Tanssikiihkoa Vaajakoskella 1929

Vaajakoskella huolestuttiin kesällä 1929 nuorison tanssikiihkosta joka vei poliittisen toimeliaisuuden kosken kuohuihin.
Tilanne oli niin paha, että paikalliset vääntövoimat Vaajakosken Jyskeestä päättivät kirjelmöidä Jyväskylän työväenyhdistystä.
Kirje on edelleen tallella ja luettavissa Kansallisarkisto Jyväskylässä. Työn Voiman tanssiraivoksi paisuteltu uutisotsikko 3.6.1929 kertoi painiseuran aktiivisuudesta tanssiläheisyyden vastustuksessa.


Liekö kaupungissa hieman kollektiivisesti ähkäisty vaajakoskelaisten moraalista toimeliaisuutta, koska työväenyhdistyksellä olisi ollut monta muutakin tärkeämpää asiaa agendalla - tai puitavana jos ei nyt termeillä fiinistellä. Talous oli persmäkiliussa, kommunistit kävivät änkyröimässä, ravintoloissa syötiin kuormasta, filmiyhtiö vaati korvauksia niistä nitraattimetreistä jotka paloivat huvitoimikunnan elokuvanäytöksessä, Ainolan (TY:n huvi- ja virkistyskeskus) laituri olisi pitänyt saada turvattua kapitalistien "moottoreilta", jotka pyrkivät rahastamaan Jyväsjärven ylityksillä, työväenyhdistyksen omistamasta sikalasta oli naapureille hajuhaittoja, uuden työväentalon lainojen lyhentämiseksi järjestetyt valtakunnalliset suurarpajaiset olivat vieneet yhdeltä yhdistyksen aktivistilta voimat ja toiselta luoton rehellisiin asiamiehiin.

luotettavia asiamiehiä...(lehdissä julkaistu ilmoitus)

Raastuvanoikeuskin joutui käsittelemään erään (raappastelijan hyvin tunteman) helsinkiläis-moksilaisen asioitsijan arpakuprua. Työväentaiteilijat aiheuttivat myös ongelmia, torvisoittokunta varsinkin (yllättyneitä ovat?). Teatterissa möyhättiin, sitä ei pystynyt estämään edes säännöllisesti paikkakunnalla käyneet aatteen valtakunnalliset oppaat - KH Wiikit, Miina Sillanpäät ja kumppanit. Ja sitten tulee Vaajakoskelta kirje. Kokoussalissa on varmasti nostettu käsiä vuorovedoin puuskasta kasvoille ja pyhisty parhaaseen jyväskyläläiseen tyyliin. Pyyh, pitää kyllä sanoa, eikö niillä muuta tekemistä siellä Vaajakoskella ole.

Arv Järjestö
Viime aikoina on tanssikiihko lisääntynyt arveluttavassa määrässä. Se on käynyt suoraansanoen "maan vaivaksi". Kaikki syvällisesti ajattelevat toverit ovat tuon havainnon tehneet. Samoin melkein kaikissa työväen järjestöissä on tilanteen vakavuus havaittu, usein kovinkin räikeästi.
Arvokas ohjelmaiset juhlat, iltamat, luennot, ym liian usein epäonnistuvat yleisön puuttuessa, kun samaan aikaan lukuisat tanssipaikat ovat yleisöä - nuorisoa - tulvillansa. Siis tanssi tappaa aatteellisuuden...

Hyvät blogiani seuraavat nuorisokulttuurin tutkijat. Siinä se on, ensimmäistä kertaa mainittuna ja vielä alleviivaten (alkuperäislähteessäkin). Nuoriso, ryhmänä, toisena. paheena, jonain ryhmänä johon pitää ottaa tolkun väen kantaa. Huolestuneiden piirien. Aatteen ihmisten. James Dean ajoi juuri toisen kerran Porchensa pahki kuninkaallisesti nimettyyn Ford Tudoriin.

Ja yhä lisääntyvä aatteettomuus kehittää moraalittomuutta ja kaikenlaisia paheita, jotka ovat luokkamme tulevaisuudelle arvaamattomaksi tappioksi

Seuraavaksi kirje on täynnä sellaista kolmen pisteen, itseruoskinnan ja moraalisen happivajeen kyllästämää paatosta, että en kykene sitä tähän kirjaamaan. Tämän verran saan vielä siitä irrotettua.

Eiköhän syytä todella olisi vähentää "jazzin" toimeenpanoa työv. taloilla kuten muuallakin --------

Vaajakoskella oli asian vuoksi kokousteltu ja perustettu toimikunta. Näin Suomi 100 vuonna, olenkin joskus miettinyt että väitteet suomalaisten epäsosiaalisuudesta joutuvat vielä ottamaan yhden ratkaisevan ottelun - toimikuntien Suomen kanssa. Joka syksy saa pettyä uutuuskirjalistoja etusormella huiskiessa että historiallinen katsaus "Toimikuntien maa, Toiminnan tarkastusten kansalaiset" ei ole vieläkään ilmestynyt. (ja en laita tuohon kolmea pistettä vaikka tekisi mieli).

Jälki-ironinen jälkikirjoitus: Vaajakosken Jyske ry ei kauaa ehtinyt nuorisoa tanssilta suojella, koska itse urheiluseura lakkautettiin tasavallan suojelulain nimissä 1930.

Lähde:

Kansallisarkisto Jyväskylä
Arkisto/Arkiv: Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n arkisto
Johtokunnan pöytäkirjat 1929
Yhdistyskokousten pöytäkirjat 1929
Arpajaistoimikunnan pöytäkirjat 1929
Vuosikokousten pöytäkirjat 1929

Jyväskylän raastuvanoikeus, Yhteiset varsinaisasiain pöytäkirjat (1929 - 1929)

Kansalliskirjasto, digitoidut sanomalehdet. Työn Voima 1929.

Hevosesta karhukirje - koiralta Pietarin matka

Kuhmoislaisella oikealla (=kakluuniuuni ja sisäpiika) isäntämiehellä oli 1900-luvun alkutöyssyissä Weikko-hevonen, joka kävi miehelle kalliimmaksi
kuin maakunnallinen markkinamatka. Weikko oli nääs vakuutettu. Isäntä taisi muistaa paremmin palovakuutuksen kuin eläinturvan - hevosesta jäi vuosimaksu maksamatta. Vouti ajan päästä oli velkaa perimässä. Vaikka voudin paikka lienee tarinaperinteessä pihanperällä niin arkistojen arkisemmassa maailmassa voudin vankkurit löytävät kaksikuistisen ökytalon paraatioven. Kruununvouti (tai nakittamansa nimismies tahi vallesmannin jatkokäskyttämä poliisi) luultavimmin sanaili
"siitä Weikosta tuli ruotsinkielellä isolta kirkolta ylöskanto, sitä vaan maksatko kakskytäseittemän markkaa ja pennit päälle (n. 111 €) , vai otanko Weikon tuohon kärrinperrään"
Tietuu ei ole miten tilanne eteni.
kansikuva 32 sivuisesta painotuoteesta vuodelta 1904

Samoihin aikoihin oli mahdollista päästä kruununkustannuksella Pietariin ilman että matkaseurana oli vankipassi.
Se vaati sitä että epäiltiin vesikauhuisen eläimen puremaa.
Keisarillisen Suomen Senaatin Siviilitoimituskunta lähestyi kuvernöörejä 1.2.1909 päivätyllä kirjeellä tiedottamalla, että lääkintöhallituksen 13.11.1908 kirjattu ehdotus on Senaatissa hyväksytty.

vesikauhuisten eläinten puremien, niin hyvin varattomien kuin vähävaraistenkin henkilöiden matka Pietariin ja sieltä takaisin , kolmannessa luokassa rautatiellä, sekä yksinkertainen kortteeri mainitussa kaupungissa kuin heidän hoitonsa sikäläisessä Pasteur-laitoksessa kustannettaisiin yleisistä varoista

Mielessä on heti muutama noina aikoina hetkiin ja tilaisuuksiin patologisesti tarttunut veijari ja koijari, jotka mahdollisesti mainitaan hieman legendahuuruisasti pitäjänhistorioissa mutta ei -ymmärrettävistä syistä - välttämättä kyläkirjoissa.

Ei se toki niin onnistunut että olisi arvokkaalle ja omanarvontuntoiselle keisarilliselle junakonduktoorille ilmoittanut liputtomuuden selitykseksi: "oon mänössä hoitaan vesikauhuu Pastoor-tuuttiin Pietariin, purenko sauman kohilta lahkeesta".

ottia ja tuota?

Tilastotietoja odotellessa voipi vain arvuutella kuinka moni tätä ilmaista matkatilaisuutta ehti käyttää vilpillisistä tahi vilpittömistä syistä.
Virkakoneisto on ainakin odottanut paperinivaskaa leimalla ja leimasuostuntaverolla. Perinteisesti. Tuohon aikaan.
Semmonen suuriruhtinaskunnan Sote.

Lähde: Kansallisarkisto Jyväskylä. Jämsän kihlakunnan kruununvouti. Saapuneet kirjeet (1909 - 1909)

Tsaarinajan viranomaiset hitaita? - ei suinkaan silloin kun kiivastuivat (Hämeessäkin)

Jämsän Kihlakunnan kruununvouti Johannes Kara jolle ylläpidettiin virkataloa Kuhmoosissa sai virkakirjeen lääninkuvernööriltä Hämeenlinnasta
6. maaliskuuta 1909. Kirje, joka on päivätty 2. maaliskuuta 1909, koski uutisointia helmikuisista tapahtumista Längelmäellä.

Kirje kuuluu:

Myötäliittäen Kansan Lehden numeron eilispäivältä saan kehoittaa Teitä ottamaan selkoa onko uutisessa
"Aikamoinen tappelu nimismiehen suosiollisella avustuksella" perää, jolloin MYÖSKIN SANOMALEHTI ON TÄNNE PALAUTETTAVA

(korostus raappastelijan). Ymmärtääkseni hänen monivivahteisuutensa Ivar Gordie on vimmaisen kiivastuskirjeen allekirjoittanut.

Liekö tässä kuvassa, jonka oikeudet omistaa Museovirasto Musketti

käynnissä juuri lehtiuutista koskeva tuiskea turina. Kehonkieli näyttää siltä että pöydällä oleva käsi puristuu just nyt rivakasti nyrkkiin ja sen kohta paukkuessa tammiviilu tummuu kuvernöörinpulpetissa.

Mitäkös siellä lehdessä oli lukenut?
Kansalliskirjaston sanomalehtiarkiston virtuaalipäivystäjä vastasi:
Kansan Lehti, 01.03.1909, nro 49, s. 2

Johannes Kara on luultavasti sekä kirjettä että lehteä lukiessaan ollut edelläkävijä Naamapalmu-ilmiön Suomeen rantautumisessa.
Hän odotteli pari viikkoa ennen kuin vastasi lääninherroille. Noinkohan joku avustava virkamies on vienyt sen diaariin kulkematta kuvernöörin katseen kautta. Kansan Lehden numerokin on rutiininomaisesti palautettu vaivihkaa lehtikoriin?
Voisin siten varovaisesti ajatellen uumoilla, mutta jonkinmoinen tärräyttävä totuus lienee arkistoista löydettävissä. Onhan tuossa tarttumapintoja: (vale)uutisia ,pakinan ja tiedonvälityksen painia, virkamiesten uskottavuutta, lojaalisuussumoa ja valtasuhteita. Tunteetkin pelissä vaikka ei tuohon aikaan sille ollut vielä teoriaa.
Mutta miksi näihin röpöttelyjuttuihin - vääntyy se sitten uutiseen tai pakinaan - noina vuosikymmeninä piti alinomaa roolittaa suutari tai/ja räätäli? Vähän kuin 1980-luvulla maalari ja/tai tanssimuusikko.

Lähde: Kansallisarkisto Jyväskylä. Jämsän kihlakunnan kruununvouti. Saapuneet kirjeet (1909 - 1909)

Ottakaa alikapteeni Tsion kiinni!

Jämsän Kihlakuntakaan ei välttynyt Viaporin kapinalta. Hämeen lääninkanslian uuttera väki muisti kihlakuntaa
lähettämällä 20.11.1906 käskyn kaltaisen kirjeen edelleen nimismiehille ohjeistettavaksi.

