Tsaarinajan viranomaiset hitaita? - ei suinkaan silloin kun kiivastuivat (Hämeessäkin)

Jämsän Kihlakunnan kruununvouti Johannes Kara jolle ylläpidettiin virkataloa Kuhmoosissa sai virkakirjeen lääninkuvernööriltä Hämeenlinnasta
6. maaliskuuta 1909. Kirje, joka on päivätty 2. maaliskuuta 1909, koski uutisointia helmikuisista tapahtumista Längelmäellä.

Kirje kuuluu:

Myötäliittäen Kansan Lehden numeron eilispäivältä saan kehoittaa Teitä ottamaan selkoa onko uutisessa
"Aikamoinen tappelu nimismiehen suosiollisella avustuksella" perää, jolloin MYÖSKIN SANOMALEHTI ON TÄNNE PALAUTETTAVA

(korostus raappastelijan). Ymmärtääkseni hänen monivivahteisuutensa Ivar Gordie on vimmaisen kiivastuskirjeen allekirjoittanut.

Liekö tässä kuvassa, jonka oikeudet omistaa Museovirasto Musketti

käynnissä juuri lehtiuutista koskeva tuiskea turina. Kehonkieli näyttää siltä että pöydällä oleva käsi puristuu just nyt rivakasti nyrkkiin ja sen kohta paukkuessa tammiviilu tummuu kuvernöörinpulpetissa.

Mitäkös siellä lehdessä oli lukenut?
Kansalliskirjaston sanomalehtiarkiston virtuaalipäivystäjä vastasi:
Kansan Lehti, 01.03.1909, nro 49, s. 2

Johannes Kara on luultavasti sekä kirjettä että lehteä lukiessaan ollut edelläkävijä Naamapalmu-ilmiön Suomeen rantautumisessa.
Hän odotteli pari viikkoa ennen kuin vastasi lääninherroille. Noinkohan joku avustava virkamies on vienyt sen diaariin kulkematta kuvernöörin katseen kautta. Kansan Lehden numerokin on rutiininomaisesti palautettu vaivihkaa lehtikoriin?
Voisin siten varovaisesti ajatellen uumoilla, mutta jonkinmoinen tärräyttävä totuus lienee arkistoista löydettävissä. Onhan tuossa tarttumapintoja: (vale)uutisia ,pakinan ja tiedonvälityksen painia, virkamiesten uskottavuutta, lojaalisuussumoa ja valtasuhteita. Tunteetkin pelissä vaikka ei tuohon aikaan sille ollut vielä teoriaa.
Mutta miksi näihin röpöttelyjuttuihin - vääntyy se sitten uutiseen tai pakinaan - noina vuosikymmeninä piti alinomaa roolittaa suutari tai/ja räätäli? Vähän kuin 1980-luvulla maalari ja/tai tanssimuusikko.

Lähde: Kansallisarkisto Jyväskylä. Jämsän kihlakunnan kruununvouti. Saapuneet kirjeet (1909 - 1909)

Ottakaa alikapteeni Tsion kiinni!

Jämsän Kihlakuntakaan ei välttynyt Viaporin kapinalta. Hämeen lääninkanslian uuttera väki muisti kihlakuntaa
lähettämällä 20.11.1906 käskyn kaltaisen kirjeen edelleen nimismiehille ohjeistettavaksi.

Suora lainaus:

Suomen kenraalikuvernöörin kanslian pyynnöstä kehoitetaan teitä täten piirissänne tarkoin etsityttämään pakosalla olevaa osanotosta kapinaan Viaporin linnoituksessa viime heinäkuun 31) elokuun 2) syytettyä, mainitun linnoituksen alikapteenia Tsionia ja tavattaessa ottamaan hänet kiinni ja passittamaan täkäläiseen lääninvankilaan, ollen etsiskelyn tuloksista tänne ilmoitettava

Toki Tsionista piti antaa tuntomerkit, tiedä sitten miten täsmäävät tähän maineikkaaseen kuvaan. Lukijat tehkööt omat tulkintansa.

