Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimismies. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimismies. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Korpilahti 6.12.1917

Ensimmäisen maalimansodan aikaan Korpilahdella nimismies oli saanut käskyn tarkkailla erityisesti kaupustelijoita ja taiteilijoita.

Carl Szemanovics,trapetsimestari

Saksalaisten trapetsitaiteilijoiden vierailuista ei ole merkintöjä nimismiehen diaareissa. Ahoilla ja niiden pielissä kulkevat (Teutooni)runoilijat olisi saanutkin pidättää ja virkamäärätä vaikkapa putkilahtelaisten kotitarvekalastajien katiskamerkeiksi. Tässä blogissa pariin kertaan huiskutellut moksiläislähtöinen veijari-kulkukauppias (jne...) oli turvannut asemansa sillä, että hänellä oli muinaismuistoyhdistyksen keräyslupa kaikilla leimoilla ja tarvittavilla nimikirjoituksilla (Appelgren-Kivalo ja Rinne). Noista toinenhan suhmuroi itsensä myöhemmin ns. linnarauhaan, mutta se ei kuulu nyt kappaleeseen. Asiaan! ärähtävä lukija on oikeassa.

Korpilahden nimiesmies sai tiedon itsenäistymisestä muutaman päivän viiveellä. Diaariin tehty kirjoitus ei kovin kohostu muista joulukuisista arkisista merkinnöistä, paitsi yhdellä tavalla. Nimismies on alleviivannut sen. Sitä en tiedä, onko viivaus tehty saman tien, vai vasta ajan päästä. Onko nimismies ollut ns kärrytieviisas? - hoksannut asioiden merkityksen saman tien? Diaari on allaolevassa arkistossa jos joku haluaa nykytieteen keinoin alleviivauksen aikamäärittää suhteessä diaarin tekstiin...

Kansallisarkisto Jyväskylä. Korpilahden nimismiehen kirjediaari.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

nimismiesten kakskytlukulainen arpajaisärinä?

Tullut selailtua korplahden nimismiehen kirjediaareja. Silmäilyn motivoima maineikas moksilaisveijari, joka laajensi vilperttiysrepertuaariaan avarammillekin aloille, on jo tosin kadonnut 20-30-luvuilla synnyinseutujensa virkamiehen kirjanpidosta. Se on ollut vallesmannille taatusti helpotus mutta uudet ajat ovat tuoneet silloisten nykyaikojen riesat. Kuten arpajaiset.  Vuoden 1928 diaarin välissä oli oheinen iskemätön arpa. Vihkosta just revitty. Sileä ja rypytön kuin putkilahtelaisen isäntämiehen rahamassi.


Millainen oli kiihkeä 20-luku saati kiivas 30-luku Korpilahden nimismiehen kirjediaarissa? Valtakunnallisten eri suuntain poliittista toimeliaisuutta koskevien kiertokirjeiden, yleismääräysten oheen aikakaudet pilkahtavat paikallisesti pariin kertaan. Kerran Tampereen poliisi kyselee toukokuussa 1932 tietoja korplahtelaisjuurisen Rafael Haaran vanhemmista. Diaari ei kerro kirjeen sisältöä saati mitä nimismies Tampereelle vastasi. Luultavasti kävi kirkkoherran pakeilla. Pääovesta. "Harbergien papinkirja pyyh pitäs laittaa Tampereelle. Joutasitko laittaa, lähetkö muuten kalalle lauvantaina, tervasin veneenkin tossa". Kirkkoherra "huomasin, lähden, laitan"

Toisen kerran Viipurin sotilaspiiristä kysellään  eläkkeelle jääneen Einari everstin perään. Nimismies varmaan vastannut "Eipä tuo ole ainakaan polkupyörällä vihtinyt ajella, siellähän tuo aidanseipäitään teroitti kun viimeks näin" 

Mitä niissä diaareissa sitten on eniten? Arpajaislupailmoitustiedonantoja. Ne toistuvat jatkuvasti. Eikä ne jää edes noihin historian vielä muistamiin valtakunnallisiin "uuppera ja kansallishteatteri" onnenlehtiin . Viikottain on tullut ilmoituksia joissa kerrotaan "Paras-Pontevan Nuorison nousevan tahdon", "Keski-Kerkauksen kristillisen entisen työväen piika ja renki ry:n" , "Vähä-Loimaan kuulanpukkauksen ystävien"  ja satojen muiden ympär-Suomen paikallispuuhastelijoiden järjestämistä arpajaisista joista on silloisen byrokratian hessuilla haasioilla ollut maaherrain tiedotettava sellaisillekin nimismiehille joiden virkapaikkakunnilla ei taatusti ole tarjottu myytäväksi ainuutakaan "Mahlun Muksahtajien mökötysiltamien" turpasauna-arpaa.

Asiallisemmin kirjattuna. Vuoden 1939 kesän, alkusyksyn ajat tuovat Korpilahden-Muuramen nimismiehen kirjediaariin vakavampiakin ennakkovihjeitä.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Korpilahden nimismies ja ranskalainen ilmailupioneeri Alfred LeBlanc

Korpilahden nimismies sai tiistaina 12. marraskuuta  1912 virkapostia joka sai koko pitäjän tiirailemaan taivaanrantaa tai ainakin -sineä.  Nimismiestä kehotettiin ilmoittamaan välittömästi jos ilmapallot "Ile De France" tai "Düsseldorf" ilmaantuvat Korpilahden ilmatilaan. Mahtoi Moksin kylän ilmavalvonnasta vastannut isoisäni-isoisä Hiskias komentaa Selmansa perunkellarin katolle tai sitten siinä kävi niin että Hiskias käskytettiin piiloon perunakuoppaan. Aavistelisin jälkimmäistä, Selma oli kuulemma kipakka luonne.

MIstä tämä määräys sitten sikisi? Oliko keisarillisen virkakoneiston Suomen pää saanut piinkoviin polliinsa ajatuksen herätellä uinuvia maalaisnimismiehiä - koska kyllähän se sota on vielä tulossa... Korpilahdellekin. Ilmastakin. Sieltähän se ensin tulee Saksan keisari ja Englannin kuningas. Sukulaismiehet ilmapalloistaan pommittavat.  Parempi varmaan olikin että Hiskias pysytteli kuopassaan ja nimismies kirjoituspöytänsä takana. 

Stuttgartissa oli jo parisen viikkoa sitten noussut ilmaan epämääräinen joukkko ilmapalloja - noh kuumailmapalloja -.  Seitsemäs Gordon Bennetin kilpailu oli tosin jo loppunut siinä vaiheessa kun tieto siitä karanneista ilmapalloista ehti Korpilahden nimismiehelle. Voittajaksi selvisi Maurice Bienaime - Rene Rumpelmayer parivaljakko pallonaan "La Picardie". Ilma-alus oli lentänyt Venäjälle 45 tuntia ja rapiat - kilometrejä "pallonteitä" 2191.  Korpilahtelaisia kenraalikuvernöörin mukaan uhmannut Alfred Leblanc "Ile De Francen" ohjainköysissä oli toinen. Eikä laskeutunut lähellekkään Moksia saati edes Rutalahtea. Luhankaan olis joutanu.  Mahtoi Alfredia harmittaa kun jäi maanmiehelleen rapiat 100 kilsaa. 

Moskovan lähelle laskeutuneet ranskalaiset saivat kuitenkin  komian herrasväen kohtelun. Heitä ei laitettu tyrmään. 

Amerikkalainen ilmailusankari John Watts taasen heitettiin Venäjällä putkaan lennettyään rapiat 36 tuntia Stuttgartista itään. Syytettiin vakoilusta. Brittiläinen vakooja.  Oli siinä Wattsilla selittämistä, kun koko reissu oli mennyt marginaaliin jo alusta asti. Miehen oma pallo "Kansas City II" tussahti Stuttgartissa jo ennen kisaa, sai lainaksi saksalaisilta "hyvin käytetyn perälyhtytakuisen" "Dusseldorfin" ja kerrottiin vielä että kilpailun virallisen manuaalin mukaan saat sillä lennellä kisan ulkopuolella joukonjatkona. 



Olen varma että jos ylläolevan kuvan ilmailija olisi laskeutunut pallollaan Moksiin niin Korpilahden historiasta olisi jutulle pitänyt raivata vähintään yksi luku. Melkein pääluku. Oli se Selma niin topakka. Olisi tuosta Alfredista  vastusta varmaan ollut - ilmeen perusteella. Olen nähnyt Selman keritsimet, ei olis Alfredilla enää ainakaan viiksiä. En nyt perheystävällisessä blogissa kerro mitä muuta olisi voinut jäädä maapuolelle.

Lähteet: Korpilahden nimismiespiirin arkisto. Kansallisarkisto Jyväskylä.
Digitaalinen Sanomalehtiarkisto marraskuun 1912 lehdet. Kyllä näistä pallopojista varoitettiin valtakunnallisestikin ja siitä on mainintoja... sopii katsoa. 

Gordon Bennett vuoden 1912 kisasta esimerkiksi nämä linkit: