Lumenluojan kuolema - Ali Aaltosen vuokraemännän lopullinen ratkaisu

Pastori Kansanaho (Kansanen) on mielestäni luotettavimpia Ali Aaltosen mysteerin aikalaistulkitsijoita.Kansanaho mainitsee aiemmassa postauksessa olevassa lyseolaismuistelmassaan, kuinka Aleksi oli tullut eräänä aamuna synkkänä kouluun koska hänen vuokraemäntänsä oli hirttäytynyt.

tuntematon, K-Suomen Museo

Tällekin muistelmalle on löydettävissä faktaperusteita. Kansanaho ei mainitse vuosilukuja, mutta tein kansalliskirjaston digitoidusta sanomalehtiarkistosta hakuja joiden perusteella aloin uumoilla ,että kyseessä olisi vuonna 1901 uutisoitu hirttäytyminen. Lehtijutussa ei mainita sitä missä torikauppiaan vaimo HW on viimeisen ratkaisunsa tehnyt. Jyväskylän kaupunkiseurakunnan rippikirjoista 1900-1910 löysin HW:n. Hän on myös vuoden 1900 henkikirjassa. Muilla paikkakunnilla kirjoilla olevia koululaisia ei tuohon aikaan kumpaankaan rätinkiin raapaistu. Nuorta Aleksia ei siten vielä noiden lähteiden perusteella voinut jäljittää W:n hyyryläiseksi.

Kansallisarkisto Jyväskylässä säilytetään Jyväskylän kaupunginviskaalin Rikosdiaareja (1899-1904). Ajattelin, että tuosta voisi jotain löytyä koska välttämättä henkilökohtaiset lopulliset ratkaisut eivät ole menneet käräjäkäsittelyyn saakka, silti syyttäjän rikosdiaariin niistä lienee jäänyt maininta.

Selasin viskaalin rikosdiaaria vuoden 1901 kohdalle. 4.maaliskuuta 1901 lyseolainen Aleksi Aaltonen oli puoli kymmenen aikaan illalla tullut viskaali Nikolai Geitelille ilmoittamaan että Posteljooni Heleniuksen omistamasta Vaasankadun talosta nro 24 oli löytynyt liiteristä hirttäytyneenä ruokakauppiaan vaimo HW. Viskaali Geitel lähti talolle pitämään kuulusteluja saattueenaan poliisit Weijo ja Heikkilä. Geitel kuulustelee HW:n aviomiehen ja kolme seminaarilaista lyseolais-Aleksin lisäksi. Nuorin oli laitettu/lähtenyt kuolinasiaa viskaalille illalla kertomaan. Liekö ulos- ja ylöspäinsuuntautunut Aleksi jo Geitelin noihin aikoihin tuntenut?

GA Stoore, K-Suomen Museo


HW:n aviomies EW kertoo että palattuaan aamupäivältä torilta pariskunta oli käynyt luomassa lunta seminaarilaisten luistinradalta. Heillä oli jäänputsauksesta urakka. Hän oli jatkanut lumenkolaamista ruokapaussien kera iltaan asti. Vaimo oli kotiutunut jo aiemmin. EW oli kysynyt alkuillasta Aleksilta onko HW:ta näkynyt. Aleksilla ei ollut HW:sta havaintoa. Herra W oli palannut pimeän tulosta huolimatta vielä jäälle urakoiden noin kahdeksaan asti. Hän oli Jyväsjärveltä palattuaan mennyt liiteristä etsimään itselleen ruokaa löytäen vaimonsa hirttäytyneenä naruun joka roikkui seinien välisessä orressa. EW oli hakenut paikalle neljä alivuokralaistaan. He olivat kaikki ihmetelleet asiaa, koska HW oli ollut koko päivän tyynellä ja hyvällä mielellä. "Hänessä ei ollut näkynyt mitään mielen liikutusta ja vielä vähemmän mielen häiriötä".

Geitel kuulusteli alivuokralaisista ensin Aleksin. Hän oli ollut päivän lyseolla eikä ollut nähnyt vuokraemäntäänsä sitten aamupäivän jolloin tämä oli lähtenyt torilta palattuaan luistinrataa lakaisemaan. Hän ei ollut havainnut mielentilassa mitään merkillistä.

Geitel tenttasi seuraavaksi seminaarilaiset. Opettajaksi opiskelevat Leskinen, Aalto ja Suomala eivät olleet nähneet juuri sen enempää. He toistavat näkemystä siitä ettei mikään edeltä käsin viitannut tekoon.

Syyttäjän diaarin selailu paljasti että EW oli hiljan haastettu käräjille torilla sattuneesta pahoinpitelystä. Eräs rutalahtelainen isäntä oli tullut perimään EW:n ja HW:n myyntipöydältä saataviaan. Tilanne oli eskaloitunut tuuppimiseksi ja kepinhuiskaisuksi, josta syytettiin EW:tä. Tapahtumalla oli ollut torillinen uteliaita katsojia. Vaimonsa kuoleman jälkeen EW on ainakin kerran käräjillä. Hän oli juonut satamassa olutpullon suusta ja poliisi Weijo oli tullut häntä asiasta ojentamaan. Sekin tilanne oli kärjistynyt rähinäksi josta seurasi myöhemmin sakkoja.

Edellä kerrotusta on jo yli 100 vuotta aikaa mutta silti Jyväsjärven luisteluradan lisäksi yksi toinenkin tapahtumille oleellinen paikka on yhä olemassa.

Vaasankadun talo (tai tontti) nro 24 saattaa hieman hämmentää nykylukijaa. Parilliset kadunnumerot tömähtäisivät tuolla lukemalla jo normaalikoulun seinään. Selvyyden vuoksi on siis tokaistava, että tontti 24 tarkoittaa osoitteissa Vaasankatu 27.

Kyseessä on nykyään kulttuurimatkakohde Toivolan vanhalle pihalle jatkosijoitettu Kuparisepän Talona puhuteltu rakennus. Linkin takana olevalla sivulla näkyy vanha kuva, jossa on myös liiterit...

Liitän tähän blogiin finnasta löytyvän julkaisuvapaan kuvan ehkä 1920-luvulta. Olen ymmärtänyt niin, että talonomistajat asuivat oikealla näkyvien ikkunoiden takana. W:t varmaan sitten siinä missä on nykyään "lukkarin lesken huone".
tuntematon kuvaaja, K-Suomen Museo
Päättelin Heta Hämäläisen pro gradututkielmasta (esim sivu 25 ja 39) niin, että seminaarilaiset ja AA olisivat pitäneet petiä vasemmalla olevien ikkunoiden takana olevissa huoneissa. Nykykävijälle ällisteltävissä niissä on "museokatsastetut" suutarin verstas ja kamari. Henkikirjan (v.1900) mukaan tosin taloon pitäisi vuokralaisten puolelle saada asutettua vielä ainakin yksi muurari perheineen, eräs rakennusmestari frouvineen ja vielä kaupan päälle 1 kpl sepän leskeä. Kävin kamarit komuamassa ja piukasti ovat asuneet jos neljä nuorta kollia on yhteen huoneeseen ahdettu. Siitäkin huolimatta vaikka tuohon aikaan miesten keskipituus oli noin charliechaplin-mitta. Talon tiloja "inventoidessa" tuli mieleen, miksi ihmeessä Geitel kuulusteli aviomiehen ohella ainoastaan pojat vaikka talossa on asunut suuristapiirtein kymmenpäinen määrä muutakin väkeä?

Entäpä AA:n asuintoverit, mitä heistä tuli myöhemmin? Yhden mukaan on nimetty Savossa katu, toinen on oleellinen osa paikkakuntansa sivistyshistoriaa, kolmas ei ehtinyt juuri opetusuransa alkua pidemmälle...

Olavi Leskisen katu sijaitsee Suonenjoella. Kansakoulunopettaja Leskistä pidetään suomalaisen mansikanviljelyn aloittajana.

Elo Suomala oli kangasalalainen opettaja ja tunnettu nuorisoseuramies.

Porista lähtöisin oleva Frans Aalto ehti toimia jonkun aikaa opettajana Iisalmessa kuollen 1905.

Kapinapäällikön kastemerkintä - Ali Aaltosen genealogiaa

Päivitys 3.4.2021 Tieto Alin serkusta Otto Varhiasta. Pieni päivitys 24.4.2019. päivitetty 30.1.2019 (linkki Kasper Aaltosen perukirjaan)

Jämsän seurakunta syntyneet 1884

Tämä blogipostaus käsittelee Ali Aaltosen perhetaustaa. Esittelen hänen taustansa isovanhempiin asti, sekä sen miten hänen perheelleen kävi. Pidän tiukasti kiinni 100 vuoden rajasta, enkä siten koeta selvittää sitä keitä mahdollisesti kuuluu hänen sukuunsa tällä hetkellä. On luultavaa, että Alin serkkujen lastenlapsia on vielä paljonkin elossa. Teen periaatteeseen yhden poikkeuksen koskien Amanda Aaltosta - Alin äitiä. Lisäys: Alin serkku oli Kiilaan kuulunut runoilija jne Otto Varhia (Suomi) . Oton äiti oli Amandan nuorempi Kuorevedelle muuttanut sisko.

Alin nuoruusvuodet on nykypäivinä aistittavissa seuraavan reitin, jolla kulkee säännöllisesti sekä kirjasto- että jäätelöauto, varrelle. Jämsänkoskelta tieltä numero 604 käännytään Valkealuomen tielle. Sitä ajetaan mm. Hietakylän lävitse Valkealuomen kylälle. Lahnajärvi, josta matikka on kotoisin, pilkottaa vasemmalla puolella. Valkealuomen tietä (mm Luomen talon -AA kävi siellä kansakoulua - ohi) ajetaan niin pitkälle että saavutaan Hopsuntielle. Hopsuntietä palattaessa kohti Jämsänkoskea reitti kulkee mm. Lahnajoen yli, jonka liepeillä olleessa talossa AA syntyi.

Aleksi Aaltonen syntyi Kasper Kallenpojalle ja Amanda Matintyttärelle 2.8.1884 Lahnajoen taloon Kerkkolan (Jämsän Hopsua) kylässä. Kastemerkinnässä oleva kummisetä ja talollinen Niklas Lahnajoki oli Alin äidin Amandan käly. Alin vanhemmat oli vihitty juhannuksena 1883.

Amanda Aaltonen oli syntynyt 26.12.1853 Koskipään torppaan suurperheen tyttäreksi. Huom. Amandan perhe pitää torppaa vuoteen 1874 asti. Sen jälkeen alkaa koko konkkaronkalle tilattoman väestön itsellis-piika-renki jne. vaellusvuodet.

Alin äidinisä oli Tiirin Järvelän torpassa syntynyt Matti Teemun(nikodeeemus)poika 22.4.1809.
Jämsän rippikirja 1822-1832

On mielenkiintoista että Alin äidinäiti Eeva Kristiina Eenokintytär oli alueen ökytalon Hirvelän lampuodin tytär. Koskipään torppa oli erotettu Hirvelästä! Matti Teemunpoika ja Eeva Kristiina Eenokintytär oli vihitty 6.9.1835.

Aleksin isän Kasperin (20.11.1856) vanhemmat olivat Kalle Juho Erkinpoika (20.12.1826) Airiaisten torpasta Juokslahdelta ja itsellisentytär Eva Loviisa Kallentytär(20.6.1835) Luomen Hirvelästä (!). Heidät oli vihitty 30.12.1855

Ali oli siten vähintään isovanhempien tasalle asti hyvinkin SuurJämpsäläinen tuotos. Kasperin vanhemmat ovat käyneet vuoden pestillä Petäjävedellä mutta tulleet sieltä kiiruun vilkkaa pois.

Kirkonkirja-aukeamilla kiinnittää huomiota se, että osalla Aleksin sukulaisista on "täysrastisia" osaamismerkintöjä.

----------

Kasper ja Amanda Aaltonen muuttavat Lahnajoelta Alin ollessa vielä taaperoikäinen. Heidän taivaltaan voi seurata rippikirjan sivuilta eikä sitä ehkä ole tarkoituksenmukaista tähän kaikilta osin ylöskirjata. Taival kuitenkin tapahtuu Lahnajärven ympäristön taloissa.Perheeseen sikiää vielä kolme lasta. Alin sisko Anna oli syntynyt 13.8.1889. Hän ehtii nähdä vuosisadan vaihtumisen kuollen heinäkuussa 1900 rokkoon. Perheeseen 1892 syntyvät kaksoispojat (Otto ja Bruno) muuttuvat risteiksi rippikirjan sivuille ennen kuin oppivat edes jokeltamaan. Aleksin tulevaisuuden kannalta ratkaiseva hetki lienee Kasper Aaltosen menehtyminen keuhkotautiin 6.helmikuuta 1894. Kasperin perukirjassa on vielä useita sivuja. Se ei ehkä kerro täydellisestä köyhyydestä mutta perusteet sille miksi Aleksista tulee muutaman vuoden päästä lyseoon vapaaoppilas syntyvät hetkellä jolloin Kasper Aaltonen kuolee.

Äiti ja poika elävät kahdestaan 1900-luvun alussa Eerikkalan ja Valkeeniemen taloissa. Aleksin kohdalle pappi on kirjoittanut lyseolainen (Valkeeniemen rippikirja-aukeamalla ent. lyseolainen). Kyläläisten puheissa Ali olikin ylennyt jo "Aaltosen lesken ylioppilaspojaksi". Liekö tämäkin mielikuvallinen arvonnousu ollut osaltaan syy siihen miksi nuori Aleksi sai työväenyhdistystä perustaessaan ympärilleen kotikylällään (talkoo)väkeäkin? Alin äidilleen 1900-luvun alussa rakentama(rakennuttama) mökki Hietakylässä on kuulunut Eerikkalan maihin.

Amanda Aaltonen elää melkein 20 vuotta poikansa kuoleman jälkeen. Hän ehtii aloittaa prosessin tilansa lunastamiseksi valtion mäkitupalainan avulla mutta kuolema ehtii ensin tammikuussa 1936.
Amanda Aaltosen kuolintieto

Amanda Aaltosen perukirja on yksi lyhimpiä näkemiäni. Perukirjassa mainitaan parilla tapaa epämääräisesti myös Ali: "poikansa Aleksi Aaltosen Turusta jonka pitäs olla v 1918 kuollut". (LISÄTIETOJA)
Paikallisessa lehdessä oli maaliskuussa 1937 ilmoitus, jossa Amanda Aaltosen kuolinpesän omistama tila julistettiin pakkohuutokaupattavaksi.
Eipä tainnut Komintern tätä kapinapäällikön äitiä elämänkään aikana avustaa.

----
Aleksin kastoi 1884 nuori pappi, jonka poika tapettiin Suinulan verilöylyssä 1918. Suomen Sotasurmat tietokannan 1914-1922 mukaan teknillisen opiston oppilaan Lauri Edward Akselinpoika Tammiston "veri vuoti kuiviin".
rovasti Tammisto

Rovasti Tammisto oli alkuaan Axel Ekroth ja hän toimi 1883-1884 Jämsän seurakunnassa kirkkoherran apulaisena. Ali Aaltosen ja kastepappinsa tiet ovat voineet 1917-1918 tienoilla jollain tavoin risteytyä. Tammisto toimi tuolloin Valkealan kappalaisena ja osan aikaa myös seurakunnan v.t. kirkkoherrana. Aaltonen huseerasi tunnettuun tapaansa syksyllä 1917 Kotkasta käsin. Valkeala oli teollisuustyöväkensä kautta kytkeytymässä vallankumoukseen. Selailin alueen historioita ja niiden mukaan Valkealan kirkonmiehet olivat "maalaispappeja" jotka eivät oikein teollisuuden ja sen työväen asioita ymmärtäneet saati edes pakollisten parin peninkulman takaisten papintehtävien lisäksi välittäneet. Toisaalta Tammiston kerrotaan puuhanneen mm. Kouvolan rukoushuonetta jonka yksi tarkoitus oli valtiokirkollisen tukikohdan perustaminen alueelle jossa mellastivat sekä uskon- että aatteiden lahkolaiset. Eteenpäin lehtikin oli aiheesta piruillut.

Rovasti Tammisto toimi pitkään myös Valkealan köyhäinhoitolautakunnan puheenjohtajana.
Lotta Svärd lehdessä julkaistiin 30.11.1935 artikkeli A.E. ja Anna Tammistosta "Sankariveljesten vanhemmat". Monikko viittaa siihen että toinenkin heidän pojistaan ,Kurkijoen maamiesopistolainen Paavo Akseli, kuoli Antrean rintamalla saamiinsa haavoihinsa maaliskuussa 1918.
Rovasti Tammiston pelkistetty kuolinilmoitus

Lotta Svärdin ilmestymisajankohtańa A.E. Tammisto lepäsi myös jo sukuhaudassa. Artikkelissa mainitaan kuinka talvella ja keväällä 1918 pappilassa oli supistettu oma kulutus minimiin ja koetettu jakaa ruokaa kaikille tarvitsijoille - mukaanlukien punasotilaat.

Toukokuussa 1918 Tammisto oli noussut papinpönttöön pitäen ajankohtaan nähden äärimmäisen hillityn saarnan.
Ali vaikeni lopullisesti saman kuun aikana.

Ali Aaltosen Orastava aktivismi , sanomalehtimiehisyyden juurikasvu

Oras

Kotiseutumiehenä ja poliitikkona tunnettu Eino Aaltio on kirjoittanut Jyväskylän Lyseon historiaan artikkelin "Oras vuosina 1890-1902" konventin julkaisemasta Oras-lehdestä.

Lyseon historiahan on ladattavissa kotikoneelle PDF-muodossa joten siitä voi tehdä hakuja tälläinen "harittavakatseisempikin" harrastelijaetsivä. Ali Aaltonen on häivytetty kirjasta kuin mensevikki vallankumouskuvateoksesta. OttoVeetä sen sijaan jopa kehutaan...

Nyt astuu Parnassolle nuori Otto Ville Kuusinen, luultavasti lah­jakkain runoseppo, mitä Jyväskylän lyseossa on koskaan ollut. Kun olin koulussa vuosisadan alkuvuosina, niin puhuttiin vielä Kuusisesta runoilijana. Otto Ville onkin Oraisiin kirjoittanut joukon runoja, jotka nousevat yläpuolelle tavallisen konventtikynäilyn.

En lainaa blogitekstiin OVK:n Aaltion artikkelissa olevia romanttisia runoja syystä, että en niitä pysty ees lukemaan. Kaihomielisemmät kahtukaa ne itte kun kerran pdf ladattavissa on.

Aaltion Oras-artikkelissa jäljitetään nimimerkkien takaa kirjoittajia, arvotetaan runonpätkiä, kerrotaan jännittäviä yksityiskohtia ensimmäisen sortokauden lyseolaisten aktivismista. Viimeisin kohta vaatii oman kappaleensa.

Aaltion mukaan rehtori Jalkanen oli kutsunut konventin silloisen puheenjohtajan Rurik Pihkalan (!) puheilleen 1904 ja ottanut tulevan professorin luokalle venäläisvastaisesta kirjoittelusta Oras-lehdessä. Pihkala olikin viennyt aviisit Pihtiputaalle kotipappillaansa vintin vällyjen alle piiloon. Lehdet olivat sortokausien välissä palautuneet vielä Lyseolle mutta ainakin 50-luvulla Aaltion kirjoittaessa artikkeliaan niiden loppusijoituspaikka oli tuntematon. Aaltion mukaan 1902-1903 ja 1903-1904 vuosikerrat ovat kadonneet. Tämä on harmillista Ali A:n kannalta, koska voi olettaa että AA on 1902-1903 numeroihin kirjoittanut nuoren miehen innolla isänmaallisesti. En ota nyt lähdevajeen vuoksi kantaa siihen onko juuri Aaltosen verbaalihelskyttely saanut rehtori Jalkasen takajaloilleen.

Jyväskylän yliopiston kirjastossa on kuitenkin säilytettynä muutama Oras-lehden juhlanumero. Juhlajulkaisut on oletettavasti painettu vähän paremmalle paperille kuin vuosikertojen kadotetut arkinumerot. Aaltiollakin on ollut lähteenään esim. 5.2.1902 ilmestynyt Oras. Aaltio:
"Vuoden 1902 julkaisuun ovat kirjoittaneet Pekka Karanko, Väinö Ikonen, Riipinen (H .A .R .), Richard Ruoranen (ylioppi­las 1904) ja Aarne Laaksovirta. Lisäksi ovat kirjoittaneet nimimerkein
V.H.P. (Väinö Herman Perälä ), -uri- (Rurik Pihkala) ja O.G. (Ossian Gylling)."

Selasin Martti Pihkalan jäämistöstä YO-kirjastoon lahjoitettua numeroa ja mitäpä sieltä löytyikään, vaikka Aaltio asian jättää kertomatta:

Tuulella

Alex Aaltonen

AA kommottelee hieman etunimellään (ALEX) .mutta ei jäädä nyt irvailemaan sitä. Tekstihän on melkoista sinivalkoista tykitystä ja raappastelija jää nyt vain ymmärtämättömänä ihmettelemään miksi tuo on pitänyt lyseon historiasta siivota.

Kapteeni, joka houkutt(el)i Ali Aaltosta sotakouluun?

PÄIVITETTY 3.12.2018.Päivitetty 6.3.2019 (lisätty kuvia Vuorilammelta). Päivitetty 13.3 (tarkennuksia Voimaliiton Jyväskylän toimintaan), päivitys 20.3.2019 (ajallista tarkennusta Karjakinin Jyväskylän vuosiin). Päivitetty 4.4.2019 (Karjakinin kuolinilmoitus, pieniä tarkennuksia/Päivitetty 12.12.2019 tietoa Karjakinin palveluksesta)

Kuvaaja Alexander Achates Michelsson (Keski-Suomen museo)

Aiemmassa postauksessa on sivuttu Aleksin koulutoverin muistelmia siitä kuinka nuori Aaltonen oli ruvennut lyseolaisaikoina viettämään aikaansa Jyväskylään sijoitetun venäläisen kapteenin kanssa. Upseeri oli neuvonut AA:ta sotakouluun hakeutumisessa. Mutta kuka oli tuo kapteeni? Jyväskylä ei ollut 1900-luvun alussa keisarillisen armeijan johtokeskus saati edes joukkojen keskittymä. Alustava pläräily kaupungin historiakirjoihin ei tuonut vastausta siihen ketä keisarin kaadereita täällä on ollut ja miksi. Jatkan yksitotista -vivahteille sokeaa - silmäilyäni ja päivitän tätä tekstiä jos aihetta ilmaantuu. Aiheettomuudet toki - perinteiseen tapaan - ilmaantuvat tänne refleksinomaisesti.

Ensimmäinen epäilty:

KAPTEENI KARJAKIN (päivitetty 02.12.2018).
Jyväskylä oli osa Vaasan kutsuntapiiriä muodostaen 2.kutsuntapiirin. Tuolloiset tunteita herättäneet kutsuntavenkoilut, jotka saivat mm. viskaali Geitelin painia nujuuttamaan erään toisen jyväskyläläisherran kanssa, aiheuttivat myös iloisesti risteilevää paperiliikennettä välillä kutsuntapiiri-lääninhallitus-Jyväskylän kaupunginviskaali. KV:n arkistoiduista kirjeistä löysin muutaman paperin jotka oli allekirjoittanut kapteenin arvoinen piirisotilaspäällikkö Karjakin...Genos 3/1996 (sivut 121-130) löytyi tieto jonka mukaan Alexej Karjagin (sukunimen kirjoitusasu siis vaihtelee) oli syntynyt 1857.
Rintamerkki; 92. Petšoran jalkaväkirykmentti /TURUN MUSEOKESKUS
Hän on jo nuorena ollut tsaarinupseerina Suomessa koska Virallisessa Lehdessä on vuonna 1881 (Lappeenrantaan sijoitetun) 92. Petshoran rykmentin ylennusuutinen alenn--eikun Aliluutnantiksi. Karjakin on kapteenina edelleen samassa rykmentissä (luultavasti Narvassa) kun hänestä on Suomen virallisen lehden numerossa 12 (16.1.1903) nimitysuutinen. Kapteeni Karjakin on ylennetty Everstiluutnantiksi toukokuussa 1905 (asemapaikka ollut edelleen Jyväskylä). Kapteeni ei ollut viestejä itse kirjoittanut, vetänyt vain nimensä lennokkaalla kiepsautuksella alle. (AA harrasti samaa...)

värvärikapteeni?.

FT Wessman,viiksiveijariviiksivaltias
Sisä-Suomi lehdessä ilmestyi 1925 nimimerkki URA:n (kauppias/kunnallispoliitikko/humoristi FT Wessman) kirjoittama häijynhupaisa muistelma "post-bobrikovin" Ruhtinas Obolenskin vierailusta syyskuussa 1904 Jyväskylässä. Jälkikäteisturinassa Karjakin niputetaan samaan joukkoon alueen muiden herrojen kanssa. Wessman itse toimi noina kiihkeinä vuosina valtuuston puheenjohtajana.

Kävin alustavasti selailemassa laajoja ja laveita FT Wessmanin arkistoja (kansallisarkisto Jyväskylä). Löysin Wessmanin kirjoitelman "Historiallinen viikko" vuoden 1905 Suurlakon aikaisesta Jyväskylästä. Wessmanin aikalaiskokemuksessa on mielenkiintoinen vivahde. Hänen mukaansa kaksi Jyväskylään sijoitettua santarmia riisuttiin aseista ja koristeellisista virkapuvuistaan sekä lähetettiin (esimuiluttamista) yhden Jyväskylän ulosmenotien varteen. (Hmm. Tämä vertautuu nyt Toivo Kansanahon suurlakon muistitietoon Ali Aaltosen riisumisesta junkkeripuvusta). Wessmanin mukaan myös piirisotilaspäällikkö Karjakinilta oli ollut tarkoitus käydä hakemassa aseet pois mutta tsaarinupseeri oli luvannut perheineen pysytellä lakon ajan kotonaan. Wessmanin mukaan lupaus oli pitänyt. Olikohan Ali A:lla tuolloin kortteeri Karjakinilla?

Rintamamies lehdessä julkaistiin 12. ja 19.5.1944 Vihtori Riijärven kaksiosainen kirjoitus "Erään Voimaliiton osaston synty ja toiminta Jyväskylässä 1904-1906". Siinä mainitaan myös kapteeni Karjagin. Riijärven mukaan Karjagin oli säyseä venäläiskapteeni, joka ei juuri välittänyt Voimaliiton aktivistisista harrastuksista. Karjaginilla oli ollut tapana vierailla hevosellaan mm. Keljon taloissa ja eräänä talviaamuna (yörömpöttelyistä palaava?) kapteeni oli sattunut tulemaan ns. Grafton-kivääri selässään suksivaa lyseolainen Riijärveä Seminaarinmäessä vastaan mutta mitään "Stoille" tuoksahtavaakaan ei ollut perästä kuulunut. Semminkin kun upseeri oli taatusti kuullut Keljosta päin tullessaan läheiseltä Vuorilammelta kantautuvia Voimaliiton harjoitusammuntoja. Huom. Jyväskylässä oli Voimaliitolla myös aikamiesten toimintaa Jyväskylän Metsästysyhdistyksen nimissä. Herrat (kuten seminaarinopettaja Rikala,blogissa seikkaillut lyseonkollega Stoore ja maanmittausinsinööri Karpio) ampuivat luvallisesti Roninmäen alueella Vasikkavuoren ampumaradalla. Vuorilammen paukuttelu oli nuorison salamyhkäisempää aseaktivismia...

Kuva Kuhmoisten Asemuseosta
Noh, ehkä kyse oikeasti oli siitä että sveitsiläistä sotilaskivääriä ei viety siperian kokoisesta syystä yleiselle ampumapaikalle räiskymään haulikoiden ja luodikoiden sekaan.

Vuorilampea maaliskuussa 2019, löytyykö luodiniskemiä?

Riijärven mukaan "kaupunginpuoleisessa rannasta Roninmäen rinne kohoaa jyrkkänä ollen siten hyvänä taustana maalitauluille sekä heijastaen ääntä ja kaikua poispäin kaupungista". Riijärvi myös toteaa kuinka tuon jyrkänteen alta vuosikymmeniä myöhemmin etsittiin "jättimäisiä Graftonpanoksien lyttyyn menneitä lyijykuulia", joita lienee edelleen muistoesineinä Keljon taloissa? Jos lammenrantaan on jokunen kuti vielä jäänyt niin siinäpä harrastetta nykyajan "miinaharavointiin".
Wanhan Keljon kirjassa tosin mainitaan että jossain vaiheessa Voimaliiton aseaktivismi oli aiheuttanut viranomaisissa mielenkiintoa - liekö sitten kun Karjakin oli karauttanut kaupungista jo seuraavaan komennuspaikkaansa.
LISÄYS 31.1.2019: Vaasan läänin kuvernööri oli lähettänyt syyskuussa 1906 salaiseksi määrätyn kirjeen, jossa hän kehoitti läänin poliisilaitoksia ja nimismiehiä toimittamaan hänelle heti "Woima-yhdistystä" koskevia tietoja. (Jyväskylän nimismiespiirin arkisto, saapuneet kirjeet)

Mercator 1910
Karjakin on everstinä Jyväskylässä vielä 1910 ilmestyneessä Mercatorissa.
1913 samassa lehdessä viranhoitajaksi on merkitty kapteeni Pleschko (sama mies joka joutui 1917 kaupunginkomendanttina Vaasassa vallankumouksen pyörteisiin?)
Mercator 1913


Sanomalehtiarkisto vihjaa siihen että Karjakin olisi myöhemmin vaikuttanut Haminassa. Alexei Karjakinin kuolinilmoitus Haminan lehdestä vuodelta 1925.
Haminan Lehti 31.3.1925



Lueskelin männäkuulla viime keväänä ilmestynyttä Yrjö Teeriahon julkaisemaa "Keskisuomalaista kansanperinnettä" kirjaa. Siinä oli useita kohtia jotka saivat virneen aihetta kahta puolten suupielten. Eräs kiertelevää elämää viettänyt -blogissakin viuhahtanut - sukulaismieskin toki löytyi ns. originelliosastosta.

Kirja putosi kuitenkin käsistä hetkellä jossa hoksasin siinä jutun "Viilitinki". Palokkalainen Pekka Lahti kirjoittaa isänsä Oskarin muistelmia 1900-luvun alusta. Oskari oli kertonut kuinka just 1900-luvun ensivuosina mm. Palokkajärvellä metsästi venäläinen KAPTEENI. Tämä kapteeni, joka hyvin sopisi Karjakinin profiiliin, oli ollut hyvin hienostelevainen. Upseeri oli johtanut Jyväskylään sijoitettua 45:n miehen järjestysjoukkuetta, joka jutun mukaan "liikkui kaupungilla kahdeksan sotilaan ryhmässä, kahdessa rivissä, neljä rinnakkain". Kapteeni itse oli viettänyt aikaansa Jyvässeudun eri järvillä pariairokaksikon soutaessa häntä sopiville sorsan kyttäyspaikoille. Lahden mukaan kapteeni oli ilmoittanut aina kirjeellä milloin hän tulee sorsastamaan ja herralle oli pitänyt varata tietenkin myös herran eväät. "Kaksi katajaista viiliastiaa, tuoretta ruisleipää ja vastakirnuttua voita". Kapteeni oli syönyt tarjotut eväät rituaalinomaisesti soutuun määrättyjen sotilaiden jäädessä palatta. Oli nuuhkittu tuoretta ruisleipää ennen sen syömistä, levitetty voita päälle. Viili oli jätetty viimeiseksi ja siitäkin herra kapteeni oli syönyt vain päälliskerroksen. Kapitulantti oli toki maksanut. Lahden mukaan 2 markkaa. Lahti myös mainitsee vertailuna että tuohon aikaan hevosmies sai Jyväskylä-Saarijärvi kuormanajosta 4-5 mk.

