Kuinka monta lapiollista on kolme sekunttia? 1930-luvulla kovin kisa oli ojankaivuussa.

Pietinen (valokuvaaja). Musketti, Museovirasto

Sanomalehtien digitointi on edennyt jopa keskeisimmässä Suomessa, joka muuten tuntuu olevan digitoinnin maratoonari, kohti 30-luvun puoliväliä. Olisin tyytyväinen jos maakuntani lehtien digitointi ehtisi vuoteen 1950 ennen kuin sanon Pietarille hattuani hermostuneesti kourien nöyrästi päivää. Ei meitin tämmösten raappastelijoiden oikein enempää kehtaa edes toivoa.

Työn Voima-lehdestä löysin viime viikolla vaarin. Petäjäisenveen pienviljelijät olivat yhdistyksensä voimin järkänneet kilpailut suurin piirtein samoina vuosina kun Vihtorilla oli virtaa ja vientiä. Kunnes radiossa ärhenteli resitentti. Pienviljelijäin olympialaisissa oli useampi laji, mutta raaimmasta löysin paapan.

VIIDEN METRIN OJANKAIVUU. Kisassa oli ollut vain kaksi osallistujaa. Isoisäni ja lankomiehensä.



Sanomalehdessä on vain tulokset mutta kuten urheilun nykyviisastelijat toistuvasti tuputtavat. Pitää katsoa tuloksen taakse.

Noh. Katsotaan. 30-lukuisan tulosten taakse.

Pappa hävisi. Mies oli kilvankiilto silmissä kaivanut viittä metriä ojaa ja hävinnyt kolme sekunttia. 20 minsaa risoineen oli kulunut rapiat kolmikymppisiltä ukonrohjilta otteluunsa.(tarkat ajat: 20.20 ja 20.23)

aikakauden taisteluvälineitä

On siinä käynyt melske. Ärinä ja huhkinta. Pörhistely. Jälkipeliä en uskalla edes ajatella. Mieti nyt. Hävitä kolme sekunttia ojankaivuussa. Maata siinä olkaimet solmussa jatsarihierteissä kuopan pohjalla kun lankomies heiluttelee voitonvirnuisana liejuista lapiotaan kuin koloradon karjatilallinen suunnatonta stetsonia. Ja koko pitäjä vahvistettuna multian muikistelijoilla ja kuukkalan koukkunokilla on ollut mielet meuhuussa. Epäilemättä vaari on huutanut että sopis prkl peittää tämä monttu kun vielä täällä olen.

Olen nyt muutaman päivän koettanut protestoida tappiota. Täältä jälkimaailmasta. Miten se on mitattu? Viisi metriä ojaa, milloin se on valmis? Siis miten "valmis" ja "ei vielä" välille on saatu kolmen sekunnin ero?
MIllaista on ollut maa? Onko vaarin kohdalla ollut kiveä ja juurakkoa? Saiko lankomies ährättyä joka iskulla lapion täyteen jotain kuutiomultaa? MINÄ VAAN KYSYN. Oliko kisapaikka "suolattu" edellisyönä? Elokuun ehtoopuolilla on tehty kuutamossa konnantöitä myös vilpittömissä pienviljelijäyhdistyksissä.
Kirvesvarrentekokin oli ollut muuten kisalaji ja ajalla mitaten. Mistähän "viimeistelyviiluusta" siinä koitoksessa sekunttikellokalle määritti veiston valmiiksi?

Noh, eipä pojanpoikakaan ole oikein mitaleilla itseään raavituttanut. Ehkä sitä pyhän peen kanssa on helpompi haastella kun kunniatta kuoloo...-

...........

Ohjelman aikatauluttaja on säästänyt juhlapuhujan korvia kisailijoiden ärräpäiltä...

Piisstt... Liittyen tähän:
https://tietolinja.kansalliskirjasto.fi/2018-2/1802-haka/

Jakaisiko joku alle kopypastetuista organisaatioista ns. "honorary Haka-tunnuksia?". Vakaasti harkiten toki, en minä nyt itteni takia kysy. Tuolla yo-kirjastojen ulottumattomissa häärää ihan ansioituneitakin suku- ja paikallishistoriantutkijoita. Vaikka sillä puheella että lupaisivat mahdolliset yleistä historiallista merkittävyyttä sisältävät löytönsä ensin kertoa sille organisaatiolle joka heidät hakatunnus-käenpojakseen huolii.

Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta (Tiedekunnan opiskelijat, tutkijat ja henkilökunta)
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti (Instituutin henkilökunta)
Jyväskylän yliopisto (yliopiston henkilökunta ja opiskelijat)
Oulun yliopisto (HIKUVIE-tutkinto-ohjelman henkilökunta)
Tampereen yliopisto (historian, viestinnän ja media sekä journalistiikan tutkijat ja opettajat)
Turun yliopisto (Kulttuurihistorian oppiaineen tutkimusryhmä)

kun pastori kirkkoreestä putosi ja (melkein) taivas perässä niskaan

Kerran pettuveellä meinasi tulla pastorittomat kinkerit. Pappi Peltokallio oli hieman empien istunut Pekka vaarini kirkkorekeen, jonka edessä oli ruskeaksi kutsuttu hevonen. Aiemmalla kinkerimatkalla ruskia oli oikaissut naapuritalon pihan takaa - omapäisesti jukuripäänä - lantatunkion yli. Se tunkio oli siihen turvan eteen ilmestynyt niin ettei siitä ollut kukaan Ruskialle kertonut. Hyvin oli silti jaksanut vetää kirkkoherran korkean paskakasan yli. Peltokallio oli tyynesti tulomatkastaan todennut päästyään kinkeripaikalla: "kyllä siellä T:ssa päitä vilkkui ikkunassa ja verhot tiuhaan kävivät kun siitä kasan yli menimme".

On kohtuullisen ymmärrettävää että seuraava kinkerimatka samalla ajomiehistöllä hieman aprikoitti. Ehkä tilanteen ratkaisi se, että tällä kertaa Peltokallion mukana Pekka papan rekeen lähti suntion kanssa leskenliiton tehnyt pekan sisko (isotätini). Hän oli iso myös ihmisenä, kaksi tätiäni tehdessään hälle mekkoa ottivat kumpikin omasta päästä mittanauhaa kiinni ja lähtivät ensin toisilleen kuin amerikan lähtösatamassa huiskauttaen kiertämään omilta puoliltaan Lyytin kuvetta. Jonkin ajan päästä he sitten kohtasivat Lyytin takana ja saivat metrit keskimaan kosmoskynällä paperiarkille raapustettua.

T:n ohitus (suojelen T:llä lähteitäni) onnistui tuolla kertaa hyvin. Jälkikäteen on hieman fundeerattanut se, miten Peltokallio ja Lyyti mahtuivat samaan kirkkorekeen sillä se oli kapea.



Oheinen Siikaisten reki olis turhan koukeroinen pettuvetiseks - Museoviraston kuvakokoelmilta (kuvaaja Eino Nikkilä)

Kapea reki voi kaatua kevyemmälle puolelle. Niin kävi tälläkin kertaa ja Peltokallio jäi alimmaiseksi. Asiaa oli sitten myöhemmin kinkeripaikalla taivasteltu ihan maallistenkin ihmisten taholta. Kuinka se Pastorille kävi kun sait Lyytin niskaasi ja miten ne niin saivat sen reen nurin. Peltokallio oli tälläkin kertaa muuten tyynenä mutta oli sentään tuiskaissut "MUTTA KUN SE PEKKA NAUROI"

Tarina on totta, koska tuo ehkä hieman arveluttava nauramisen tapa on periytynyt.

Joitakin aikoja myöhemmin Pekka ei enää nauranut. Hän oli Ruskean kanssa ajossa kun hevonen yht äkkiä suorilta jaloilta lyyhistyi urakkatalon pihaan ja kuoli. Pappa oli saanut suustaan kaksi sanaa "saako pistää". Veret laskettuaan, pappa ei ollut sanonut sen päivänä aikana enää mitään. Oli kävellyt kotiin, mennyt kamariin keskellä päivää, ovi lujasti kiinni.
Arkipäiväseltään kamarin puolella ei oltu muuten kuin kuolemantaudissa.

Tämäkin on totta, koska tuo suremisen tapa on periytynyt.

Traktori tomaateitta

1950-luvulla suomalaisia oli Ruottissa kausitöissä, metsätöissä, ajohommissa. Tornion kautta Haaparantaan junalla, josta piti jatkaa tiukemmalla miestuntumalla eteenpäin. Kun raideleveys 1524mm vaihtuu 1435mm:een voi tulla olo, että ollaan liika liki.

Matkaa tehtiin saappaat jalassa sekä mennessä että tullessa. Nappaskengissä laivalla palaavat taisi olla enemmän 60-luvun tapaa. 70-luvusta puhumattakaan jolloin oli jo autossa pieni spoileri ja ralliraita. Made In Sweden.

Setäni oli nuuka pihienkin miesten joukossa. Kruunustakin tarkka. Kotiutti kruunutkin Ruotsista viimeistä äyriä myöten.
Siitä seuraavaksi.

Pettuvedeltä lähti 1950-luvun puolen välin kieppeillä ainakin pari miestä pohjoiseen Ruotsiin metsätöihin. Nyt sitten odotatte kasvot täynnä myötähäpeää kertomusta heidän suomalaiskansallisista rymistelyistään? Melkoinen pettymys teille, sillä mukana oli myös setäni. Myytinmurtaja.

Yksi koskensaaren poika ei ryypännyt, ei pelannut korttia, ei haikaillut maksullisesta onnesta. Kortteerissa joutui kuitenkin eräänä iltana setäni tinkimättömän tentumisen kohteeksi. Koskensaarelainen oli onneton ostanut sedältäni salaa tomaatteja joita koitti illan pimennettyä syödä piilossa hiljaa vilttinsä alla. Ei onnistunut. Jäi kiinni.

Viltti oli lentänyt lattialle ja tomaatin pärskeet perässä ja hirmuinen huuto. Tänne on tultu tienaamaan, eikä tuhlaamaan rahoja myrkkykasveihin. (päivystävälle paheksujalle tiedoksi; Suomessa tomaattia pidettiin joillakin alueilla vielä viiskytluvulla myrkyllisenä - Mahlulla ainakin Etyk-kokoukseen asti)

Urakan pulkattua palatessa oli joukossa miehiä kahdenlaisia - taskut täynnä ja reiättöminäkin tyhjinä. Jälkimmäiset olivat hiukan kyräilleet setääni ja naulatehtaan kyläläistä. Rahastaan tarkka mies osaa lukea ennusmerkkejä joten Tornion asemalla setäni teki klassisen tempun. Hyppäsi jo liikkeelle lähteneestä junasta vetäen Koskensaaren miehen mukanaan asemalaiturille. Tyhjätaskut jäivät luimistelemaan puukorisen vaunun ikkunan taa.

Koska setäni jätti tomaatit ostamatta hän kotio Keski-Suomeen palattuaan oli sen verran varoissaan että hankki Ruotsin tienuillaan traktorin. Merkiltään Man. Oli varmaan saksalaista laatua, silloin kun sitä ei oltu vielä päästörajoilla uunotettu.

kruunuilla tienattu Manni

Setäni oli hieman töyrevänä tuonut traktorin kotitilalle ja istuttanut isänsä kuskinpenkille. Isänsä, joka oli koko ikänsä käsitellyt korkeintaan yhtä tai kahta hevosvoimaa. Tentuminen sopii verbinpaikkaan siihenkin kommunikointitapaan. Nyt niitä kruunuilla tienattuja "hästkrafteja" oli sitten käytössä viitisenkymmentä. Traktori kävi jo. Setäni löi vaihteen päälle. Man oli matkalla maantienojaan. Siinä vaiheessa isoisäni oli herennyt hädissään huutamaan:
PTRUUT PTRUUT PTRUUT.
Ja koettanut vetää rattia itseensä päin.

Hevosmies muttei hevosvoimien mies.

Pettuvedellä kivimiehen hakku oli jo ilmassa...

Kerran kun mönkijät eivät vielä olleet poltto- vaan paloviinamoottorilla käyviä jumiutui erään kuljetusliikkeen auto tuohon kivisillan alle. Eikä irronnut enää mihinkään. Takertui kuin hirvikärpänen kaljunkin miehen tukkaan.
Uteliasta väkeä alkoi kerääntyä paikalle Keuruun kirkolta ja Multian mutkilta asti. Matkustajakoti Hotin kantapeikot olivat lautasliinat leukaperistä roikkuen antaneet asiantuntijaneuvoja siitä mihin kohtaan pitää kivisiltaa tehdä reikää.

Ratahallintokeskus oli hälyytetty. Kuljetusliikkeen päällikkö oli tullut kiljuen paikalle sekä lennätin- että puhelinlankoja pitkin. Auto on saatava irti. Palopäällikkö, nimismies liekö pappi Peltokalliokin tullut huiskien paikalle. Dynamiittia ja kulttuuriperinnettä oli haastettu vastakkaisiin argumentteihin.
Ei auttanut möyhääminen - myötä tai vasta. Auto oli ollut useamman tunnin kiinni ja kivimiehen hakku oli jo ilmassa... Kunnes... Paikalle oli tullut apupyöräikäinen pojannapero jauhaen yksittäispakattua Hellaksen jenkkipurkkaa suupielessään. Oli tokaissut saman tien "Miksette laske ilmaa renkaista niin irtoaa..." Ei heilunut sen jälkeen hakku. Luimistellen olivat kadonneet kiireellisiin töihinsä sekä maallinen että hengellinen virkakunta. Hotissa oli verhotkin laskettu ettei kaiken tietävien ruokamiesten häpiä ulos asti pilkota.

Mahlulaiset pinteessä?

Antti Tuurin Tangopojissa nousee auton perä ilmaan jotta hanurin palkeista se ei loppuisi.

Viitisenkymmentä, ehkä kuutisenkymmentä,  vuotta sitten - ajanmääritys riippuu kertojasta - eräs Kintauden taksikuski oli lähdössä matkustajat mukanaan pettuvetisistä tansseista pois. Taksikuski oli ollut varreltaan enemmän maanpintaa kuin taivaan kajoa tavoittava ja eräät lähikylien ja -pitäjien joutavat jolperot päättivät nostaa ainakin matkustajien taivasosaa nostamalla takavetoisen vuokra-auton perän ilmaan. Epäilen että koltiaiset ovat olleet Saarijärven Mahlulta vaikka näissä jutuissa aina perinteisesti syytetään heikkilänperäsiä. Mahlulaiset - nuo synnynnäiset muksahtajat - ovat liian monesta omasta kolttosestaan vuosikymmenten aikana päässeet livahtamaan joten tällä kertaa syyllisyys julistetaan tässä blogissakin.  Tanssipaikalla kävi taksinmoottorin huristessa ja renkaiden lyödessä tyhjää moniääninen naurunremakka joka tosin äkkiä  laantui perää ilmassa pitävien taholta. Taksikuski laittoi pakin päälle...
Kohta kuuluikin hätääntynyt yhteishuuto ja mölinä: "Ville Ville, pakki pois, pakki pois" kun perää kannattavien mahlulaisten aikamiespoikien käsivarsista alkoi loppua sekä voima että kepposen tuottama kollektiivinen adrenaliinipiikki....