Suora lainaus:

Suomen kenraalikuvernöörin kanslian pyynnöstä kehoitetaan teitä täten piirissänne tarkoin etsityttämään pakosalla olevaa osanotosta kapinaan Viaporin linnoituksessa viime heinäkuun 31) elokuun 2) syytettyä, mainitun linnoituksen alikapteenia Tsionia ja tavattaessa ottamaan hänet kiinni ja passittamaan täkäläiseen lääninvankilaan, ollen etsiskelyn tuloksista tänne ilmoitettava

Toki Tsionista piti antaa tuntomerkit, tiedä sitten miten täsmäävät tähän maineikkaaseen kuvaan. Lukijat tehkööt omat tulkintansa.

By Uknown - http://tolstiyyoj.livejournal.com/8668.html, Public Domain, Linkki

1) Keskikokoinen, hieman kumara, ruumiinrakenteeltaan keskinkertainen
2) Pää kartiomainen, tumma, miltei paljas (hiuksia on päässä ainoastaan pieni reunus)
3) Pieni suippoparta ja viikset. mutta on ennen lähtöään Viaporista ajanut ne tarkkaan pois.
4) Kasvot ovat nenästä leukaan verrattain ulkonevat.
5) Käynti hermostuneesti heilahteleva
6) Kovin likinäköinen, käyttää rilliä, joiden nauhaa pitää korvan takana.

Jokainen Jämpsän piiriin kuuluva nimismies on vastannut, mutta ainoastaan Korpilahden nimismies Kaarlo Liukkonen mainitsee joulukuun 15. päivä 1906 erikseen kuinka Tsionia on Korpilahdelta "tarkoin etsiskelty". Uskon sen. Jos oikein tarkkaan katselee vaikkapa Korpilahden karttoja vuodelta 1910 niin niihin on piirtynyt Liukkosen etsintään komentamien poliisien (joiden nimet lienevät blogin ainoalle lukijalle tuttuja) syksyllä 1906 maastoon tamppaamat urat. Monen polun väitetään syntyneen siitä, että on etsitty oikoreittiä piian niin kutsuttuun tai rakennettu ulkolaitumelle heinille sijaa. Mutta ainoastaan Korpilahdella on polkuja jotka ovat syntyneet Viaporin kapinan jäljille.

Lähde: Kansallisarkisto Jyväskylä. Jämsän kihlakunnan kruununvouti. Saapuneet kirjeet (1906 - 1906)

Kankaan tehtaan paperimestarin neljä poikaa ilmavoimissa

Olin koltiaisikäinen koillis-hämäläinen koulukolpero kun eräälle oppitunnille tuli sijaisopettaja - en enää muista ketä hän tuurasi tai mikä olisi pitänyt olla opetustuokion ns. lukujärjestyksellinen määrite. Vakinaista viranhaltijaa sijaistanut asteli maailmanmiehen askeleella liitutaululle. Piirsi sille kuvan, jossa oli mies ja rakennus, sekä niiden välissä katon yli taivaankantta hipaissut kaari, jonka voi sanoa alkaneen piirrosukkelin nivusten tienoilta. Saatuaan taiteen valmiiksi, opettaja kääntyi poikkeuksellisen hiljaa pysyneiden esimurrosikäisten puoleen ja kysyi virne suupielessä: "Mikä on miehen nimi?". Sitä sitten pähkäiltiin kolmevarttinen eikä kukaan sitä muistaakseni hoksannut. Ennen kuin kello soi välitunnin merkiksi opettaja rykäisi ja kertoi
"Ylitalon Kustu". Juttu on toki vanhempi ja ehkä jopa kuluneempi kuin blogisti. Silti tuossa tilanteessa se oli niin uusi, että se vieläkin käy toisinaan mieltä virkistämässä.

Sijaisopettaja oli jatkosodan aikana tiedustelulentäjänä toiminut vänrikki - myöhemmin luutnantti - Aimo Salminen. Luin vuosi sitten Kari Stenmanin kirjan Korpilaivue, joka kertoo Rukajärven suunnassa toimineesta Lentolaivue 14:sta. Sieltähän se Aimokin sitten löytyi muutamalla maininnalla. Stenmanin mukaan Salminen olisi lentänyt ilmavoimiemme viimeisen sodanaikaisen lennon venäläisten selustassa. Pari konettakin oli mennyt nokalleen sodan aikana.