Nostaessani kirjan takaisin luettavaksi mielessä myrskysi. Tälläisen kapteenin kanssa on siis nuori Aleksi Aaltonen - napoleonvisioineen - joutunut/päässyt tekemisiin. Nuoren koillishämäläiskolperon mielessä on taatusti tehnyt itseään tykö ajatus siitä että keisarillisen upseerin ura olisi oivallisin oikopolku herraskaiseen elämään johon muuten pitäisi olla sukurasitetta tai edullinen kotivävysyys. Kapteeniakin on varmasti huvittanut völjyynsä iskeytynyt nuorukainen, jolla on ollut sijoituspaikkakunnan muusta elosta poikkeava ulosanti - sekä puheet että niitä siivittävät retoriset käden kiepsaukset.

====================================

SIVUHUOMIOITA (päivitetty
14.11.2018)
selaillen kollasin Kurkinen, Pauli (toim.): Venäläiset Suomessa 1809 - 1917, Suomen Historiallinen Seura ja samoin pläräsin Luntinen, Pentti: The Imperial Russian army and navy in Finland, 1808-1918. Sisämaan koulukaupunki Jyväskylä ei erityisemmin noissa opuksissa tietenkään kohostu. Sen verran löysin tietuu (murresanois jukkavirtane) että JKL:ssä on ollut makasiini. Savu ja pöllähdys noiden makasiininvartijoiden aseiden riisuntahan on toki tarkkaankin raportoitu vuoden 1918 osalta. Monella sotilaallisesti ei niin merkittävällä paikkakunnalla oli ollut kymmeniä vuosia pienehköjä venäläisosastoja mutta silti ne ilmaantuvat näkyville historiakirjoitukseen vasta sitten kun niiltä otetaan pyssyt pois ja laitetaan v.1918 härkävaunussa kohti äitivenäjää.

Hokasin tajuamisen takamatkalaisena vasta nyt sen että Aaltosen venäjänkielihän on petraantunut sinä aikana kun vaikutti Viipurissa. Kurkisen toimittamassa artikkelikokoelmassa siitä oli Eino Ketolan kirjoittama ("Venäläiset vallankumoukselliset Suomessa") jämäkkä perusteltu maininta. Artikkeli, jossa todettiin mm. Ottovillen ja KHWiikin tankerovenäjä, toi mieleen myös ajatuksen, että jos nykyään on rallienglanti niin oliko tuolloin kumousvenäjä? Viipuri ja Pietari oli kuin nappi ja napinreikä. Yhteyksiä on pidetty. Tosiaan AA:lla oli myös Pietarissa morsio.
Työ 18.4.1916, kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet
(Maria Burman, suomalaiskenraalin sukua?)

=============================================

ASIAN LIEPEILTÄ: (lisätty 21.11.2018, päivitys 3.12.2018)
Kahlasin päällisin puolin Jyväskylän kaupunginviskaalin arkistokansioita. Valitettavasti kunnianarvoisan kaupunginviskaali Geitelin kirjeenvaihdon diaarit eivät ole tallessa. Jouduin sitten perinnepläräämiseen. Tuumailin että jonkinmoista viestittelyä on ollut kaupungissa oleskelevien sotilaiden ja (vielä tuolloin) poliisitoimen paikallispomon kanssa - vaikka sitten Vaasan lääninkonttorin kautta. Keisarikunnassa virkatiessä oli useampi pysäkki. Itse asia olisi voitu selvittää yhden oven koputtamisella... En ota kantaa, onko tuo tapa vielä periytynyt meidän aikamme virka-asiainhoitoon. Merkillisten sattumien kannalta kirjepinkkojen selaaminen on toki mieltä kutkuttavampaa kuin pelkkien diaarilistojen tuijottelu. Nytkin hoksasin että 1903-1904 tienoilla Vaasassa oltiin huolestuttu myös jyväskyläläisten keisarinvastaisista toiminnoista. Löysin useamman salaiseksi määrätyn tiedustelun jossa viskaalia kehotettiin ottamaan selvää nimettyjen henkilöiden uskollisuudesta keisarille. Ohessa vuoden 1903 keisarikunnalle epäluulonalaisia:
Teurastaja Herman Penttilä, Telegraafireviisori Wirberg, rakennusmestari Takala, kauppias A. Fredrikson. Yleissilmäyksellä maaherra käski tarkkailla erinäisiä nuoriso- ja raittiusseuroja sekä palosammutuskuntia...
En ole tätä kirjoitettaessa vielä löytänyt tietoa siitä että Ali Aaltosen lyseossa junaileman bobrikovilaisuutta vastustavan poikaporukan salaliittolaisuus olisi johtanut maaherralta asti tuleviin tiedustelukäskyihin. Sen sijaan kuvernööri Theodor Knipovitsch oli huolestunut MARTTOJEN HAARAOSASTOISTA.
vaaralliset martat

Jäin ankarasti pohtimaan miten Geitel soluttautui käskystä Marttojen kokoukseen. Hän oli kuitenkin saanut selville ydinryhmän. Ohessa joukko, joka oli 1900-luvun alussa Jyväskylän vaarallisin aktivistijoukko keisarikunnalle:
aktivisti martat
Listassa on Jyväskylän historiasta hyvinkin tuttuja nimiä. Tämän myötä Martat johtavat Lyseolaisia aktivismiottelussa 1-0.

Ali Aaltosen matikka, Koskenpään Lahnajärvestä Lyseon kokoelmiin

Arvuuttelin edellisessa blogitekstissä valmiiksi alistuneena liekö A.Aaltosen Jyväskylän Lyseolle vuonna 1900 lahjoittama made vielä tallella.
1900,vuosikertomuksesta

Totuus tapaa nujakoida tarinan kanssa voitollisesti - niin tälläkin kertaa. Hieman aprikoiden isommasta ja tolkullisemmasta tiedustelusta triviaalimpaan lähestyin Keski-Suomen museota kyselemällä Jyväskylän Lyseon museon luonnontieteellisestä kokoelmasta. Sain sitten lopulta puhelun aikana hieman nielaisten rykäistyä "siellä on ollut vanhojen vuosikertomusten mukaan surullisenkuuluisan kapinapäällikkön kouluaikoinaan lahjoittama made".

Ali Aaltosen toimittaja-ajan - varsinkin pakinatekstien - nimimerkki oli Ali Baba.
Ali Baba Abracadabra!!!
ja
Matikka löytyi Keski-Suomen museosta:

Ensimmäisessä kuvassa näkyy "A.Aaltonen" varmennus vuosikertomuksen väitteelle
Virpi Mäkinen / Keski-Suomen museo.

Seuraavassa kuvassa made ennen konservointia
Virpi Mäkinen / Keski-Suomen museo.

Konservaattori Jukka Saari oli saanut 2016 palautettua mateen näin näyttävään muotoon. Made on rivistössä äärivasemmalla...

Virpi Mäkinen / Keski-Suomen museo.

Wikipediassa matikkaa luonnehditaan; "mateen liikehdintä poikkeaa selvästi muista kaloista, se on voimakkaasti kiemurtelevana ja liukkaana kalana huonosti käsissä pideltävä.". Ali A:n kohdalle voisi hyvinkin kirjata samoja määreitä.

Raappastelija kiittää Keski-Suomen museon intendentti Virpi Mäkistä.

Ali Aaltosen lyseovuodet, keskiverron koululaisen kohtalokas kapsahdus

tekstiä lisätty ja korjattu 18.10.2018,5.10.2018,3.10.2018

Turussa julkaistiin 1908 kirjanen "Sosialismi: historiallinen esitys". Hjalmar Brantingin teoksen oli ruotsinkielestä suomentanut... Ali Aaltonen.

Gustaf Albert Stoore, valokuvaaja,Keski-Suomen museo

Samainen AA oli muutamaa vuotta aiemmin eronnut (31.8.1903) Jyväskylän lyseosta koska ei ollut saanut ruotsin ehtojaan läpi. Tutkittaessa Aaltosen lyseolaisuraa voi havaita että ruotsinkieli oli hänelle lähes jokakeväinen kompastus - hän ei ollut tietenkään siinä suhteessa ainoa -. Moni muukin lyseolainen oli monta suvea joutunut kamppailemaan "svett i huvudet" saadakseen nostettua "ruottin" numeron edes vitoseen. Mielestäni "vippaa mulle vitonen" säkeellä voi olla ansaintaa syvällisempiä merkityksiä. Lyseon vuosikertomusten mukaan ruotsin opetuskieli oli ruotsi... Suoraan toiselle luokalle lyseoon otettu Aleksi joutui aloittamaan kielen opiskelun tyhjästä oppikirjan luvusta 58. Suurin osa luokkalaisista olivat päntänneet ensimmäiset 57 lukua Vaseniusta jo ensimmäisen lukuvuoden aikana.

Alin kielipään kestävyydestä oli juttua jo aiemmassa postauksessa. Lyseon arvosanaluetteloista on todettavissa, että Aaltonen opiskeli Jyväskylän lyseossa latinaa (ei jäänyt päähän), saksaa, ranskaa ja venäjää. Alin viimeiseksi jääneessä todistuksessa keväältä 1903 arvosanat em. aineista ovat: saksa 7, ranska 8, venäjä 6...Latinasta on 7. Hän sai siten viimeiseksi jääneen lukukauden aikana kunnianarvoisan (kuolleen) kielen kohtuullisesti kopitettua, vaikka aiempina vuosina vaappui ehtopaineen ja luokallejääntiuhan alla. Ruotsista tuli se perinteinen 4 ja viimeisessä sarakkeessa tyly lopputulema luokallejäämisesta ja erosta. Samalla päivämäärällä - osa samasta syystä (kielestä) - erosi myös muutama muu Alin luokkalainen. Esim. hengellisen musiikin säveltäjänä myöhemmin tunnettu Yrjö Karanko- tuolloin vielä Krank.

Kansakoulutodistuksen kohdalla tuli postauksessa letkauteltua mm. laulutaidosta ja liikunnallisista kyvyistä. Lyseossa Altsu on saanut ainakin äänensä kuuluviin, koska laulunumero kohenee - poika lienee saanut lisää kaikupohjaa.

G.A.Stoore, Keski-Suomen Museo
Voimistelusta on viimeisessa tokarissa 9, tosin luokalla jokainen hemmo on saanut vähintään kasin. Keskinäinen kilvoittelu ja jämäkkä voikkamaikka (itse ottamansa kuva yllä) pitänyt ilmeisesti jättiläiset ja haarahypyt arvostelukriteereissä. "Nostakaa Aaltonen nojapuille" huutoa ei ole tarvittu. Voimistelunopettaja Stoore toimi myös Aleksin luokan esimiehenä useamman lukuvuoden ajan. Digitoitujen sanomalehtien leikkeistä hoksasin - suomalaiseen hiihtokultturiin oleellisesti kuuluvista jälkipään tarkkailuasemistani - vasta nyt, että AA oli päässyt lusikoille kotikylänsä hiihtokilpailuissa huhtikuussa 1901.

Entäpä Valkealuomen kansakoulun ja sen opettajan Olga Luomin suomettarelainen perinne... Alin vahvat aineet lyseossa olivat uskonto, suomen kieli ja ainekirjoitus. Viimeisessä todistuksessa 9 jokaisesta. Historian ysi ei yllätä edes tälläistä tavan tolloa. Maantiedon numero petraantuu kouluvuosien aikana ollen lopulta 9.

Geometriat, fysiikat, aritmetiikat. Aaltosen numerot noissa aineissa heiluroivat vuosien aikana. Kutoset ja seiskat jäivät kevään 1903 kirjoihin.

Ali Aaltonen on saanut lyseovuosiensa aikana keskivertoisuudestaan huolimatta stipendejä. Niitä on opettajienkokousten myöntäminä ainakin vuosilta 1898 (20 mk) ja 1900 (25 mk). Hän on saanut toukokuussa 1903 viimeiseksi jääneen lukukautensa päätteeksi Oppirahastosta 30 mk stipendin yhdessä luokan priimuksen Ruorasen kanssa. Lähdeaineistosta ei pääse pureutumaan yksittäistapausten perusteisiin, mutta tuolloin on ollut kuitenkin yleisesti tapana stipendeillä myös tasoitella oppilaiden välisiä taloudellisia eroja. Jyväskylän Lyseo 1858-1933 kirjassa mainitaan oppirahastostipendien yhdeksi perusteeksi suomenkielinen aine/esitelmä ja myös menestys uskonnossa. Voisi myös hieman lennokkaasti arvuutella että AA:n bobrikovilaisuutta aktiivisesti vastustava toiminta on saanut opettajilta sumuverhotetun palkinnon. Mihin lienee AA käyttänyt tuon 30 markkaa (noin 130 euroa)? Matkakassa? Lehtorit ja kollegat lienevät opettajanhuoneessa syyllisyyskatseet porautuen luimistelleet toisilleen seuraavana syksynä siitä kenen idea oli laittaa nuo rahat mieron tielle.

Lyseoon jäi kuitenkin Aaltosesta myös konkreettinen muisto. Sitä en tiedä onko tuo matikka saati säilöntäsprii vielä tallella...(LISÄYS 18.10.2018: made tallella ,sprii vaihdettu) Mahdollinen mateen kalastaja Aleksin kotirannasta Hietakylässä vietiin lopullisesti kotoaan pääsiäisviikolla 1918.

lyseon vuosikertomus 1899-1900

Aaltosen viimeiseksi jääneen todistuksen keskiarvo oli 7,3. Koko luokalla se oli 7,1. Luokkansa priimus oli lehtoriksi ja Heikki Ritavuoren pojan appiukoksi päätynyt Abraham Ruoranen 9,2 keskiarvolla. Aleksin keskiarvo lyseossa liikkuu 7:n kahta puolen. Pari ensimmäistä lukuvuotta keskiarvo on alle 7. Hänen koko lyseoajan kestänyt kamppailunsa yhden kielen kanssa päättyy lopulliseen tappioon vaikka nuori mies muuten oli päässyt jo keskiverron oppilaan tasolle. Pettymys on ollut sitä taustaa vasten hirmuinen ja ehkä hänen tulevat ratkaisunsa ovat olleet osin myös turhautumisen provosoimia. Lopullisesta erosta löytyy väkevä historiallinen fakta. Hän ei lunastanut (!) lyseosta ulos edes erotodistusta...(Jyväskylän lyseon arkiston Erotodistusten toisteet (1897 - 1911) aineistosta en AA:n todistusta löytänyt.)

Millainen lyseoyhteisön jäsen Aleksi Aaltonen oli? Luokkapäiväkirjojen perusteella hänellä on poissaoloja saman verran mitä keskiverrolla koululaisella myöhempinäkin vuosikymmeninä. Huligaanifantasioijille joudun valitettavasti toteamaan, että Aaltosella on vain kiitettäviä käytöksestä. Aleksin nimeä saa silmä luupissa etsiä lyseon rangaistuskirjasta. Nuori Aaltonen on tokkiinsa muiden mukana ollut suorittamassa tuolloin käytössä olleita luokille langetettuja kollektiivirangaistuksia.

