Siskonpoikia - Otto Varhian ja Ali Aaltosen tuntematon serkkuus

päivitetty 3.12.2021. Kuolintiedon tilastomerkintä.

Kirjallisesti lahjakas kapinapäällikkönä kelvoton Ali Aaltonen teloitettiin Hennalassa toukokuussa 1918, samana keväänä seitsenvuotias kuorevetispoika Otto Arvid Suomi lienee oppinut lukemaan.

Otto Suomi oli Alin tädinpoika. Amanda Aaltonen ja Elina Suomi olivat molemmat matintyttäriä Koskipään torpasta pitkän matkan juoksun päässä Jämsän pitäjän laivalaiturista. Tuolta laiturilta Aleksi Aaltonen lähti historiallisiksi kutsuttavien tapahtumien maailmaan, josta paluuta Alin äiti odotti yksinään koskenpääläisessä kotimökissään vuosikymmeniä. Amanda-äidin kuollessa 1930-luvulla perukirjassa oli yhden sisaren nimi - Elina Suomi Kuorevedeltä. Tuolloin Otto oli jo kirjallisissa piireissä Varhiana. Serkuksia yhdisti myös isättömyyden kokemus. Alilla oli isästään vielä lapsuuden muisto, mutta Oton isä Emil Vihtori kuoli samana vuonna (1910) jolloin poikansa syntyi.

Elina Suomi äitienpäiväjuhlassa 1926. (Kuva: Kuoreveden Kotiseutuyhdistys,kiitos Veijo Pietiläiselle)

Elina Suomi

Siinä missä Alin voi hupakoineen lahjojaan Otto-serkku ponnisteli saavuttaakseen tavoitteensa. AA kapsahti ruotsinehtoihinsa jo Jyväskylän Lyseossa. Otto ei juuri kouluja käynyt, sen sijaan Varhia itseopiskeli ruotsia niin hyvin että koillishämäläisestä kansakoulupojasta sukeutui ruotsalaisen runouden kääntäjä.

Otto Varhia (Suomi)

Otto Varhia oli Kiilan perustajajäseniä jääden ja jättäytyen etualalle työntyvien kirjallisen seuran kellokkaiden korkojen ja kantojen alle. Kiilalaisten ei tiedetä harrastaneen tukinuittoa eläytyäkseen kausityöläisten asemaan, Varhia olisi entisenä ammatin miehenä pysynyt propsillaan pidempään kuin Haanpään Pentti.

Varhia oli talvisodassa TK-mies ja kesästä 1941 valtion tiedotuslaitoksen palveluksessa. Hän oli jo erkaantunut niistä ääripäistä jotka viettivät sota-aikansa turvasäilössä.

Varhia akkunan ääressä.VTL Hallitusk.17 1941.09.30/Kuvaaja K.A. Hyvärinen/SA-KUVA-ARKISTO

Sotatalvi-kokoelman runoilijat Otto Varhia ja Yrjö Jylhä kuolivat loppuvuodesta 1956. Molempien on sanottu tappaneen itsensä. Varhian wikipediasivuston väitteen todenperäisyys tosin pitäisi varmistaa kuolemansyyntutkimuksesta. Aikalaislehdistön uutisointi piti sitä ainakin aluksi onnettomuutena. Samoin tilastollisen päätoimiston ylläpitämässä kuolleiden luettelossa kuolinsyyksi on merkitty 800 129 eli liikenneonnettomuus,moottoriajoneuvoliikenneonnettomuudet, muut paikat.

Jätän Varhian kirjallisten teosten arvioimisen ja tutkimisen kompetenssisimmille entisille, nykyisille ja tuleville tahoille. Oman aikansa kirjallisista tuttavista - ystäviä Varhialla ei tiedetä juuri olleen - häntä ovat luonnehtineet mm. Viljo Kajava, Raoul Palmgren ja Arvi Kivimaa.

Oton runossa "Rauhattoman jäljillä" kuvailtaneen serkkupoikaa, sen hoksaa (meitin) tämmöinen sekä käsitteelliseen että luovaan ajatteluun kykenemätön yksitotisen proosallinen raappastelijakin.