By Uknown - http://tolstiyyoj.livejournal.com/8668.html, Public Domain, Linkki

1) Keskikokoinen, hieman kumara, ruumiinrakenteeltaan keskinkertainen
2) Pää kartiomainen, tumma, miltei paljas (hiuksia on päässä ainoastaan pieni reunus)
3) Pieni suippoparta ja viikset. mutta on ennen lähtöään Viaporista ajanut ne tarkkaan pois.
4) Kasvot ovat nenästä leukaan verrattain ulkonevat.
5) Käynti hermostuneesti heilahteleva
6) Kovin likinäköinen, käyttää rilliä, joiden nauhaa pitää korvan takana.

Jokainen Jämpsän piiriin kuuluva nimismies on vastannut, mutta ainoastaan Korpilahden nimismies Kaarlo Liukkonen mainitsee joulukuun 15. päivä 1906 erikseen kuinka Tsionia on Korpilahdelta "tarkoin etsiskelty". Uskon sen. Jos oikein tarkkaan katselee vaikkapa Korpilahden karttoja vuodelta 1910 niin niihin on piirtynyt Liukkosen etsintään komentamien poliisien (joiden nimet lienevät blogin ainoalle lukijalle tuttuja) syksyllä 1906 maastoon tamppaamat urat. Monen polun väitetään syntyneen siitä, että on etsitty oikoreittiä piian niin kutsuttuun tai rakennettu ulkolaitumelle heinille sijaa. Mutta ainoastaan Korpilahdella on polkuja jotka ovat syntyneet Viaporin kapinan jäljille.

Lähde: Kansallisarkisto Jyväskylä. Jämsän kihlakunnan kruununvouti. Saapuneet kirjeet (1906 - 1906)

Kankaan tehtaan paperimestarin neljä poikaa ilmavoimissa

Olin koltiaisikäinen koillis-hämäläinen koulukolpero kun eräälle oppitunnille tuli sijaisopettaja - en enää muista ketä hän tuurasi tai mikä olisi pitänyt olla opetustuokion ns. lukujärjestyksellinen määrite. Vakinaista viranhaltijaa sijaistanut asteli maailmanmiehen askeleella liitutaululle. Piirsi sille kuvan, jossa oli mies ja rakennus, sekä niiden välissä katon yli taivaankantta hipaissut kaari, jonka voi sanoa alkaneen piirrosukkelin nivusten tienoilta. Saatuaan taiteen valmiiksi, opettaja kääntyi poikkeuksellisen hiljaa pysyneiden esimurrosikäisten puoleen ja kysyi virne suupielessä: "Mikä on miehen nimi?". Sitä sitten pähkäiltiin kolmevarttinen eikä kukaan sitä muistaakseni hoksannut. Ennen kuin kello soi välitunnin merkiksi opettaja rykäisi ja kertoi
"Ylitalon Kustu". Juttu on toki vanhempi ja ehkä jopa kuluneempi kuin blogisti. Silti tuossa tilanteessa se oli niin uusi, että se vieläkin käy toisinaan mieltä virkistämässä.

Sijaisopettaja oli jatkosodan aikana tiedustelulentäjänä toiminut vänrikki - myöhemmin luutnantti - Aimo Salminen. Luin vuosi sitten Kari Stenmanin kirjan Korpilaivue, joka kertoo Rukajärven suunnassa toimineesta Lentolaivue 14:sta. Sieltähän se Aimokin sitten löytyi muutamalla maininnalla. Stenmanin mukaan Salminen olisi lentänyt ilmavoimiemme viimeisen sodanaikaisen lennon venäläisten selustassa. Pari konettakin oli mennyt nokalleen sodan aikana.

Stenmanin kirjan luettuani ryskäsin uteliaisuuttani tutkimaan digitoitujen Lentolaivue 14:a koskevien päiväkirjojen lisäksi myös SA:n kuva-arkistoa. Siellä tuli vastaan nippu tähystäjäkoulutuksen saaneen tk-valokuvaaja Niilo Helanderin ottamia kuvia, joissa pääsiäisenä 1944 oli ollut Jyväskylässä kokoontuneena paperimestari Salmisen perhe. Kuvien metatiedoissa oli identifioitu kaksi nimeä, joista Aimon lisäksi oli tunnistettu ilmavoittojen määrässä ässäksi verifioitu Pauli Salminen.

SA:n kuva-arkiston "karuselliin" pääsee
tuosta (tarkennus 15.3.2019: karusellissa näyttää nyt olevan mukana myös Helanderin samalla komennuksellaan Jyväskylässä ottamia komeita ilmavärikuvia, niiden jälkeen pyörii Salmisten photot)


Lähde SA-kuva (Kuvateksti:
Salmisen perheen miesväki kävelyllä. Isä marssii keskellä.
Jyväskylä 1944.04.08)

Neljä poikaa ilmavoimissa lentäjinä? Komusin mm. Tikkakoskella Ilmavoimien museon kirjastossa etsimässä tietoa siitä mitä tuon kuvasarjan taakse oikein kätkeytyy. Pitelin käsissäni maineikasta luetteloa lentomerkillisistä sotilaslentäjistä (myös tähystäjät ja sähköttäjä-kk-ampujat), josta olin tähän asti lukenut vain netistä. Rajasin ja pähkäilin. Piti rakentaa aikajanakin siitä kuka luetteloiduista Salmisista voi olla kenenkin veli. Kuka on ollut pääsiäisenä 1944 vielä elossa jne.

Kansallisarkiston Jyväskylän toimipisteestä selasin Tikkakosken reissun jälkeen (pöljä työskentelyjärjestys - myönnän) Jyväskylän poliisilaitoksen ylläpitämiä vanhoja asukaskortistoja (digitoituja). Sain selville että paperimestari on ollut nimeltään Einar Salminen osoitteessa Kankaantehdas B5. Veljeskvartetin muutkin nimet taisivat selvitä. Nuorin on ollut sattuvasti Veli Eero (kutsumanimi ollut ilmeisesti Eero). Vanhin on ollut Kankaantehdas B6:ssa perheineen asunut Heimo.

Kansalliskirjaston sanoma- ja aikakauslehtiarkisto on (syksyllä 2017) Keski-Suomen osalta vielä toivottomasti vasta 20-luvulla, joten sieltäkään ei montaa vihjettä varissut. Onneksi jatkosodan rintamalehtiä on viime aikoina digitoitu. Sieltähän se napsahti Yo-kirjaston päätteeltä silmille. Otsikolla "Neljän Veljeksen Loma" on Hakkapeliitan Joulussa 1944 julkaistu sivun kuvakooste jossa on kuusi kuvaa SA-kuva-arkistostakin löytyvästä sotilasvirkamies Helanderin pääsiäisenä 1944 ottamasta setistä. Yhden kuvan tekstissä luki "Veljekset, jotka kaikki palvelevat ilmavoimissa".... Komento siis takaisin. Kaikki eivät ole olleet lentäjiä. Kun tolloja joskus ylöshuudetaan, nostan molemmat kädet ylös.

Rintamalehti Karjalan Viesti oli tehnyt etusivultaan alkaneen jutun Pauli Salmisesta 13.kesäkuuta 1944. Leipätekstistä ne tiedonjyväset tälläkin kertaa löytyivät; Salmisen perheessä kerrotaan olevan "neljä veljestä, jotka jokainen suorittavat palvelustaan ilmavoimissa. Vanhin veli on mekaanikkona, nuorin asemiehenä ja kolmas veli vänrikkinä tiedustelulaivueessa".



Laitan tähän loppuun vielä Karjalan viestissä olleen Pauli Salmisen kuvan, jota en nimellä löytänyt SA-kuva-arkistosta. Voi olla jollekin siten ihan uusi tuttavuus.

Lähteitä: Kansalliskirjaston digitoidut lehdet: Hakkapeliitan Joulu 1944. Karjalan Viesti 12.6.1944
Stenman: Korpilaivue, Lentolaivue 14 sodassa.
Virtanen & Temmes: Luettelo sotilaslentäjistä, joille on vuosina 1918-1944 annettu Suomen Lentomerkki.

kiitos Museomestari Siltaselle Ilmavoimien museo Tikkakoski.

Tuntemattomat sotakirjeenvaihtajat

Männä vuonna edesmennyt tätini oli sukupuheenparren mukaan ollut jatkosodan vuosina innokas kirjeenkirjoittaja. Tuntemattomille sotilaille oli pitkälle yöhön kirjoittanut viestejä ja nuoremmat siskot olivat heitelleet häntä suorasuuntauksella tyynyillä - sammuta jo se valo ja anna meidän nukkua.

Tuumailin tuossa, että noinkohan löytyisi sukulaiseni kirjeenvaihtoilmoituksia sota-ajan lehdistä. Digitoituja lehtiähän voi huoletta lukea ns. tutkijan positiosta. Jos ne taasen tilaa holveista paperisina lukusaleihin ,silloin on syytä pitää valkoisia hanskoja kädessä. Niiden avulla säilyy tutkijan etäisyys eikä joku nuori opiskelija i-padinsä takaa tirsku "mitähän toi karsee hupiukko noita vanhoja Viikonloppu-lehtiä lukee".

Sotavuosien kirjeenvaihtoa sotilaiden ja kotirintaman välillä lienee aika hyvin jo tutkittu - varsinkin silloin jos kirjoittajat ovat toisensa tunteneet. Sitä en tiedä onko tuntemattomien toisilleen lähettämiä postitteluja kuinka tarkkaan jo seminarisoitu.

Tuossa nopsalla otannalla kansalliskirjaston digitoiduista aikakauslehdistä rajasin kaksi 40-luvulla ilmestynyttä lehteä.
"Viikonloppu" ja "Lukemista Kaikille" olivat molemmat ns. lukemistolehtiä. Viime sotien aikaan molempien lehtien kirjeenvaihtopalstat ovat niitä, joissa oletan tätini (ja tuhansien muiden) ilmoitelleen tai valikoineen nimimerkkejä joille lehden palvelun kautta vastata.

En nyt kovin tarkkaan vielä ehtinyt arvuutella mitkä mahdollisesti olisivat tätini laittamia ilmoituksia. Pari epäilyttävää löysin. Ikä täsmäisi samoin tyylilaji ja kotipaikkakunta.

Sen sijaan silmä tahtoi koko ajan karata muihin ilmoituksiin. Ohessa muutama sangen herskyvä esimerkki. Kävi siinä ajatus päässä kailottamassa että
tuossapa olisi jollekin innokkaalle humanistille tutkimusaihe - lukemistolehtien jatkosodan aikaiset kirjeenvaihtoilmoitukset.





Vakavammin ajateltuna ajankohdasta kun ilmoitus oli lähetetty lehteen, hetkeen kun siihen on joku lehden välityksellä vastannut on voinnut noina vuosina tapahtua peruuttamattoman paljon. Niin paljon että viestittelyn edellytykset eivät ole voinneet enää jatkossa täyttyä. Anonyymit kirjoittajat ovat mahdollisesti jäänneet toisilleen tuntemattomiksi.

Kahlekarkuri Korpilahdella heinäkuussa 1902

Korpilahden nimismies Väinö Anthoni (joka oli muuten maineikkaan valponmiehen isä) tuijotti heinäkuussa 1902 kahleita joissa ei ollut enää hiertynyttäkään vanginjalkaa.
Kuinka noin pääsi käymään? Jämsäläiset hilut olivat osoittautuneet vitkuttimiksi.
Korpilahden vanginkuljettaja Reivilä pääsi tuon vuoksi vetämään 50 markkaa (nykyrahassa n. 220 euroa) sakkoja käräjillä 18.9.1902 siitäkin huolimatta että hän oli valtuuttanut paikallispoliisi Juho Perälän itseään jutussa edustamaan.
Tutut miehet siis olivat hieman erilaisissa rooleissa käräjätuvassa... Jotta koko lainvalvonnan joukko olisi kasvot peruslukemilla koolla niin pitäjän poliisikonstaapeli Tobias Hofdahl esiintyi jutun poliisitutkintapöytäkirjassa todistajana.

28.heinäkuuta päivätyssä poliisitutkintapöytäkirjassa Anthoni kirjoittaa kuinka ko. heinäkuun 26.päivänä vanginkuljettaja Kaarlo Reivilän samanniminen poika oli ilmoittanut että Anthonin toimesta vangittu "varkaudesta epäluulonalainen irtolainen Oskari Fredrikanpoika kansan keskuudessa yleisemmin Ressun Oskarina nimellä tunnettu" oli Reivilän talosta samana päivänä karannut.

"Ressun Oskari" oli toimitettu Jämsästä Korpilahdelle heinäkuun lopun välikäräjille ja sitä ennen hänet olisi pitänyt pitää vangittuna Reivilän talossa. Pöytäkirjassa on värikästä kuvausta siitä miten tuolloista tutkintovankia käräjäpitäjän vanginvartijan talossa kohdeltiin. Inhimillistä toki siinä mielessä että hilut kintuissa pääsi talon väen kanssa jopa saunomaan. Noinkohan on pitänyt jalkojaan vesisaavissa...

Se mikä tämän jutun nosti tähän blogiin oli Reivilän kertoma siitä kuinka "Ressun Oskari" oli koko ajan ollut samoissa jämsäläisissä jalkaraudoissa. Reivilä oli pohtinut sitä että vaihtaisi ne tukevimpiin korpilahtelaisiin. Lukkokin olisi ollut korplahtelaisessa parempi. Ressun Oskari oli väittänyt ja näyttänyt kuinka jo jämpsäläisissä kahleissa oli sääriluun kohdalta iho hiertynyt, niin Reivilä oli heltynyt - ja kalliiksi se kävi.

Reivilä oli lähtenyt käpäisemään niityllä. Oskari oli jäänyt kahleissa talon portaille. Reivilän vaimo oli ehtinyt kaksi kertaa noin viiden minuutin välein käydä oven suusta kuikuilemassa että Oskari oli olemassa. Kolmannella kerralla Oskari olikin olematon... Reivilä haettiin niityltä kotio ja seuraavaksi portaita jytistelikin sitten jo kiukkuinen nimismies...
Harry Houdini esiintyi heinäkuussa 1902 Ruhrin Essenissä Colosseum teatterissa - Harryltä meni 17 minuttia paetakseen paikallisen sidontaexpertti Kinskyn lukitsemista kahleista. Oskari oli siten kilpailijaansa nopeampi - Korpilahdella on tätäkin saavutusta kohta tilaa juhlistaa nykyisen purkubuumin myötä. Keskimaan uuden aukion ehdottaisin nimettäväksi "Reissun Oskarin" ostariksi.

Reivilän kahleita Korpilahden kotiseutumuseossa

Jälkipyyhkäys:
Reivilän ura ei tähän kupruun kopsahtanut. 11. tammikuuta 1903 komusi Kirkkoherra Vileenin Anttoni pönttöönsä ja julisti joukon tiedonantoja - joukosta ei erityisemmin erottunut pappisäänellä lausuttu tiedotus jonka mukaan Reivilä jatkaa uraansa vankien vahtijana ja kyytimiehenä seuraavankin kolmivuotiskauden 1903-1905. Eräs talollisparivaljakko oli esittänyt kilpailevan tarjouksen. Reivilän tarjous 7 litraa rukiita per kultakin pitäjäkunnan talonsavulta (+juoksevat kulut) voitti. Tehdään kuten ennenkin suorastaan huokuu rutiininomaisesta asiakirjanipusta. Nimismieskin on jo rauhoittunut. Hämeenlinnassa elokuun viimeisenä päivänä nollakaks kuvernöörinvirastossa Korplahtelaisten vanginkuljetusasiaa on tutkittu - toisin sanoen lyöty komia leima paperiin ja parit nimmarit. Toinen taitaa olla Idestam.

Kansallisarkisto Jyväskylä: Jämsän tuomiokunta, Korpilahden käräjäkunta syyskäräjät 1902. Juttu nro 219. Istuntopäivä 18.9.1902.
Jämsän kihlakunnan kruununvoudin arkisto. Hb:1 Vankien kuljetusta koskevat asiakirjat (1871 - 1924)
Houdinista
Klik

1918 tapahtumien alkusoitto kolmella lauseella

Mannerheim sytytti sikarin,
työväentalossa paloi lyhty,
Ali Aaltonen sammui



.

Traktori tomaateitta

1950-luvulla suomalaisia oli Ruottissa kausitöissä, metsätöissä, ajohommissa. Tornion kautta Haaparantaan junalla, josta piti jatkaa tiukemmalla miestuntumalla eteenpäin. Kun raideleveys 1524mm vaihtuu 1435mm:een voi tulla olo, että ollaan liika liki.

Matkaa tehtiin saappaat jalassa sekä mennessä että tullessa. Nappaskengissä laivalla palaavat taisi olla enemmän 60-luvun tapaa. 70-luvusta puhumattakaan jolloin oli jo autossa pieni spoileri ja ralliraita. Made In Sweden.

Setäni oli nuuka pihienkin miesten joukossa. Kruunustakin tarkka. Kotiutti kruunutkin Ruotsista viimeistä äyriä myöten.
Siitä seuraavaksi.

Pettuvedeltä lähti 1950-luvun puolen välin kieppeillä ainakin pari miestä pohjoiseen Ruotsiin metsätöihin. Nyt sitten odotatte kasvot täynnä myötähäpeää kertomusta heidän suomalaiskansallisista rymistelyistään? Melkoinen pettymys teille, sillä mukana oli myös setäni. Myytinmurtaja.

Yksi koskensaaren poika ei ryypännyt, ei pelannut korttia, ei haikaillut maksullisesta onnesta. Kortteerissa joutui kuitenkin eräänä iltana setäni tinkimättömän tentumisen kohteeksi. Koskensaarelainen oli onneton ostanut sedältäni salaa tomaatteja joita koitti illan pimennettyä syödä piilossa hiljaa vilttinsä alla. Ei onnistunut. Jäi kiinni.

Viltti oli lentänyt lattialle ja tomaatin pärskeet perässä ja hirmuinen huuto. Tänne on tultu tienaamaan, eikä tuhlaamaan rahoja myrkkykasveihin. (päivystävälle paheksujalle tiedoksi; Suomessa tomaattia pidettiin joillakin alueilla vielä viiskytluvulla myrkyllisenä - Mahlulla ainakin Etyk-kokoukseen asti)

Urakan pulkattua palatessa oli joukossa miehiä kahdenlaisia - taskut täynnä ja reiättöminäkin tyhjinä. Jälkimmäiset olivat hiukan kyräilleet setääni ja naulatehtaan kyläläistä. Rahastaan tarkka mies osaa lukea ennusmerkkejä joten Tornion asemalla setäni teki klassisen tempun. Hyppäsi jo liikkeelle lähteneestä junasta vetäen Koskensaaren miehen mukanaan asemalaiturille. Tyhjätaskut jäivät luimistelemaan puukorisen vaunun ikkunan taa.

Koska setäni jätti tomaatit ostamatta hän kotio Keski-Suomeen palattuaan oli sen verran varoissaan että hankki Ruotsin tienuillaan traktorin. Merkiltään Man. Oli varmaan saksalaista laatua, silloin kun sitä ei oltu vielä päästörajoilla uunotettu.

kruunuilla tienattu Manni

Setäni oli hieman töyrevänä tuonut traktorin kotitilalle ja istuttanut isänsä kuskinpenkille. Isänsä, joka oli koko ikänsä käsitellyt korkeintaan yhtä tai kahta hevosvoimaa. Tentuminen sopii verbinpaikkaan siihenkin kommunikointitapaan. Nyt niitä kruunuilla tienattuja "hästkrafteja" oli sitten käytössä viitisenkymmentä. Traktori kävi jo. Setäni löi vaihteen päälle. Man oli matkalla maantienojaan. Siinä vaiheessa isoisäni oli herennyt hädissään huutamaan:
PTRUUT PTRUUT PTRUUT.
Ja koettanut vetää rattia itseensä päin.

Hevosmies muttei hevosvoimien mies.