2.5.1898

Lyseon rangaistuskirjasta on löydettävissä yksi henkilökohtainen rangaistus. Hän on hypännyt ikkunasta (tais jäädä auki) ensimmäisen lukuvuotensa aikana. (huom. AA aloitti lyseon II luokalta) Eräiden yläluokkalaisten saatua samana päivänä rangaistuksia tulee mieleen kiusaamistilanne josta alaluokkalainen on karannut. Aleksin jälki-istunto kesti 30 minuuttia. Rangaistuskirjaa selailemalla selviää suurempiakin konnuuksia historiaan jääneiltä. Esim. Sulo Wuolijoelle napsahti opettajakunnan päätöksellä 12 tuntia karsseria (lyseon putka) helmikuussa 1900. Syy: röyhkeys lehtoria kohtaan. Ankarasta rangaistuksesta huolimatta SW:n käytösnumero on kevättodistuksessa 8. Hän oli kuitenkin saanut - jatkettuaan keväälläkin lehtori Lindroosin kanssa ottelua - vielä toukokuussa 1900 opettajakunnalta "consilium abeundin" eli kehoituksen jättää lyseo. Niin kävikin.

tuntematon kuvaaja, Keski-Suomen museon kuva-arkisto
Mitä kuului koulunkäynnin ohella lyseolaiselämään? Ainakin rippikoulu. Lyseolaiset, vaikka olivatkin kirkonkirjoilla kotipaikkakunnillaan, suorittivat rippikoulun Jyväskylän kaupunginkirkossa. Aaltosen rippikoulu oli keväällä 1901 ja sen piti lehtori ja pappi Juho Kinnunen. Suomen Lukon valtuuskuntaan myöhemmin kuulunut Kinnunen konfirmoi Aaltosen toukokuun lopussa 1901. Aaltosen kanssa rippikoulua kävivät mm. Ossian Gylling ja Ale Riipinen. Siellä ovat pojat olleet kaarevan kaiteen ympärillä - samalla puolella.

Gustaf Albert Stoore, valokuvaaja,Keski-Suomen museo

Virallisten arkistolähteiden takaa huutelee myös oppilaiden oma muisteluperinne. Lauri Tahko Pihkalan (Gummerus) veli Rurik oli Alin luokalla ja Tahko lienee kuullut Rurikilta tarinan, joka kuvaa Aleksin hienovaraisia (=välttynyt siis rangaistuksilta) viisastelutaipumuksia. Tarina liittyy "Piskiksi" (joka lienee yksi lehtoreista yllä olevassa kuvassa) nimettyyn lyseonlehtoriin, joka oli vaatinut luokalta "valpasta, reipasta ja ryhdikästä käytöstä"-

(Piski):Miten on mahdollista, ettet sinä viitsi istua ja kuunnella oikein, kun minun täytyy seistä ja opettaa päivät pääskytysten".
Luokasta muuan likaisen harmaa pojan mölli viittaa.
(piski):"mitäs sinulla on asiaa"
(mölli): "Sen takia kun maister saa palakan."
Hiljaisuus. Vitsi ei huonone, mutta Piskin asemaa parantaa näin jäljestäpäin tosiasia,että tämän materiaalisen selityksen antaja oli Ali Aaltonen, myöhempi Venäjän vänrikki ja punakenraali...

Tahko Pihkala: "Piski" muuan muotokuva vanhimman lyseomme peruukkigalleriassa (Suomen Kuvalehti nro 40, 30.9.1933)



Aiemmassa blogitekstissä mainittu rovasti Toivo Kansanaho (Kansanen) on kirjoittanut Ali Aaltosen lyseolaispersoonasta luokkatoverin näkökulmasta. Hän oli Alin luokalla koko sen ajan minkä Aaltonen Lyseossa vietti. Kansanahon luonnehdinnat ovat niin kuvaavia että lainaan niitä ilman että jälkinokkelana sorkin tahi tyrkin niitä. Kansanahon koulumenestys oli arvostelukirjojen mukaan hyvin samansarjaista mitä AA:lla. He olivat molemmat myös vapaaoppilaita eivätkä siten joutuneet maksamaan lukukausimaksuja.
vapaaoppilas
Kansanaho saa kesällä 1903 ruotsin ehdot läpi - Aaltonen ei. Ali peittosi viimeisenä lukuvuotenaan tulevan rovastin uskonnon numerossa. Molempien perhetaustakin (räätäli/ompelija) oli kaikelta osin säätyläisyydestä vapaata.

Koulua käydessään joutui Ali asumaan työläiskotien asukkina ja päivällisapua sai hän hyviltä ihmisiltä, useimmiten koulun opettajiston luota. Muistan miten Ali kerran kouluun saapuessaan oli varsin kolkonnäköinen ja kertoi, että hänen asuntonsa emäntä oli edellisyönä säännöttömissä oloissa hirttäytynyt.

Oppikoulussa Alin lahjakkuus koulutehtävissä ei millään tavoilla tullut esiin. Menihän vain, niinkuin "märkä olisi palanut". Tietysti se riippui myös olosuhteista. Mutta silti ei hän lahjaton ollut, vaikka se ilmeni muissa harrastuksissa.

Mania, josta hänen elämänkohtalonsa muodostui, vaikutti hänessä jo varhain. Hän kantoi vyöllään alituisesti pitkäteräistä tikaria nahkatupessa. Ei se ollut tavallinen puukko, vaan oikea yli 3dm:n mittainen "kaksiteräinen" tikari. Välistä oli opettajienkin kanssa kahinaa, miksi hän sellaista piti. "Kynäveitsihän" se vain Alin selityksissä oli.

Miksi Ali tikaria vyöllään piti, ei hänen puheistaan koskaan käynyt ilmi. Vaikka hän muuten oli itsepäinen ja päänsä pitävä, ei hän mitenkään riidanhaluinen ollut.

Niinpä oli Ali Aaltonen kerran julkaissut käsikirjoitetussa lehdessämme pilkkakirjoituksen kaikista luokkamme tovereista. Heidän pikkuheikkouksiaan, enimmäkseen keksittyjä,oli siinä käsitelty. Me toiset päätimme kostaa. Seuraava numero oli omistettu murhaavana Ali Aaltosta vastaan.

Etusivua koristi koiran päällä varustettu Ali Aaltosen vartalo, suunnilleen sen tapaisena kuin Karimo on sen hahmotellut.
Sillä jo silloin oli hän sentyyppinen pyknikko.

Seuraavassa kokouksessa lehti julkistettiin. Se tuli yllätyksenä Alille. Ali murtui ja tuli surulliseksi. Olihan hänen enemmän viattomaksi tarkoitettu pilkkakirveensä suureksi osaksi ymmärretty väärin ja otettu liian vakavalta kannalta. Me toisetkin masennuimme. Ja niin teimme sovinnon, jonka tuloksena yhteispoltimme molemmat julkaisut.

Bobrikov-vuosina oli meillä Jyväskylän lyseossa muutamien toverien kesken,kaikkiaan kaksitoista, salaliitto eli järjestö bobrikovilaisuutta vastaan sen eri muodoissa.Liiton toiminta oli varsin tärkeää ainakin omasta mielestämme. Pöytäkirjat kirjoitettiin salamerkein, ja ne ovat vielä tallessa.

Tämän korkeasti isänmaallisen järjestön puheenjohtaja oli - Ali Aaltonen. Hän oli varsinkin sanoissaan muita repäisevämpi. Lisäksi oli hänen avunsa varsinkin puhetaidossa. Hän kykeni jo silloin koulupoikavuosina pitämään vapaasti puheita.Koulun konventtiinkin hänet solutettiin järjestömme puolesta puhumaan aatteestamme. Selviä ja johdonmukaisia hänen ajatuksensa olivat. Tästä sai Aaltonen liikanimekseen "pastori". jota siihen aikaan hänestä yleisesti käytettiin tovereiden kesken.

Mutta Napoleonia hän ihaili. Häntä hän erityisesti tutki ja siitä hän meille usein innostuneesti kertoi. Me välillä tilapäisesti nimitimmekin häntä "napoleoniksi".

Lainaukset Toivo Kansanahon kirjoituksesta "Lisää Ali Aaltosen elämänkohtaloon". Suomen Kuvalehti 19.3.1938. Toivo Kansanen toimi v. 1918 Kuortaneen kirkkoherrana ollen mukana mm. Länkipohjan ja Tampereen taisteluissa. Kansasen artikkeli "Kuortanelaisten verikaste" on julkaistu 14.4.1918 Keskisuomalaisessa. Kansanen ja Aaltonen olivat keväällä 1918 kiväärinkantaman päässä toisistaan.

Mutta kuka on tuo eturivin lyseolaispoika Stooren syksyllä (mahdollisesti 1.10.) 1897 Lyseon perinteisistä Perunajuhlista ottamassa kuvassa? Hän pitää kättään kuin Napoleon, jalan asentokin muistuttaa eräästä NB:a kuvaavasta maalauksesta.
Kuvaan pääsee myös tästä linkistä.
kuvaa rajattu Keski Suomen museon luvalla
Tarkkasilmät voivat tutkia onko pojalla kupeellaan tuppi.Vaatetus ei täsmää köyhään kansaan ellei sitten Jämsän sivistyneistö pukenut Alia ensimmäisenä oppikoulusyksynä. Ali Aaltosen äiti oli ammatiltaan ompelija. On ostettu vähän parempaa kangasta ja kiiltävämpiä nappeja, joista äiti on voinut -pojan toiveiden mukaan- tehdä tälle lyseoon takin. Onko napituksessa haettu jotain samaa kuin tässä? HUOM. kuva on myös mm. Jyväskylän Lyseo 1858–1958 kirjassa (sivu 403,I osa) ja siinä napit erottuvat selvästi. Samassa teoksessa on sivulla 425 kuva keväältä 1903, jossa useampikin lyseolainen pitelee kättään "napoleon"tapaan. Aavistelen että kyseessä on ollut jonkinmoinen A.Aaltoselle virnuilu.

Gustaf Albert Stoore, valokuvaaja,Keski-Suomen museo

Kriittinen varauma: "Napoleonmallinnos" (kuten aasinkorvat vieruskaverille) löytyy tietenkin sadoista suomalaisista(kin) koulukuvista tuonne 1970-luvulle asti. Sen jälkeen on tullut muotiin erinäiset musiikkikulttuurilliset käsimerkit....

Lähteitä:
Kansallisarkisto Jyväskylä. Jyväskylän kaupunkiseurakunnan rippikirjat, mikrokortit 1900-1909.
Kansallisarkisto Jyväskylä. Jyväskylän lyseon arkisto.
Kansalliskirjaston digitoidut sanoma- ja aikakauslehdet.

Luomansuun Antin etsintäkuulutus - viisu tuli rumemmastakin miehestä

päivitetty 5.11.2018 (Kakolalisäyksiä)

klikkaa suuremmaks

Luomansuun Antista tehtyä laulua on elonkerjuuttelun lisäksi seka- että mieskuorotettu . Antti on välillä Anssi.
Tekstin siteeratuin kohta lienee "raha ei lopu eikä ruma tartu". Onko tuo nyt sitten kaksinkertaista uhoa kun etsintäkuulutus oikein alleviivaa Luomansuun "vastamielistä ulkomuotoa". Nimittelevät peräänkuuluttajat olivat Orell ja Ahlberg. En nyt rupea ylioppilasherrain kuvia kollaamaan - liekö ollut virkamiehen viiksien takaa varaa ulkonäön arvoarvostelmiin...

Ilmari Laukkosen Kortesjärven historiassa viisun juttu on asiakirja-aineistojen pohjalta ylöskirjattu. Laukkosen mukaan "puukkojunkkarijuttujen oikeuskäsittelystä syntyneisiin asiakirjoihin tutustuminen kuitenkin nopeasti paljastaa,miten vähän aihetta noiden tapahtumien romantisointiin on ollut". Waasanlehti uutisoi tapon tuoreeltaan 15.6.1889.

Peräänkuulutuksen taustalta löytyi Laukkosen kirjoittamasta paikallishistoriasta maininta, jonka mukaan Luomansuu pakeni vanginkuljettaja Myllymäkeä ikkunasta hyppäämällä ja karkaamalla sukulaistensa luokse Kauhavalle. Etsintäkuulutus oli ilmeisesti jo mm Keuruulle saapuessaan vanhentunut, koska Laukkosen mukaan Luomansuu ilmoittautui myöhemmin vapaaehtoisesti.

Luomansuu sai teostaan kuuden vuoden tuomion. Hän kirjautuu Kakolaan 7.11.1889. Toisin kuin moni muu rangaistusvanki Antti on linnaan tullessaan -viisun uskottavuuskin sitä toki vaatii - ollut rahoissaan. Vastaanottokirjan mukaan 15 markkaa 68 penniä (rapiat 80 eurua). Ulkomuodon kuvaus on asiallisempi kuin etsintäkuulutuksessa. Pituutta ollu 5 jalkaa 9,5 tuumaa (aavistuksen yli 170cm pituinen miehenjuikelo). Arvet luetellaan ja näkemätön silmä. Vankilan rippikirjan mukaan Antti on vapaalle laskettu 25.10.1894. Liekö laskettu tullessaan tuomansa rahat takaisin kouraan...

Kortesjärven historian mukaan hänen kerrotaan lähteneen Amerikkaan 1896 ja hukkuneen siellä uitossa "Sanghais"-jokeen.

Kortesjärven seurakunnan rippikirjassa on merkintä jonka mukaan Luomansuu kuoli Amerikassa 24.11.1900.


Lähteitä: Keuruun seurakunnan arkisto, Saapuneet kuulutukset ja ilmoitukset, Etsintäkuulutukset (1888 - 1918)
Laukkonen, Ilmari: Kortesjärven Historia. Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet. Kansallisarkisto Jyväskylä: Kortesjärven seurakunnan rippikirjat 1853-1902 (mikrokortit). Kakolan vastaanottokirjat ja rippikirja (SSHY:N kuvatietokanta).

Etsintäkuulutettu "Äidin poika"

klikkaa suuremmaksi

Etsintäkuulutuksen taustalle löytyy uutinen Vapaus-lehdestä 24.8.1917 (Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet)


Viipurilaisen mammanpojan myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Epäilen että hänestä ei tullut yhtä kuuluisaa rosvoa kuin vaikkapa Baby Face Nelsonista tai -sarjakuvissa - muorinsa murjomista Daltonin veljeksistä.

Etsintäkuulutuksen lähde:
Keuruun seurakunnan arkisto, Saapuneet kuulutukset ja ilmoitukset, Etsintäkuulutukset (1888 - 1918)

Veikko Huovinen ja Ali Aaltonen - yhteiset tarkkailuasemat?

1.kesäkuuta 1910 julkaistussa Tuohus-lehdessä on Ali Aaltosen kirjoittama Taistelu teksti

Ikuisena Masa Niemi-seuran prospect jäsenenä totean että asiahan ei minulle tietenkään kuulu, mutta tekstissä on hämmästyttävää
yhteneväisyyttä Veikko Huovisen Kylän Koirat-teokseen. Huovinen kirjoitti tekstinsä kainuulaisista tarkkailuasemistaan 1960-luvulla
ja epäilen että Tuohus-lehden numeroita olisi ollut Sotkamossa yleisesti saatavilla - edes puulaatikon syttysiivessä. Ehkä on parempi kääntää blogin katse Suomen historialliseen rankkuriperinteeseen. Tiedän useita keski-ikäisiä ihmisiä, jotka väittävät että rankkureita on vain A.Ankka sarjakuvissa. Putimies-perinne on kuitenkin Suomessa pitkälinjainen kuin metsästyskoiran sukupuu. Niitä ei kuitenkaan joka kadulle tai kylänraitille riittänyt - rabiesvuosinakaan. Joten koiralaumat ovat juoksennelleet niin A.Aaltosen huomioiden tekoon kuin V.Huovisenkin kirjallisen katseen ulottuville. Tämän ajan tarkkailijalle tuo sitten omat rajoitteensa jo koirien kuritonta laumahöntyämistä rajaavat: Järjestyslaki (27.6.2003/612) ja Metsästyslaki (615/1993).

Tuohus 1.6.1910
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/973292?page=9
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/973292?page=10
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot