:
McCroryn amatööriottelut BoxRec. Listalta löytyy mm. tyly tappio huhtikuulta 1984 kuubalaista Pedro Orlando Reyesia vastaan.

"Detroit Bluesman" McCrory otteli WBC:n maailmanmestari-veljeään vaatimattomamman uran ammattilaisena Joitakin ottelulistan kamppailuja on Youtubessa.
Tässä ammattiuran suurin ottelu jolle oli jo olympiakehästä alkanut tarina:
Jeff Fenech vs Steve McCrory vuodelta 1986.
Jeff Fenech oli juuri se australialainen nyrkkeilijä jonka makedonialainen Redžep Redžepovski kiistanalaisesti voitti Los Angelesissa.

Tuo kaikki oli vielä marraskuisessa Jämsässä 1980 elämättä. 16-vuotias Steve McCrory kohtasi nuorten Suomen mestarin Jukka Arolan Otanmäestä. Ottelua kehuttiin eri lehdissä sekä kauniiksi että hienoksi.

Steve McCroryn loppu ei ollut kumpaakaan. Hän menehtyi jo 36-vuotiaana sairauteen jota ei ole tarkemmin yksilöity.


Vuonna 1979 Jämsässä käydystä poikamaaottelusta Suomen ja Englannin välillä on juttua tässä

Pettuvetisestä papinpöntöstä kajahteli

1896 oli Petäjävedellä kirkkoherra Lybeckilla paljon tärkeitä asioita vuoden mittaan kuulutettavaksi. Olen valinnut tähän kaksi.

Huhtikuussa Pietari Pekka oli ilmaissut kirjallisesti huolensa kahden kesyn ankan puolesta. Luulen että tämä asia on ollut syytä kuuluttaa kirkossa. Joihinkin 1890-luvun Pettuvetisiin humupettereihin tuomiokirjoista tutustuttuani olen varma että kesy ankka olisi päässyt ravintoketjuun nopeammin kuin heikkilänperänen kulku-ukko kruununrautoihin.
Lybeck on sitten komunnut pönttönsä portaissa, katsonut alas tahoihin joiden tietää olevan siipikarjan ystäviä.
Jyrissyt Pekan kirjelmää ja mulkoillut. Liekö itsekin seurannut pappilansa ikkunasta kesyjen ankkojen temuamista. Eipä nuo kaukana ole portinpielestään kääkättäny



Syksyllä 1896 kesyjen ankkojen kohtalo lienee ollut jo tyly. Kirkkoherra on tälläkin kertaa korkeammalla kuin kirkkokansa ja sieltä kuuluttaa pitäjän tärkeitä asioita. Frimanilta on kadonnut kahvimyssy. Koetin kahtua Finnan sivuilta tuon ajan malleja mutta liika tuoreita löysin. En vihti tähän laittaa mitään rapiasti 1900-luvulla röpsätyksiä vastaanottanutta pannun hattua.
Sitä jää vain pohtimaan missä olosuhteissa katoaa kahvimyssy? Hupelin kulmilla on kadonnut muutakin kuin muisti jo 1890-luvulla...



Kansallisarkisto Jyväskylä. Petäjäveden seurakunnan arkisto. Saapuneet kuulutukset ja ilmoitukset (1896 - 1905)