Näytetään tekstit, joissa on tunniste jämsän historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jämsän historia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. toukokuuta 2021

Siskonpoikia - Otto Varhian ja Ali Aaltosen tuntematon serkkuus

päivitetty 3.12.2021. Kuolintiedon tilastomerkintä.

Kirjallisesti lahjakas kapinapäällikkönä kelvoton Ali Aaltonen teloitettiin Hennalassa toukokuussa 1918, samana keväänä seitsenvuotias kuorevetispoika Otto Arvid Suomi lienee oppinut lukemaan.

Otto Suomi oli Alin tädinpoika. Amanda Aaltonen ja Elina Suomi olivat molemmat matintyttäriä Koskipään torpasta pitkän matkan juoksun päässä Jämsän pitäjän laivalaiturista. Tuolta laiturilta Aleksi Aaltonen lähti historiallisiksi kutsuttavien tapahtumien maailmaan, josta paluuta Alin äiti odotti yksinään koskenpääläisessä kotimökissään vuosikymmeniä. Amanda-äidin kuollessa 1930-luvulla perukirjassa oli yhden sisaren nimi - Elina Suomi Kuorevedeltä. Tuolloin Otto oli jo kirjallisissa piireissä Varhiana. Serkuksia yhdisti myös isättömyyden kokemus. Alilla oli isästään vielä lapsuuden muisto, mutta Oton isä Emil Vihtori kuoli samana vuonna (1910) jolloin poikansa syntyi.
Elina Suomi äitienpäiväjuhlassa 1926. (Kuva: Kuoreveden Kotiseutuyhdistys,kiitos Veijo Pietiläiselle)
Elina Suomi


Siinä missä Alin voi hupakoineen lahjojaan Otto-serkku ponnisteli saavuttaakseen tavoitteensa. AA kapsahti ruotsinehtoihinsa jo Jyväskylän Lyseossa. Otto ei juuri kouluja käynyt, sen sijaan Varhia itseopiskeli ruotsia niin hyvin että koillishämäläisestä kansakoulupojasta sukeutui ruotsalaisen runouden kääntäjä.
Otto Varhia (Suomi)


Otto Varhia oli Kiilan perustajajäseniä jääden ja jättäytyen etualalle työntyvien kirjallisen seuran kellokkaiden korkojen ja kantojen alle. Kiilalaisten ei tiedetä harrastaneen tukinuittoa eläytyäkseen kausityöläisten asemaan, Varhia olisi entisenä ammatin miehenä pysynyt propsillaan pidempään kuin Haanpään Pentti.
Varhia oli talvisodassa TK-mies ja kesästä 1941 valtion tiedotuslaitoksen palveluksessa. Hän oli jo erkaantunut niistä ääripäistä jotka viettivät sota-aikansa turvasäilössä.
Varhia akkunan ääressä.VTL Hallitusk.17 1941.09.30/Kuvaaja K.A. Hyvärinen/SA-KUVA-ARKISTO
Sotatalvi-kokoelman runoilijat Otto Varhia ja Yrjö Jylhä kuolivat loppuvuodesta 1956. Molempien on sanottu tappaneen itsensä. Varhian wikipediasivuston väitteen todenperäisyys tosin pitäisi varmistaa kuolemansyyntutkimuksesta. Aikalaislehdistön uutisointi piti sitä ainakin aluksi onnettomuutena. Samoin tilastollisen päätoimiston ylläpitämässä kuolleiden luettelossa kuolinsyyksi on merkitty 800 129 eli liikenneonnettomuus,moottoriajoneuvoliikenneonnettomuudet, muut paikat.
Jätän Varhian kirjallisten teosten arvioimisen ja tutkimisen kompetenssisimmille entisille, nykyisille ja tuleville tahoille. Oman aikansa kirjallisista tuttavista - ystäviä Varhialla ei tiedetä juuri olleen - häntä ovat luonnehtineet mm. Viljo Kajava, Raoul Palmgren ja Arvi Kivimaa.

Oton runossa "Rauhattoman jäljillä" kuvailtaneen serkkupoikaa, sen hoksaa (meitin) tämmöinen sekä käsitteelliseen että luovaan ajatteluun kykenemätön yksitotisen proosallinen raappastelijakin.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Kapinapäällikön päästö- ja sisäänmenotodistukset

tekstiä ja sisältöjä lisätty/muokattu: 29.8.2018,3.10.2018, 5.10.2018. Karmea virhe korjattu 10.10.2018. muokattu ja tekstiä lisätty 18.10.2018. päivitetty 5.5.2019

Ali Aaltosen sanotaan päässeen Jyväskylän Lyseoon kansakoulunopettajansa myötävaikutuksella.
Lyseon sisääpääsykuulustelut on pidetty 31.8.1897 ja koulu on alkanut seuraavana päivänä.
Suomalainen 1.9.1897

Jyväskylän lyseon arkistosta on löydettävissä kolme sisääpääsyyn liittyvää aikalaisdokumenttia:
1) Aaltosen kansakoulun päästötodistus vuodelta 1897.
2) papinkirja joka on toimitettu Lyseoon (päivätty 25.8.1897)
3) kunnallislautakunnan esimiehen kirjoittama todistus. (päivätty 25.8.1897)

Ali Aaltonen oli lyseossa vapaaoppilas eikä maksanut siten lukukausimaksuja.

Aleksi (joka tunnetaan siis historiassa Alina) oli aloittanut Valkealuomen kansakoulun 16.1.1893. Päästötodistus on toukokuulta 1897.

Kansakoulun päästötodistus, klikkaa suuremmaksi

Valkealuomen kansakoulusta ei ole tässä yhteydessä käytettävissä verrokkitodistuksia, joten joudun hatusta komuamaan ajatuksia siitä kuinka hyvä oppilas AA on tuossa yhteisössä ollut. Todistus sinänsä kavaltaa sen, että tuleva kapinapäällikkö ei ole ollut kovin käytännöllinen saati urheilullinen. Laulutaitokin on viitannut enemmän takarivin äänettömään suunaukomiseen kuin ylvääseen vallankumoussankaritenoriin, joka johdattaa laulun voimalla omat asemiin ja vihulaiset niistä pois. Sen verran olen joitain keskisuomalaisia kierto- ja kansakoulutodistuksia plärännyt että Korpilahdella tuolla tokarilla olisi oltu jo visu (murremerkitys välkky,hoksaavainen,terävä). MUTTA tiedossani on pari veijaria, joiden olo kiertokoulussa on ollut opettajan mielestä ala-arvoista. Siitäkin huolimatta molemmat vilpertit saivat elämänsä aikana tasoiteltua tietään pelkillä henkisillä luovuuteen ja sosiaaliseen sekä kirjalliseen lahjakkuuteen viittaavilla ominaisuuksillaan - olivat ne sitten joskus vähän epämääräisiäkin. Ruumiilliseen työhön riitti mielenkiintoa laistamisen verran.

AA on kuitenkin ollut kansakoulussa ahkera ja tunnollinen oppilas. MIkäli nyt nuo kympit käytös ja huolellisuus-tarkkaavaisuus arvosanoissa ovat merkinneet muutakin kuin yleisen normin täyttämistä. Muistan 70-luvulta että silloin kympit napsahtivat jokaiselle joka ei polttanut koulurakennusta tai myynyt kiljua käsityönopettajalle. Nuoren Aleksin saama täysi kymppi uskonnosta ei hämmästytä. Aleksilla on ollut ilmeisen hyvä muisti, jota verraton mielikuvitus on ryydittänyt koetilanteissa joissa on ollut sille tilaa. Verrataanpa vaikka kaunokirjoitukseen; eipä ole tullut vastaan ihmistä joka olisi väittänyt mielensä luomisvoimalla saaneen kiekurat kohdalleen ja rivit ojennukseen.

Ohessa vielä köyhyyttä koskevat todistukset. Palaan Aleksin lapsuuden olosuhteisiin ja tapahtumiin erillisessä postauksessa. Näille todistuksille on löydettävissä eletystä elämästä perusteet. Nuorta Aaltosta on pyritty viemään eteenpäin, se että siitä tuli hänelle myöhemmin Eteenpäin! lienee asia joka on jäänyt opettajaa ja kunnallislautakunnan esimiestä jälkikäteen askarruttamaan.


papinkirja, lunastusmaksu yliviivattu...

kunnallislautakunnan todistus

TODISTUKSISSA OLEVISTA NIMISTÄ:
Päästötodistus.
A.Oksanen on kansakoulujen tarkastajana toiminut Adolf Oksanen ,jonka nimi kiertyy OW Kuusiseen siten, että Oksanen päsmeerasi OWK:n varhaisen opinahjon Jyväskylän seminaarin mallikoulun opettajana... Johannes Smolander oli Jämsän seurakunnassa kappalaisena.

Valkealuomen (tai Luomen) kansakoulun johtajaopettaja Olga Kauppila (s. Elimäellä 31.1.1878 suutarin perheeseen) on Aleksin henkilöhistorian kannalta näistä tietenkin kiinnostavin. Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa 1890-1892 opiskellut 18-vuotias(!) Olga Kauppila on toiminut syksystä 1896 Luomen koululla opettajana (Suomalainen 11.9.1896). Hän on siten ollut Aleksin opettajana yhden lukuvuoden. Olga on sanomalehtiarkiston mukaan ollut aktiivinen nuorisoseuralainen,joten aatteellista puhuria hänessä on varmasti ollut Aleksin kannustamiseksi. Olga Kauppilalle järjestettiin läksiäiset elokuussa 1899. On huomioitavaa että juhlissa esiintyy myös lyseolainen A.Aaltonen. Hän on Suomalainen lehden (11.8.1899) mukaan pitänyt puheen Pimeyden ja Valkeuden ajasta. Olga Kauppila ei kuitenkaan heti jätä kylää -syy lienee tätä seuraavassa virkkeessä - vaan Keski-Suomi lehti uutisoi tammikuulta 1900 Olgan järjestämistä iltamista, joissa lyseolainen A.Aaltonen on esitelmöinyt Isänmaasta.
Olga avioituu 1902 Oskar Luomen kanssa (Uusi Suometar 3.8.1902).

(Lisäys 29.8.2018) Ali Aaltonen oli perustamassa Luomenkylän työväenyhdistystä 1906. Kokouspöytäkirjojen mukaan Olga Luomi oli pitänyt esitelmän raittiudesta 25.3.1906. Samassa tilaisuudessa AA on kertonut kuulijoille äänioikeusliikkeiden historiasta. Tämä kertonee Olga Luomen asemasta kyläkunnalla. Hänet on kutsuttu myös vieraisiin pöytiin - tai sitten hän on ilmoittanut tulevansa. Eikä siinä ole ollut AA:lla mitään sanomista.

Vuoden 1907 vaalit eivät syntyneet neitseellisesti. Kuntiin piti luoda niitä varten myös vaaliorganisaatiot. Niin tapahtui myös Jämsän Koskenpään Valkealuomen kylässä. Vaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin 1906 Olga Luomi. Hänet oli siten valittu paikallisesti merkittävään yhteiskunnalliseen asemaan jo ennen kuin demokratia vaalien kautta laajeni. Olga Luomi kuului myös mm. 1909 perustetun Jämsän Kansanopiston (grundvigilaisen) ensimmäiseen johtokuntaan.

Olga Luomi oli vuosikymmeniä yhteiskunnallisesti hyvin toimelias suomettarelainen kiertäen maakuntia mm. poliittisena matkapuhujana. Oheisesta linkistä löytyy henkilöhistoriallisesti ryyditettynä hänen Eduskuntavaalityötään vuodelta 1916. Olga Luomi oli mm. Korpilahden valtuustossa 1921-1924. (Lahti: Vanhan Korpilahden historia). En tiedä jäikö tältä aktiiviselta toimijalta päiväkirjoja tai muita arkistoja. Olisi kiinnostavaa tietää miten hän suhtautui entisen oppilaansa Ali Aaltosen kohtaloon. Hän on kuitenkin vaikuttanut siihen ratkaisevankin paljon. Kyse ei ole ollut "säälistä" vaan johdonmukaisesta -idealistisesta - toiminnasta lahjakkaana pitämänsä koulupojan johdattamiseksi vihreämmälle oksalle. Se että oksa myöhemmin tulipunertui ja väkivaltaisesti katkesi ei välttämättä ollut vääjäämätön prosessi. Siitä ehkä myöhemmin lisää. Olga Kauppila on ollut vahvasti suomenKIELImielinen - asia joka on syytä pitää mielessä... Ajatuksiin hiipii myös näkymiä joissa opetustilanteessa nuorta Aleksia on kannustettu ilmaisemaan itseään. Hän oli saanut retoriikan oppia jo kansakoulussa.

Erinomaisena puhujana aikalaisarvostettu Olga Luomi voisi olla jollekin ehdalle tutkijalle aiheen väärrtti muutenkin kuin A.Aaltonen viittauksen kautta.
Sivuhuomio: "Olga Kauppila" esiintyy roolihahmona Hilkka Helinän tähdittämässä elokuvassa Skandaali Tyttökoulussa. Taustalla on Robert Kiljanderin näytelmä "Sanny Kortmanin koulu". Voi hyvinkin olettaa että Kiljander on "oikean" Olga Kauppilan tiennyt - se miten nimi on ajautunut näytelmään voi sitten olla kaikkea mahdollista väliltä "alitajuntainen sattuma" - "sisäpiirisutkautus".

Papinkirjaan on nimensä huiskaissut Jämsän tuolloinen kirkkoherra Henrik Salonius. Hänen ja Smolanderin ohella 1908 kuoli Jämsän seurakunnassa kolmaskin kirkollinen viranhaltija. Tieto on poimittavissa K.Kulhan Vanhan Jämsän historiasta.

Karhala 1847-1910
Kunnallislautakunnan esimies on ollut Kulhan luontaisena kunnallismiehenä pitämä Alfred Karhala. Rusthollarina ja tilanomistajana toimineella Karhalalla oli pitkä kokemus köyhäinhoitoon liittyvissä kysymyksissä. Hän toimi mm. vaivaishoidon esimiehenä ja oli perustamassa Jämsän vaivaistaloa. (Kulha: Vanhan Jämsän historia sivut 249-249, 565-566).

Karhalan "työparina" useammassa kunnallisessa tehtävässä ja projektissa (edellinen viite + Kulha:Vanhan Jämsän historia sivu 415) toimi Severus Konkola nuorempi,joka muuten puuhasi samassa nuorisoseurassa kuin Olga Kauppila! (Tampereen uutiset 11.1.1898)
Sitä en tiedä leikkautuiko Ali Aaltosen ja Severuksen jääkäriluutnantti-oopperalaulaja pojan elämäntaipaleet myöhemmin. Vaikkapa vuonna 1918... Laulutaito ainakin heitä erotti...
(lisäys 5.5.2019) Konkolan suvusta on myös yhteys Waldeneihin. Rudolf Walden löysi suvusta frouvansa mutta hän toimi 1900-luvun alkupuolella myös jämsänkoskelaisen vientiteollisuuden agenttina Venäjällä. Oliko Ali Aaltosen lähettäminen Jyväskylän lyseoon myös jämsäläisiltä sivistys- ja teollisuuspiireiltä sijoitus joka meni mönkään hetkellä jolloin AA reputti ruotsinehtonsa. Oliko AA:lle mietitty tulevaisuudessa asemaa esim. vientiasiamiehenä. En tiedä tunsiko R. Walden nuorta Aaltosta henkilökohtaisesti mutta Mannerheimin päämajassa 1918 vaikutti taatusti yksi jämsänjokilaaksolainen teollisuusmies joka Altsun muisti jo kolli-iästä - Joonas Vuolle-Apiala. Joonaksen nuorena kuollut veli Emil oli AA:n lyseoluokkalainen.

LISÄYS 5.10.2018.
Vuosikertomuksesta napattua:



Herää kysymys siitä, ovatko Keski-Suomi lehdessäkin (3.8.1897) julkaistut kuulusteluvaatimukset niin painottuneet Aleksin vahvoille aineille että lyseossa on tehty kaamea - jopa kohtalokkaaksi luettava - virhe ja sijoitettu hänet suoraan II:lle luokalle? Hän joutuu lähtemään opiskelemaan mm. ruotsia selvältä takamatkalta verrattuna tuleviin toisluokkalaistovereihinsa.

-------
(18.10.2018) arkistolähteetön ja fakta-asiaton jälkiaavistelu:
Päätös lyseon kuulusteluihin lähtemisestä on syntynyt lopullisesti (todistusten päivämäärä 25.8.97) muutamaa päivää ennen laivamatkaa. Mielessä on kuva Olga Luomista elokuisessa illassa vakuuttamassa Amanda Aaltosta siitä että kolmen keisarin mukaan nimetty poika voidaan lähettää edes yhden kerran yrittämään lyseoon pääsyä. Arvuuttelen, että (vapaa)matka on luvattu Konkola-suvun Jämsä -laivaan. Sunnuntailähdöllä on hyvin ehtinyt vielä tiistaiksi tentattavaksi. Laivan kapteenin Hertzbergin (S.Konkolan vävy) pojista lyseolainen Lennart on ollut samalla risteilyllä. AA pompsahtaakin 1.9.1897 samalle luokalle jota LH on jo vuoden ehtinyt käydä. "Lennin" nuorempi veli, josta tulee aikuisena "Körmy" lienee myös kuunnellut AA:n ajankuluksi pauhaamia mielikuvitustarinoita Ristinselällä. Epäilys on myös olemassa että ensimmäisen maailmansodan aikana AA:n vähemmän vesiseilatessa kotikonnuilleen on laivan kapteeniksi ylennyt nuorempi veljes joutunut lapsuutensa toveria laivanputkalla uhkaamaan...
laivamatkan mainos v.1897.

Ja vielä... Suomen Joutsenella palveli pastorina "Körmy" Konkolan kapteeniaikoina myöhemmin Tampereen piispana (AKS:n jäsennro 1575) tunnettu Erkki Kansanaho. Hän oli Alin lyseolaisluokkalaisen Toivo Kansanahon poika.


Kansallisarkisto, Jyväskylä. Jyväskylän lyseon arkisto. Oppilailta saapuneet todistukset (1891 - 1898)
Jyväskylän lyseon arkisto. Vuosikertomukset.