Lyseolainen Aleksi Aaltosen herrainverkostot

Aiemmassa turhankin pitkässä ja sekavassa postauksessa oli paljonkin turinaa nuoren Aleksi Aaltosen lyseovuosista.
Postauksessa tuli toivottavasti kuitenkin ilmi se, että häntä pidettiin - kaikesta koulunkäynnin keskinkertaisuudestaan huolimatta - lehtoreille ja kollegoille mieleisenä oppilaana. Poikkeuksellisen sanavalmis, isänmaallinen, esiintymiskykyinen.
Lellikkiasemaa todistavat stipendit, vähät rangaistukset ja opettajien osallistuminen Aleksin taloudelliseen ylläpitoon. Luokanvalvoja Stooren osuus AA:n huolintaan on ilmeinen.
Aleksi piti yhteyksiä myös paikkakunnan virka- ja sotilasherroihin kuten kapteeni Karjakin ja viskaali Geitel.

Ehkä sen myytin olisi jo aika murtua, jonka mukaan A.Aaltonen olisi ollut jo lyseolaisena osa Kuusinen/Vuolijoki/Jääskeläinen/Gylling/Kovero kouhottajia. Aika- ja aateikkunat ovat sille liian ahtaita. Luultavasti AA on nuorena alaluokkalaisena lähinnä vittuillut viisikolle. Ylimieliset yläluokkalaiset ovat koettaneet karistaa koko kiusankappaleen mielestään kohdatakseen tämän sitten vuosia myöhemmin.... Ja viisikon tiedostumisaste vuoden 1900 kieppeillä taisi olla vielä aika lailla tulevien aatehistorioitsijoiden mielikuvituksen varassa.

Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja on digitoitu. Ja kukas se sieltä löytyykään - 17-18 vuotias Aleksi Aaltonen jyväskyläläisten herrojen yhdistyksen palkattuna juoksupoikana. Yhdistyksessä ovat mukana mm. viskaali Geitel ja useampi Lyseon opettaja/kollega joukossa myös G.A. Stoore... Voisin jopa väittää että Aleksi on ollut ilmeinen valinta kun hotellin kabinetissa on sikarinsavussa pohdittu sitä kenelle vuosikirjan jako on voitu "ulkoistaa".

AA:n palkkio 3 markkaa (rapsakat 10+ euroa) - sillä olisi ainakin saanut ylläolevan raittiusyhdistyksien nuottikirjan.

Jämsästä Turkuun kulki ennen Väinö Paunua pikavuoro A.Aaltonen

TEKSTI UUDELLEENKIRJOITUKSEEN LÄHIAIKOINA! UUTTA AIKALAISTIETOA TULOSSA TURUN AJOISTA!

PÄIVITETTY 7.6.2020 (Aaltosen asutushistoriaa ja lisätietoa Taimi Joensuusta)

Blogissa on jo jokusen kerran turistu nuoren Ali Aaltosen Turun ajoista. Ne alkoivat vuoden 1907 alusta Aleksin päästyä Sosialisti-lehden toimitukseen. SSHY:n digitoimista Turun poliisilaitoksen asukaskortistosta paljastuu, että Alin ensimmäinen asunto on ollut osoitteessa Kauppiaskatu 19. Talon omistajaksi on merkitty hotellinomistaja Ida MIld, jonka 1888 syntynyt poika Bruno Väinö Mild tekee työuransa Turun hovioikeudessa. Vuokralaisten luettelossa Alin lisäksi kiinnittää huomiota Fil. kand. Juhan Gustav Toivonen. J.G. Toivonen oli halikkolaislähtöinen toimittaja, opettaja ja murretuntija. Voinee päätellä, että jämsäläispojan majoittuminen Kauppiaskadun kämppään on ollut Toivosen kollegiaalista jelppausta. Liekö illankajossa ja pienissä tujuissa myös äänekkäästi vertailtu kompien kera halikkolais- ja jämpsäläismurteita huolimatta siitä että Toivosen Uusi Aura ja Aaltosen Sosialisti latoivat uutistensa sisällöt ns. "eri kirjasimille". Alillehan vieraisssa pöydissä notkuminen ei ollut mitenkään kategorisesti tavatonta, hänen paras ystävänsä taisi Viipurin vuosina olla Aarno Karimo.

Turun vuosina Altsu teki opintomatkan Kööpenhaminaan ja käräjäpukaroitui hallitsijavallan prenikkarintojen (kuten kenraaliluutnantti Laimingin kanssa). Nuo yhdistyvät siten että kun AA:n piti olla helmikuussa 1910 istuntosalissa haastetta kuulemassa, mies olikin kaljoittelemassa Köpiksessä...

Alin aktivismia ja sotapalvelusta pohtinut toimittajatoveri Sulasalmi kertoo myös muistelmissaan viskanneensa ärinäkännisen Aaltosen muorin pojan ainakin kerran toimituksen rappusia alas. Koetin vähän etsiskellä kuvaa jossa näkyisi Tuomiokirkkokatu 14 - ihan vain arvioidakseni miten pieni pyöreä mies on portaita mahdollisesti pyörinyt alas. Tiirailin eri hakuteoksia ja vaelsin finnassa - turhaan. Puusilmä! määritelmän otan toki turkulaisilta tunnustuksena vastaan.

Alin arkkityyppinen ihmissuhdeosuus:
AA:lla oli morsiamet sekä Vaasassa että Viipurissa. Kyllä. Sellainen (Taimi Joensuu) löytyy myös Turusta. Vapaita suhteita -susparisuutta sanos vanha kansa - vuoden 1909 tapaan kertoo henkikirja:

Henkikirja1909

Osoite on myös vuoden 1908 Åbo Addresskalenderissa Käsityöläiskatu 16. Kadunkohdassa näyttäs nykyään olevan tuoreempaa rakennusvuosikertaa.

Taimi Joensuu on toiminut mm. palvelijattarien yhdistyksessä 1910-luvulla. Eli aate on jäänyt vaikka parisuhteidenkin pikavuoro Aaltonen jatkoikin matkaansa Vaasaan, Viipuriin ja Hennalaan. Joensuu on ollut vuoden 1918 tienoilla vähän yli 30vuotias, joten hänen mahdollinen osallisuutensa mm. punakaartin toimintaan jää avoimeksi. Sotasurmista tai Valtiorikosoikeuden akteista en häntä ainakaan perushaulla löytänyt - tiedä sitten onko sukunimi ollut vielä keväällä 18 Joensuu.
Lisäys: koko nimi Taimi Elin Emilia Joensuu (syntynyt 1885). (lähden Turun Poliisin Asukasrekisteri 1907)

A.A lienee tutustunut poliittisesti aktiivisiin nuoriin esim. tälläisessä esihipsteriaarisessa klubissa:
Sosialisti 27.9.1907

AA oli Turussakin järjestöpuhuri. Organiseerasi, agitoi, toimitti, meuhkasi, hämmensi ja lopulta sotki asiansa. Lehdentoimitukseen lokakuussa 1909 liittynyt Sulasalmi kertoo muistelmiensa "Kulttuurikehdossa" luvussa kuinka tuolloin lehdessä vaikuttivat Seth Heikkilä ja A.Aaltonen. Heikkilästä ei muistelijan mukaan ollut käytännön sanomalehtityöhön vaikka "Setä Heikkilä" kirjoittajana oli työtelijäs ja tiivistystaitoinen. Aaltosta muistelija moukaroi niin että häkki heiluu.

Ali Aaltonen taas oli ainakin meidän yhteistyömme aikana jokseenkin hankala toveri. Hänet sanottiin irti heti minun astuttuani toimeeni. Jollakin ihmeen tavalla, ehkä toimittajapulan vuoksi, hän oli aikoinaan saanut kolmen kuukauden irtisanomisajan, ja niinpä hän nyt herkesi laiskottelemaan. "Sosialisti" oli silloin vielä aamulehti - iltalehdeksi se muutettiin seuraavan vuoden alusta - ja toimitustyötä kesti siis verraten myöhäiseen. Setä lähti aikaisin, hän kun ei puuttunut teknilliseen puoleen, ja Aaltonen tavallisesti häipyi kohta hänen jälkeensä "Toimitussihteeri täyttää lehden", hän sanoi kylmästi ja jätti minut yksin.

AA oli ilmestynyt usein iltaisin päissään häiritsemään lehteä kasaavaa Välisalmea ja kerran tilanne oli eskaloitunut Aaltosen hosuessa kääntöveitsen kanssa siihen että

Minä heitin tuon pienen, mutta tanakan miehen melkoisen korkeita portaita alas

Aaltonen oli lopulta jättänyt toimituksen saatuaan irtisanomisajan loppuajan palkan kouraansa. Välisalmen mukaan Seth Heikkiläkin oli jo kyllästynyt. Välisalmi oli saanut tehtyä sovinnon ja Aaltonen oli perustellut käytöstään.

Hän sanoi laiskotelleensa kerran talon kustannuksella, kuten hänen mielestään asianmukaista oli

Turusta Aaltonen siirtyi rymistelemään kesäkuussa 1910 Vaasaan.

Vaarin Vaalivankkurit - noh rekikelillä resitenttiä tekemään

Museovirasto, Musketti

Vaari oli kunnostanut kirkkorekensä ennen eräitä 50-luvun vaaleja. Sovitaanko vaikka Presidentinvaalit 1956, koska silloin on tammikuussa ollut kelkkakelit. Maaliakin oli kopsaissut kaplasten kupeille ja reslaan uudenkarheen lampaantaljan lämmikkeeksi-pehmusteeksi. Mummu oli mielellään lähtenyt hieman polleana kyytiin. Kerrankin Pekka tajunnut tehdä jotain tolkullista ja juhlavaa. Vaalikarja kyllä kohahtaen huomaa, kun kyläkoulun pihaan kaksin komeasti kahahdamme.

Mummulla oli kasvot valahtaneet muksilleen kun pappa oli kääntänyt vaalirekensä naapurin pihaan. Oli kunnostettua kulkuneuvoaan näyttääkseen luvannut menopelistään salaylpiinä äänestyskyydityksen... Mummun toive töyrevän tilavasta lammasturkkiajelusta kaatui siihen kun reki tuli täyteen vierustilan väkeä. Ja eräskin oli niistä sen mallinen että vei helposti useamman sutjakamman matkustajan tilan.

Mummu oli myöhemmin äänestystä kommentoinnut lähinnä vaaliajelun kannalta.
"Reki täynn vehkalaisten persiitä"

Sitä en tiedä ketä äänestivät. Epäilen Vaagerholmia. Kekkosta ei ikinä. Suurin osa lapsistaan kuitenkin taisi siihen syntiin 60-luvulla sortua. Pojanpoika oli sitten 80-luvulla Jorisee-jengiä ja jätti tyhjän lapun. Muistaakseni. Ja nykyään reestä pudonnut kuin bronsoni huuliharppukostajassa loppukuormansa kaa...

Kuinka monta lapiollista on kolme sekunttia? 1930-luvulla kovin kisa oli ojankaivuussa.

Pietinen (valokuvaaja). Musketti, Museovirasto

Sanomalehtien digitointi on edennyt jopa keskeisimmässä Suomessa, joka muuten tuntuu olevan digitoinnin maratoonari, kohti 30-luvun puoliväliä. Olisin tyytyväinen jos maakuntani lehtien digitointi ehtisi vuoteen 1950 ennen kuin sanon Pietarille hattuani hermostuneesti kourien nöyrästi päivää. Ei meitin tämmösten raappastelijoiden oikein enempää kehtaa edes toivoa.

Työn Voima-lehdestä löysin viime viikolla vaarin. Petäjäisenveen pienviljelijät olivat yhdistyksensä voimin järkänneet kilpailut suurin piirtein samoina vuosina kun Vihtorilla oli virtaa ja vientiä. Kunnes radiossa ärhenteli resitentti. Pienviljelijäin olympialaisissa oli useampi laji, mutta raaimmasta löysin paapan.

VIIDEN METRIN OJANKAIVUU. Kisassa oli ollut vain kaksi osallistujaa. Isoisäni ja lankomiehensä.



Sanomalehdessä on vain tulokset mutta kuten urheilun nykyviisastelijat toistuvasti tuputtavat. Pitää katsoa tuloksen taakse.

Noh. Katsotaan. 30-lukuisan tulosten taakse.

Pappa hävisi. Mies oli kilvankiilto silmissä kaivanut viittä metriä ojaa ja hävinnyt kolme sekunttia. 20 minsaa risoineen oli kulunut rapiat kolmikymppisiltä ukonrohjilta otteluunsa.(tarkat ajat: 20.20 ja 20.23)

aikakauden taisteluvälineitä

On siinä käynyt melske. Ärinä ja huhkinta. Pörhistely. Jälkipeliä en uskalla edes ajatella. Mieti nyt. Hävitä kolme sekunttia ojankaivuussa. Maata siinä olkaimet solmussa jatsarihierteissä kuopan pohjalla kun lankomies heiluttelee voitonvirnuisana liejuista lapiotaan kuin koloradon karjatilallinen suunnatonta stetsonia. Ja koko pitäjä vahvistettuna multian muikistelijoilla ja kuukkalan koukkunokilla on ollut mielet meuhuussa. Epäilemättä vaari on huutanut että sopis prkl peittää tämä monttu kun vielä täällä olen.

Olen nyt muutaman päivän koettanut protestoida tappiota. Täältä jälkimaailmasta. Miten se on mitattu? Viisi metriä ojaa, milloin se on valmis? Siis miten "valmis" ja "ei vielä" välille on saatu kolmen sekunnin ero?
MIllaista on ollut maa? Onko vaarin kohdalla ollut kiveä ja juurakkoa? Saiko lankomies ährättyä joka iskulla lapion täyteen jotain kuutiomultaa? MINÄ VAAN KYSYN. Oliko kisapaikka "suolattu" edellisyönä? Elokuun ehtoopuolilla on tehty kuutamossa konnantöitä myös vilpittömissä pienviljelijäyhdistyksissä.
Kirvesvarrentekokin oli ollut muuten kisalaji ja ajalla mitaten. Mistähän "viimeistelyviiluusta" siinä koitoksessa sekunttikellokalle määritti veiston valmiiksi?

Noh, eipä pojanpoikakaan ole oikein mitaleilla itseään raavituttanut. Ehkä sitä pyhän peen kanssa on helpompi haastella kun kunniatta kuoloo...-

...........

Ohjelman aikatauluttaja on säästänyt juhlapuhujan korvia kisailijoiden ärräpäiltä...

Piisstt... Liittyen tähän:
https://tietolinja.kansalliskirjasto.fi/2018-2/1802-haka/

Jakaisiko joku alle kopypastetuista organisaatioista ns. "honorary Haka-tunnuksia?". Vakaasti harkiten toki, en minä nyt itteni takia kysy. Tuolla yo-kirjastojen ulottumattomissa häärää ihan ansioituneitakin suku- ja paikallishistoriantutkijoita. Vaikka sillä puheella että lupaisivat mahdolliset yleistä historiallista merkittävyyttä sisältävät löytönsä ensin kertoa sille organisaatiolle joka heidät hakatunnus-käenpojakseen huolii.

Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta (Tiedekunnan opiskelijat, tutkijat ja henkilökunta)
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti (Instituutin henkilökunta)
Jyväskylän yliopisto (yliopiston henkilökunta ja opiskelijat)
Oulun yliopisto (HIKUVIE-tutkinto-ohjelman henkilökunta)
Tampereen yliopisto (historian, viestinnän ja media sekä journalistiikan tutkijat ja opettajat)
Turun yliopisto (Kulttuurihistorian oppiaineen tutkimusryhmä)

Kun Esko Riekki Ali Aaltos-huhut alasampui...

Etsivä keskuspoliisin ja Valtiollisen poliisin ylläpitämiä henkilökortistoja ja -mappeja löytyy digitaaliarkistosta (kansallisarkiston toimipaikkojen päätteet).
Korteissa konnat ja koukut vaihtuvat siinä samassa ajassa missä Ratakadulla henkilöstön hengareissa pitkät palttoot neuvostomalliin. Sukunimen mukaan aakkostettuna piinkova kommunisti ja AKS:n lippuvalanvannoja voivat olla kortistossa perstuntumalla.

EK oli tehnyt kortin myös Ali Aaltosesta. En sitä käyttörajoitusten vuoksi tähän blogiin kuvaa. Kortissa on muutama mieltäkutkuttava kirjaus jotka ehkä vaatisivat tolkullistakin EK:n arkistojen tutkimista. Tässä postauksessa käsittelen niistä yhtä, sitä johon pääsen muutakin kautta kiinni...

Henkilökortissa on merkintä jonka mukaan Jämsän nimismies oli 31.12.1936 lähestynyt Etsivä keskuspoliisia tiedustellen Ali Aaltosen kohtalosta. Tuo ajankohta osuu suht. lähelle Alin äidin Amandan kuolemaa, joten mielessä vilahti ajatus kirjeen liittymisestä äiteen pesänselvitykseen. Suomessahan on perinteisesti eri kaarien edellyttämänä tehty pitkän kaavan töitä; yksi niistä on kuolinpesiä koskevat viimeistä piirua - ja parisängyn puolikasta - myöten selvitykset.

Jämsän nimismiehen arkistoja säilytetään Kansallisarkisto Jyväskylässä. Tilasin tutkijasaliin 1936-1937 koskevat kirjediaarin, kirjetoisteet ja saapuneet kirjeet.

Kirjediaari:
ote kirjediaarista

Jämsään oli siis tullut EK:stä vastaus, jossa oli todettu ettei Ali Aaltosta Helsingissä ole. Tuo diaarimerkintä kelpaa vielä siihen että kyseessä olisi ollut rutiininomainen pesänjakoon liittynyt henkilötarkistus.

Pesänselvitysprosessi muuttuukin uskomattomaksi jutuksi kun silmille räpsähtää itse kirjeet.

Jämsän tuolloinen nimismies Mäkelä on viranhoitoon kuuluvana proseduurina säilyttänyt kopiot lähettämistään kirjeistä (kirjetoisteet arkistoluetteloissa).
nimismiehen kirje


Kirjeessä mainittu isäntä Aleksi Huujärvi oli Koskenpään historian mukaan 1930-luvulla mm. kunnanvaltuuston jäsen, ammattientarkastaja ja vielä sivutoiminen ulosottomieskin. Valitettavasti kirjeessä mainitut liitteet säntillinen nimismies oli palauttanut Huujärvelle. Lienevät jo vuosikymmenten viipottaessa kadonneet...
Huujärvi oli eduskuntaehdokas 1933, Suomenmaa 21.6.33

Alin hieman hämäräksi jäänyt kohtalo oli epäilemättä jättänyt seutukuntaan juoru- ja huhuperinteen, joka räjähtää viranomaisten silmille hetkellä jolloin Amanda Aaltosen kuolema aiheuttaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä.

A.Aaltosen käsialoja on tuon mukaan vertailtu 30-luvulla, liekö silloin ollut tiedossa että hänellä oli niitä useampia... Äärimmäisen kiinnostava on väite, jossa kerrotaan nuoren AA:n olevan jossain ryhmävalokuvassa. Ennen kuin tuo kuva löytyy on vain arvuuteltava mistä otoksesta on kyse.

Kirjeen ällistyttävin sisältö on rinnastus jossa Ali yhdistetään 30-luvulla vaikuttaneeseen kaimaansa. Tiedä sitten onko enää jäänyt mitään muistiperintöä Koskenpäälle siitä kun paikkakunnalla on talosta tölliin kuljettu kahden A.Aaltosen valokuvan kera arvuuttelemassa onko kyseessä sama mies...

Nyt on aika kutsua blogiin EK:n maineikas päällikkö Esko Riekki. Hänen vastauksensa Jämsän nimismiehen lähettämään tiedusteluun on tylyhkö. Tuon kirjeen jälkeen nimismies aloittikin prosessin joka johti Amanda Aaltosen kuolinpesän pakkohuutokauppaan.EK:n vastaus

Esko Riekin kirjeen perusteella EK:n tiedot mm. Alin kuolemasta Hennalassa perustuivat toukokuussa 1918 julkaistuihin sanomalehtiuutisiin. Tuo sama viittaus on myös AA:ta koskevassa Etsivä keskuspoliisin henkilökortissa.

Historialla on tapana ironisoida myös blogitekstejä. Ymmärtääkseni Aleksi Aaltonen - tuo somerolainen toimittaja ja ministerismies - oli yhdessä vaiheessa poliittista uraansa "Etsivä keskuspoliisin toiminnantarkastajana". Liekö tehnyt tarkastuksen niin huolellisesti että on löytänyt Alia ja itseään koskevat silmiä pyörittävät väitteet...

Olihan näitä A.Aaltosia useampia. Kolmaskin mies. Jätetään tähän loppuun sitten cliffhanger.

Aaltosen Ali Viipurissa - kuppia nurin ja yksi keisari

Aaltosen aikuiselo oli pääsääntöisesti kolmessa Suomen kaupungissa. Turku-Vaasa-Viipuri. Sotasurmatietokanta vihjaa siihen että hän on ollut kuollessaan Hennalassa toukokuussa 1918 vielä Viipurissa kirjoilla vaikka tunnetusti syksyllä 1917 hihhuloi/rähinöi (lukija voi mieltymystensä mukaan valita verbin) eri puolilla Suomea jo Kotkasta käsin. AA:n boheemi elämä ei ollut edes henkilörekisterien osalta järjestäytynyttä. (esim. Jämsästä Turkuun muutto). Erkki Lepokorven Tampereen vuoden 1918 tapahtumiin sijoittuvassa romaanissa "Käy Ruusutkin Kukkimaan" Altsu löytyy sujuvasti kahdesta hotellista ja yhdestä porttolasta. Ei liene siis ihme edes Mietaan kylällä että miestä oli usein oikeassa elämässäkin etsitty...

Viipurin osalta AA:n vaiheiden kartoitus jää kirkonkirjamateriaalin osalta vajaaksi. Suomi-NL sotien vuoksi Viipurin seurakunnan kirkonkirjoihin tuli hävikkejä kuin papinpoikien tulitikkuleikeistä sisämaan rovastiloisssa. Neuvostokoneet osuivat Viipurin ratapihalla kesällä 1944 vaunuun jossa piti kuljettaa turvaan tuomioseurakunnan arkistoja. (Tästä näyttää olevan kiistaa kun virallinen fakta kertoo arkistojen tuhon tapahtuneen jo talvisodassa.)

Museovirasto,Musketti
Aaltonen muutti Viipuriin vapauduttuaan Vaasan lääninvankilasta. Työ-lehti uutisoi 17.joulukuuta 1912 Ali Aaltosen valitun aputoimittajaksi. Samana vuonna kaupungissa alkoi myös raitiovaunuliikenne. Aaltosen ja Karimon voi hyvin kuvitella -ennen ystävyytensä karahtamista- vasemman- ja oikeanpuoleiselle raitiovaununovelle hihkumaan omia iskulauseitaan. Silloin on jääty samalla pysäkillä pois; yhdysoluttehtaan komposiittikorkkipulloin etiketit takinsuista vilkkuen...
Työ 17.12.1912

Raappastelija ei noin 25:n polven keskisuomalaisjullikkana valitettavasti ole Viipurin tuntija. Olen siellä kerran pikkupoikana Neuvostojen maassa viettänyt parisen tuntia ja silloin pelotti se että minut uhattiin viedä Terijoella tanssimaan. Joten jos teen seuraavassa karmeita pahoja virheitä niin pahoittelen...

Ali Aaltosen työpaikka sanomalehti Työ sijaitsi osoitteessa Brahenkatu 17.
Rakennuksen piirustukset lienevät tässä.
VirtuaaliViipuri sivustolla on mallinnettu tilanne vuonna 1939, silloin Työ-lehdestä ei ollut tuossa korttelissa jäljellä kuin muistohaikuja;
Ali Aaltonen
puh. viistoista nelkytkuus
vastaa enää ei

Missä AA sitten Viipurissa asui?, jos nyt jätetään letkauttamatta tunnetuimmat tuon ajan ravintolat.
Vuoden 1916 Viipurin osoitekalenterissa on tietua:
Kalevankatu 1 as 3.
Tässä kahden lähteen vaatijoille henkikirja varmennus vuodelta 1917. AA on taatusti asunut Viipuriissa muuallakin mutta Kalevankadun osoitteen määrittelisin viimeiseksi...
Liikemies Juho Leinon omistama rakennus sijaitsee nykyään muistojen bulevardilla. Talon piirrustukset on kuitenkin myös digitoitu pönttöuuneineen.
Virtuaaliviipurin mallinnos vuodelta 1939

Aiemmissa postauksissa on jonkin verran rymistelty A.Aaltosen vuosia Viipurissa. En nyt niihin tällä erää palaa. Taantumuksellisen kontekstisokeana räpiköin tuon ajan ja tienoon sanomalehtiä, kirjaan kuitenkin että AA on toimittajantyönsä ohella ehtinyt myös kiertelemään eri tilaisuuksissa puhumassa, luennoimassa ja agiteeraamassa. Toisinaan miehellä on ollut kalenterissaan "tuplabuukkaus" eli "karmea kankkunen" ja lehtien palstoilla on jälkikäteen ihmetelty mihin se juhlapuhuja jäi. Siellä on Viipurin maalaiskunnissa ja muissa läänin kruununpitäjissä odoteltu vallankumouksen tuottajaa pyhäpuvut päällä ja tuoreet vehnäset pirtinpöydillä. Turhaan.

A.Aaltonen oli ennen kaikkea hämmentäjä - vielä aikalaishistoriastaan tälle puolenkin. Hän touhotti ja kekkuloi Viipurissakin niin että siitä jäi vedonlyöntikertoimella 1.01 jäljet myös poliisilaitoksen arkistoihin. Niiden tutkimiseksi pitäisi vierailla simpsakkaiden ja sirkeäsilmäisten ihmisten Mikkelissä. Joten tämä postaus päivittynee siltä osin jos joskus pääsen kuivankäppäräinen mullisilmä mörökölleilemään St Micheliin.

En "keskustoimikunnista" yms. poliittisten liikkeiden järjestäymistavoista ja -käytänteistä mitään ymmärrä joten en niitä nyt tähän blogiin kirjaa. A.Aaltonen OLI Viipurin vuosinaan hyvinkin aktiivinen järjestöjyrä ihan neljän seinän sisälläkin. Niistä löytyy viitteitä mm. digitoiduista sanomalehdistä joten vakavastiotettavat tutkijat löytävät toki ne sieltä.

Suomen Rautatiemuseo, Hyvinkää

128,4 kilometriä on matka Viipurista Suomen rautatieasemalle Pietariin. Työ-lehdellä oli toimittajia myös Pietskussa, samoin Altsulla vähintään yksi kihlattu. Hän oli ainakin maantieteellisesti samassa pelipöydässä kuin vuoden 1917 vallankumouksellisen pokkarinki, mutta kuuluiko hän oikeasti korttipakan Suomen väriin? Kun ruutuässä Vallu matkusti veturin 293 pukkaamalla junalla 1917 vallankumousasiallaan niin mahtuiko suuriruhtinaskunnan herttasarjaan A.Aaltonen edes hanttikorttina. Hän itse on varmasti luullut olevansa herttakymppi - Napoleonilla oli tiu nappeja takissaan...

Aattelisin että AA oli huono kortinlyöjä. Kun pitäisi osata peittää tunteiltaan pelaamansa käsi, eikä ilmeillä laajakaarisesti jos luulee omaavansa sekä suoran että värin.


blogitekstille mahdollinen taustamusiikki:
Morricone:Buona Fortuna Jack