Stenmanin kirjan luettuani ryskäsin uteliaisuuttani tutkimaan digitoitujen Lentolaivue 14:a koskevien päiväkirjojen lisäksi myös SA:n kuva-arkistoa. Siellä tuli vastaan nippu tähystäjäkoulutuksen saaneen tk-valokuvaaja Niilo Helanderin ottamia kuvia, joissa pääsiäisenä 1944 oli ollut Jyväskylässä kokoontuneena paperimestari Salmisen perhe. Kuvien metatiedoissa oli identifioitu kaksi nimeä, joista Aimon lisäksi oli tunnistettu ilmavoittojen määrässä ässäksi verifioitu Pauli Salminen.

SA:n kuva-arkiston "karuselliin" pääsee
tuosta (tarkennus 15.3.2019: karusellissa näyttää nyt olevan mukana myös Helanderin samalla komennuksellaan Jyväskylässä ottamia komeita ilmavärikuvia, niiden jälkeen pyörii Salmisten photot)


Lähde SA-kuva (Kuvateksti:
Salmisen perheen miesväki kävelyllä. Isä marssii keskellä.
Jyväskylä 1944.04.08)

Neljä poikaa ilmavoimissa lentäjinä? Komusin mm. Tikkakoskella Ilmavoimien museon kirjastossa etsimässä tietoa siitä mitä tuon kuvasarjan taakse oikein kätkeytyy. Pitelin käsissäni maineikasta luetteloa lentomerkillisistä sotilaslentäjistä (myös tähystäjät ja sähköttäjä-kk-ampujat), josta olin tähän asti lukenut vain netistä. Rajasin ja pähkäilin. Piti rakentaa aikajanakin siitä kuka luetteloiduista Salmisista voi olla kenenkin veli. Kuka on ollut pääsiäisenä 1944 vielä elossa jne.

Kansallisarkiston Jyväskylän toimipisteestä selasin Tikkakosken reissun jälkeen (pöljä työskentelyjärjestys - myönnän) Jyväskylän poliisilaitoksen ylläpitämiä vanhoja asukaskortistoja (digitoituja). Sain selville että paperimestari on ollut nimeltään Einar Salminen osoitteessa Kankaantehdas B5. Veljeskvartetin muutkin nimet taisivat selvitä. Nuorin on ollut sattuvasti Veli Eero (kutsumanimi ollut ilmeisesti Eero). Vanhin on ollut Kankaantehdas B6:ssa perheineen asunut Heimo.

Kansalliskirjaston sanoma- ja aikakauslehtiarkisto on (syksyllä 2017) Keski-Suomen osalta vielä toivottomasti vasta 20-luvulla, joten sieltäkään ei montaa vihjettä varissut. Onneksi jatkosodan rintamalehtiä on viime aikoina digitoitu. Sieltähän se napsahti Yo-kirjaston päätteeltä silmille. Otsikolla "Neljän Veljeksen Loma" on Hakkapeliitan Joulussa 1944 julkaistu sivun kuvakooste jossa on kuusi kuvaa SA-kuva-arkistostakin löytyvästä sotilasvirkamies Helanderin pääsiäisenä 1944 ottamasta setistä. Yhden kuvan tekstissä luki "Veljekset, jotka kaikki palvelevat ilmavoimissa".... Komento siis takaisin. Kaikki eivät ole olleet lentäjiä. Kun tolloja joskus ylöshuudetaan, nostan molemmat kädet ylös.

Rintamalehti Karjalan Viesti oli tehnyt etusivultaan alkaneen jutun Pauli Salmisesta 13.kesäkuuta 1944. Leipätekstistä ne tiedonjyväset tälläkin kertaa löytyivät; Salmisen perheessä kerrotaan olevan "neljä veljestä, jotka jokainen suorittavat palvelustaan ilmavoimissa. Vanhin veli on mekaanikkona, nuorin asemiehenä ja kolmas veli vänrikkinä tiedustelulaivueessa".



Laitan tähän loppuun vielä Karjalan viestissä olleen Pauli Salmisen kuvan, jota en nimellä löytänyt SA-kuva-arkistosta. Voi olla jollekin siten ihan uusi tuttavuus.

Lähteitä: Kansalliskirjaston digitoidut lehdet: Hakkapeliitan Joulu 1944. Karjalan Viesti 12.6.1944
Stenman: Korpilaivue, Lentolaivue 14 sodassa.
Virtanen & Temmes: Luettelo sotilaslentäjistä, joille on vuosina 1918-1944 annettu Suomen Lentomerkki.

kiitos Museomestari Siltaselle Ilmavoimien museo Tikkakoski.

Tuntemattomat sotakirjeenvaihtajat

Männä vuonna edesmennyt tätini oli sukupuheenparren mukaan ollut jatkosodan vuosina innokas kirjeenkirjoittaja. Tuntemattomille sotilaille oli pitkälle yöhön kirjoittanut viestejä ja nuoremmat siskot olivat heitelleet häntä suorasuuntauksella tyynyillä - sammuta jo se valo ja anna meidän nukkua.

Tuumailin tuossa, että noinkohan löytyisi sukulaiseni kirjeenvaihtoilmoituksia sota-ajan lehdistä. Digitoituja lehtiähän voi huoletta lukea ns. tutkijan positiosta. Jos ne taasen tilaa holveista paperisina lukusaleihin ,silloin on syytä pitää valkoisia hanskoja kädessä. Niiden avulla säilyy tutkijan etäisyys eikä joku nuori opiskelija i-padinsä takaa tirsku "mitähän toi karsee hupiukko noita vanhoja Viikonloppu-lehtiä lukee".

Sotavuosien kirjeenvaihtoa sotilaiden ja kotirintaman välillä lienee aika hyvin jo tutkittu - varsinkin silloin jos kirjoittajat ovat toisensa tunteneet. Sitä en tiedä onko tuntemattomien toisilleen lähettämiä postitteluja kuinka tarkkaan jo seminarisoitu.

Tuossa nopsalla otannalla kansalliskirjaston digitoiduista aikakauslehdistä rajasin kaksi 40-luvulla ilmestynyttä lehteä.
"Viikonloppu" ja "Lukemista Kaikille" olivat molemmat ns. lukemistolehtiä. Viime sotien aikaan molempien lehtien kirjeenvaihtopalstat ovat niitä, joissa oletan tätini (ja tuhansien muiden) ilmoitelleen tai valikoineen nimimerkkejä joille lehden palvelun kautta vastata.

En nyt kovin tarkkaan vielä ehtinyt arvuutella mitkä mahdollisesti olisivat tätini laittamia ilmoituksia. Pari epäilyttävää löysin. Ikä täsmäisi samoin tyylilaji ja kotipaikkakunta.

Sen sijaan silmä tahtoi koko ajan karata muihin ilmoituksiin. Ohessa muutama sangen herskyvä esimerkki. Kävi siinä ajatus päässä kailottamassa että
tuossapa olisi jollekin innokkaalle humanistille tutkimusaihe - lukemistolehtien jatkosodan aikaiset kirjeenvaihtoilmoitukset.





Vakavammin ajateltuna ajankohdasta kun ilmoitus oli lähetetty lehteen, hetkeen kun siihen on joku lehden välityksellä vastannut on voinnut noina vuosina tapahtua peruuttamattoman paljon. Niin paljon että viestittelyn edellytykset eivät ole voinneet enää jatkossa täyttyä. Anonyymit kirjoittajat ovat mahdollisesti jäänneet toisilleen tuntemattomiksi.

Kahlekarkuri Korpilahdella heinäkuussa 1902

Korpilahden nimismies Väinö Anthoni (joka oli muuten maineikkaan valponmiehen isä) tuijotti heinäkuussa 1902 kahleita joissa ei ollut enää hiertynyttäkään vanginjalkaa.
Kuinka noin pääsi käymään? Jämsäläiset hilut olivat osoittautuneet vitkuttimiksi.
Korpilahden vanginkuljettaja Reivilä pääsi tuon vuoksi vetämään 50 markkaa (nykyrahassa n. 220 euroa) sakkoja käräjillä 18.9.1902 siitäkin huolimatta että hän oli valtuuttanut paikallispoliisi Juho Perälän itseään jutussa edustamaan.
Tutut miehet siis olivat hieman erilaisissa rooleissa käräjätuvassa... Jotta koko lainvalvonnan joukko olisi kasvot peruslukemilla koolla niin pitäjän poliisikonstaapeli Tobias Hofdahl esiintyi jutun poliisitutkintapöytäkirjassa todistajana.

28.heinäkuuta päivätyssä poliisitutkintapöytäkirjassa Anthoni kirjoittaa kuinka ko. heinäkuun 26.päivänä vanginkuljettaja Kaarlo Reivilän samanniminen poika oli ilmoittanut että Anthonin toimesta vangittu "varkaudesta epäluulonalainen irtolainen Oskari Fredrikanpoika kansan keskuudessa yleisemmin Ressun Oskarina nimellä tunnettu" oli Reivilän talosta samana päivänä karannut.

"Ressun Oskari" oli toimitettu Jämsästä Korpilahdelle heinäkuun lopun välikäräjille ja sitä ennen hänet olisi pitänyt pitää vangittuna Reivilän talossa. Pöytäkirjassa on värikästä kuvausta siitä miten tuolloista tutkintovankia käräjäpitäjän vanginvartijan talossa kohdeltiin. Inhimillistä toki siinä mielessä että hilut kintuissa pääsi talon väen kanssa jopa saunomaan. Noinkohan on pitänyt jalkojaan vesisaavissa...

Se mikä tämän jutun nosti tähän blogiin oli Reivilän kertoma siitä kuinka "Ressun Oskari" oli koko ajan ollut samoissa jämsäläisissä jalkaraudoissa. Reivilä oli pohtinut sitä että vaihtaisi ne tukevimpiin korpilahtelaisiin. Lukkokin olisi ollut korplahtelaisessa parempi. Ressun Oskari oli väittänyt ja näyttänyt kuinka jo jämpsäläisissä kahleissa oli sääriluun kohdalta iho hiertynyt, niin Reivilä oli heltynyt - ja kalliiksi se kävi.

Reivilä oli lähtenyt käpäisemään niityllä. Oskari oli jäänyt kahleissa talon portaille. Reivilän vaimo oli ehtinyt kaksi kertaa noin viiden minuutin välein käydä oven suusta kuikuilemassa että Oskari oli olemassa. Kolmannella kerralla Oskari olikin olematon... Reivilä haettiin niityltä kotio ja seuraavaksi portaita jytistelikin sitten jo kiukkuinen nimismies...
Harry Houdini esiintyi heinäkuussa 1902 Ruhrin Essenissä Colosseum teatterissa - Harryltä meni 17 minuttia paetakseen paikallisen sidontaexpertti Kinskyn lukitsemista kahleista. Oskari oli siten kilpailijaansa nopeampi - Korpilahdella on tätäkin saavutusta kohta tilaa juhlistaa nykyisen purkubuumin myötä. Keskimaan uuden aukion ehdottaisin nimettäväksi "Reissun Oskarin" ostariksi.

Reivilän kahleita Korpilahden kotiseutumuseossa

Jälkipyyhkäys:
Reivilän ura ei tähän kupruun kopsahtanut. 11. tammikuuta 1903 komusi Kirkkoherra Vileenin Anttoni pönttöönsä ja julisti joukon tiedonantoja - joukosta ei erityisemmin erottunut pappisäänellä lausuttu tiedotus jonka mukaan Reivilä jatkaa uraansa vankien vahtijana ja kyytimiehenä seuraavankin kolmivuotiskauden 1903-1905. Eräs talollisparivaljakko oli esittänyt kilpailevan tarjouksen. Reivilän tarjous 7 litraa rukiita per kultakin pitäjäkunnan talonsavulta (+juoksevat kulut) voitti. Tehdään kuten ennenkin suorastaan huokuu rutiininomaisesta asiakirjanipusta. Nimismieskin on jo rauhoittunut. Hämeenlinnassa elokuun viimeisenä päivänä nollakaks kuvernöörinvirastossa Korplahtelaisten vanginkuljetusasiaa on tutkittu - toisin sanoen lyöty komia leima paperiin ja parit nimmarit. Toinen taitaa olla Idestam.

Kansallisarkisto Jyväskylä: Jämsän tuomiokunta, Korpilahden käräjäkunta syyskäräjät 1902. Juttu nro 219. Istuntopäivä 18.9.1902.
Jämsän kihlakunnan kruununvoudin arkisto. Hb:1 Vankien kuljetusta koskevat asiakirjat (1871 - 1924)
Houdinista
Klik