Kankaan tehtaan paperimestarin neljä poikaa ilmavoimissa

Olin koltiaisikäinen koillis-hämäläinen koulukolpero kun eräälle oppitunnille tuli sijaisopettaja - en enää muista ketä hän tuurasi tai mikä olisi pitänyt olla opetustuokion ns. lukujärjestyksellinen määrite. Vakinaista viranhaltijaa sijaistanut asteli maailmanmiehen askeleella liitutaululle. Piirsi sille kuvan, jossa oli mies ja rakennus, sekä niiden välissä katon yli taivaankantta hipaissut kaari, jonka voi sanoa alkaneen piirrosukkelin nivusten tienoilta. Saatuaan taiteen valmiiksi, opettaja kääntyi poikkeuksellisen hiljaa pysyneiden esimurrosikäisten puoleen ja kysyi virne suupielessä: "Mikä on miehen nimi?". Sitä sitten pähkäiltiin kolmevarttinen eikä kukaan sitä muistaakseni hoksannut. Ennen kuin kello soi välitunnin merkiksi opettaja rykäisi ja kertoi
"Ylitalon Kustu". Juttu on toki vanhempi ja ehkä jopa kuluneempi kuin blogisti. Silti tuossa tilanteessa se oli niin uusi, että se vieläkin käy toisinaan mieltä virkistämässä.

Sijaisopettaja oli jatkosodan aikana tiedustelulentäjänä toiminut vänrikki - myöhemmin luutnantti - Aimo Salminen. Luin vuosi sitten Kari Stenmanin kirjan Korpilaivue, joka kertoo Rukajärven suunnassa toimineesta Lentolaivue 14:sta. Sieltähän se Aimokin sitten löytyi muutamalla maininnalla. Stenmanin mukaan Salminen olisi lentänyt ilmavoimiemme viimeisen sodanaikaisen lennon venäläisten selustassa. Pari konettakin oli mennyt nokalleen sodan aikana.

Stenmanin kirjan luettuani ryskäsin uteliaisuuttani tutkimaan digitoitujen Lentolaivue 14:a koskevien päiväkirjojen lisäksi myös SA:n kuva-arkistoa. Siellä tuli vastaan nippu tähystäjäkoulutuksen saaneen tk-valokuvaaja Niilo Helanderin ottamia kuvia, joissa pääsiäisenä 1944 oli ollut Jyväskylässä kokoontuneena paperimestari Salmisen perhe. Kuvien metatiedoissa oli identifioitu kaksi nimeä, joista Aimon lisäksi oli tunnistettu ilmavoittojen määrässä ässäksi verifioitu Pauli Salminen.

SA:n kuva-arkiston "karuselliin" pääsee
tuosta (tarkennus 15.3.2019: karusellissa näyttää nyt olevan mukana myös Helanderin samalla komennuksellaan Jyväskylässä ottamia komeita ilmavärikuvia, niiden jälkeen pyörii Salmisten photot)


Lähde SA-kuva (Kuvateksti:
Salmisen perheen miesväki kävelyllä. Isä marssii keskellä.
Jyväskylä 1944.04.08)

Neljä poikaa ilmavoimissa lentäjinä? Komusin mm. Tikkakoskella Ilmavoimien museon kirjastossa etsimässä tietoa siitä mitä tuon kuvasarjan taakse oikein kätkeytyy. Pitelin käsissäni maineikasta luetteloa lentomerkillisistä sotilaslentäjistä (myös tähystäjät ja sähköttäjä-kk-ampujat), josta olin tähän asti lukenut vain netistä. Rajasin ja pähkäilin. Piti rakentaa aikajanakin siitä kuka luetteloiduista Salmisista voi olla kenenkin veli. Kuka on ollut pääsiäisenä 1944 vielä elossa jne.

Kansallisarkiston Jyväskylän toimipisteestä selasin Tikkakosken reissun jälkeen (pöljä työskentelyjärjestys - myönnän) Jyväskylän poliisilaitoksen ylläpitämiä vanhoja asukaskortistoja (digitoituja). Sain selville että paperimestari on ollut nimeltään Einar Salminen osoitteessa Kankaantehdas B5. Veljeskvartetin muutkin nimet taisivat selvitä. Nuorin on ollut sattuvasti Veli Eero (kutsumanimi ollut ilmeisesti Eero). Vanhin on ollut Kankaantehdas B6:ssa perheineen asunut Heimo.

Kansalliskirjaston sanoma- ja aikakauslehtiarkisto on (syksyllä 2017) Keski-Suomen osalta vielä toivottomasti vasta 20-luvulla, joten sieltäkään ei montaa vihjettä varissut. Onneksi jatkosodan rintamalehtiä on viime aikoina digitoitu. Sieltähän se napsahti Yo-kirjaston päätteeltä silmille. Otsikolla "Neljän Veljeksen Loma" on Hakkapeliitan Joulussa 1944 julkaistu sivun kuvakooste jossa on kuusi kuvaa SA-kuva-arkistostakin löytyvästä sotilasvirkamies Helanderin pääsiäisenä 1944 ottamasta setistä. Yhden kuvan tekstissä luki "Veljekset, jotka kaikki palvelevat ilmavoimissa".... Komento siis takaisin. Kaikki eivät ole olleet lentäjiä. Kun tolloja joskus ylöshuudetaan, nostan molemmat kädet ylös.

Rintamalehti Karjalan Viesti oli tehnyt etusivultaan alkaneen jutun Pauli Salmisesta 13.kesäkuuta 1944. Leipätekstistä ne tiedonjyväset tälläkin kertaa löytyivät; Salmisen perheessä kerrotaan olevan "neljä veljestä, jotka jokainen suorittavat palvelustaan ilmavoimissa. Vanhin veli on mekaanikkona, nuorin asemiehenä ja kolmas veli vänrikkinä tiedustelulaivueessa".



Laitan tähän loppuun vielä Karjalan viestissä olleen Pauli Salmisen kuvan, jota en nimellä löytänyt SA-kuva-arkistosta. Voi olla jollekin siten ihan uusi tuttavuus.

Lähteitä: Kansalliskirjaston digitoidut lehdet: Hakkapeliitan Joulu 1944. Karjalan Viesti 12.6.1944
Stenman: Korpilaivue, Lentolaivue 14 sodassa.
Virtanen & Temmes: Luettelo sotilaslentäjistä, joille on vuosina 1918-1944 annettu Suomen Lentomerkki.

kiitos Museomestari Siltaselle Ilmavoimien museo Tikkakoski.

Tuntemattomat sotakirjeenvaihtajat

Männä vuonna edesmennyt tätini oli sukupuheenparren mukaan ollut jatkosodan vuosina innokas kirjeenkirjoittaja. Tuntemattomille sotilaille oli pitkälle yöhön kirjoittanut viestejä ja nuoremmat siskot olivat heitelleet häntä suorasuuntauksella tyynyillä - sammuta jo se valo ja anna meidän nukkua.

Tuumailin tuossa, että noinkohan löytyisi sukulaiseni kirjeenvaihtoilmoituksia sota-ajan lehdistä. Digitoituja lehtiähän voi huoletta lukea ns. tutkijan positiosta. Jos ne taasen tilaa holveista paperisina lukusaleihin ,silloin on syytä pitää valkoisia hanskoja kädessä. Niiden avulla säilyy tutkijan etäisyys eikä joku nuori opiskelija i-padinsä takaa tirsku "mitähän toi karsee hupiukko noita vanhoja Viikonloppu-lehtiä lukee".

Sotavuosien kirjeenvaihtoa sotilaiden ja kotirintaman välillä lienee aika hyvin jo tutkittu - varsinkin silloin jos kirjoittajat ovat toisensa tunteneet. Sitä en tiedä onko tuntemattomien toisilleen lähettämiä postitteluja kuinka tarkkaan jo seminarisoitu.

Tuossa nopsalla otannalla kansalliskirjaston digitoiduista aikakauslehdistä rajasin kaksi 40-luvulla ilmestynyttä lehteä.
"Viikonloppu" ja "Lukemista Kaikille" olivat molemmat ns. lukemistolehtiä. Viime sotien aikaan molempien lehtien kirjeenvaihtopalstat ovat niitä, joissa oletan tätini (ja tuhansien muiden) ilmoitelleen tai valikoineen nimimerkkejä joille lehden palvelun kautta vastata.

En nyt kovin tarkkaan vielä ehtinyt arvuutella mitkä mahdollisesti olisivat tätini laittamia ilmoituksia. Pari epäilyttävää löysin. Ikä täsmäisi samoin tyylilaji ja kotipaikkakunta.

Sen sijaan silmä tahtoi koko ajan karata muihin ilmoituksiin. Ohessa muutama sangen herskyvä esimerkki. Kävi siinä ajatus päässä kailottamassa että
tuossapa olisi jollekin innokkaalle humanistille tutkimusaihe - lukemistolehtien jatkosodan aikaiset kirjeenvaihtoilmoitukset.





Vakavammin ajateltuna ajankohdasta kun ilmoitus oli lähetetty lehteen, hetkeen kun siihen on joku lehden välityksellä vastannut on voinnut noina vuosina tapahtua peruuttamattoman paljon. Niin paljon että viestittelyn edellytykset eivät ole voinneet enää jatkossa täyttyä. Anonyymit kirjoittajat ovat mahdollisesti jäänneet toisilleen tuntemattomiksi.

Kahlekarkuri Korpilahdella heinäkuussa 1902

Korpilahden nimismies Väinö Anthoni (joka oli muuten maineikkaan valponmiehen isä) tuijotti heinäkuussa 1902 kahleita joissa ei ollut enää hiertynyttäkään vanginjalkaa.
Kuinka noin pääsi käymään? Jämsäläiset hilut olivat osoittautuneet vitkuttimiksi.
Korpilahden vanginkuljettaja Reivilä pääsi tuon vuoksi vetämään 50 markkaa (nykyrahassa n. 220 euroa) sakkoja käräjillä 18.9.1902 siitäkin huolimatta että hän oli valtuuttanut paikallispoliisi Juho Perälän itseään jutussa edustamaan.
Tutut miehet siis olivat hieman erilaisissa rooleissa käräjätuvassa... Jotta koko lainvalvonnan joukko olisi kasvot peruslukemilla koolla niin pitäjän poliisikonstaapeli Tobias Hofdahl esiintyi jutun poliisitutkintapöytäkirjassa todistajana.

28.heinäkuuta päivätyssä poliisitutkintapöytäkirjassa Anthoni kirjoittaa kuinka ko. heinäkuun 26.päivänä vanginkuljettaja Kaarlo Reivilän samanniminen poika oli ilmoittanut että Anthonin toimesta vangittu "varkaudesta epäluulonalainen irtolainen Oskari Fredrikanpoika kansan keskuudessa yleisemmin Ressun Oskarina nimellä tunnettu" oli Reivilän talosta samana päivänä karannut.

"Ressun Oskari" oli toimitettu Jämsästä Korpilahdelle heinäkuun lopun välikäräjille ja sitä ennen hänet olisi pitänyt pitää vangittuna Reivilän talossa. Pöytäkirjassa on värikästä kuvausta siitä miten tuolloista tutkintovankia käräjäpitäjän vanginvartijan talossa kohdeltiin. Inhimillistä toki siinä mielessä että hilut kintuissa pääsi talon väen kanssa jopa saunomaan. Noinkohan on pitänyt jalkojaan vesisaavissa...

Se mikä tämän jutun nosti tähän blogiin oli Reivilän kertoma siitä kuinka "Ressun Oskari" oli koko ajan ollut samoissa jämsäläisissä jalkaraudoissa. Reivilä oli pohtinut sitä että vaihtaisi ne tukevimpiin korpilahtelaisiin. Lukkokin olisi ollut korplahtelaisessa parempi. Ressun Oskari oli väittänyt ja näyttänyt kuinka jo jämpsäläisissä kahleissa oli sääriluun kohdalta iho hiertynyt, niin Reivilä oli heltynyt - ja kalliiksi se kävi.

Reivilä oli lähtenyt käpäisemään niityllä. Oskari oli jäänyt kahleissa talon portaille. Reivilän vaimo oli ehtinyt kaksi kertaa noin viiden minuutin välein käydä oven suusta kuikuilemassa että Oskari oli olemassa. Kolmannella kerralla Oskari olikin olematon... Reivilä haettiin niityltä kotio ja seuraavaksi portaita jytistelikin sitten jo kiukkuinen nimismies...
Harry Houdini esiintyi heinäkuussa 1902 Ruhrin Essenissä Colosseum teatterissa - Harryltä meni 17 minuttia paetakseen paikallisen sidontaexpertti Kinskyn lukitsemista kahleista. Oskari oli siten kilpailijaansa nopeampi - Korpilahdella on tätäkin saavutusta kohta tilaa juhlistaa nykyisen purkubuumin myötä. Keskimaan uuden aukion ehdottaisin nimettäväksi "Reissun Oskarin" ostariksi.

Reivilän kahleita Korpilahden kotiseutumuseossa

Jälkipyyhkäys:
Reivilän ura ei tähän kupruun kopsahtanut. 11. tammikuuta 1903 komusi Kirkkoherra Vileenin Anttoni pönttöönsä ja julisti joukon tiedonantoja - joukosta ei erityisemmin erottunut pappisäänellä lausuttu tiedotus jonka mukaan Reivilä jatkaa uraansa vankien vahtijana ja kyytimiehenä seuraavankin kolmivuotiskauden 1903-1905. Eräs talollisparivaljakko oli esittänyt kilpailevan tarjouksen. Reivilän tarjous 7 litraa rukiita per kultakin pitäjäkunnan talonsavulta (+juoksevat kulut) voitti. Tehdään kuten ennenkin suorastaan huokuu rutiininomaisesta asiakirjanipusta. Nimismieskin on jo rauhoittunut. Hämeenlinnassa elokuun viimeisenä päivänä nollakaks kuvernöörinvirastossa Korplahtelaisten vanginkuljetusasiaa on tutkittu - toisin sanoen lyöty komia leima paperiin ja parit nimmarit. Toinen taitaa olla Idestam.

Kansallisarkisto Jyväskylä: Jämsän tuomiokunta, Korpilahden käräjäkunta syyskäräjät 1902. Juttu nro 219. Istuntopäivä 18.9.1902.
Jämsän kihlakunnan kruununvoudin arkisto. Hb:1 Vankien kuljetusta koskevat asiakirjat (1871 - 1924)
Houdinista
Klik

1918 tapahtumien alkusoitto kolmella lauseella

Mannerheim sytytti sikarin,
työväentalossa paloi lyhty,
Ali Aaltonen sammui



.

Traktori tomaateitta

1950-luvulla suomalaisia oli Ruottissa kausitöissä, metsätöissä, ajohommissa. Tornion kautta Haaparantaan junalla, josta piti jatkaa tiukemmalla miestuntumalla eteenpäin. Kun raideleveys 1524mm vaihtuu 1435mm:een voi tulla olo, että ollaan liika liki.

Matkaa tehtiin saappaat jalassa sekä mennessä että tullessa. Nappaskengissä laivalla palaavat taisi olla enemmän 60-luvun tapaa. 70-luvusta puhumattakaan jolloin oli jo autossa pieni spoileri ja ralliraita. Made In Sweden.

Setäni oli nuuka pihienkin miesten joukossa. Kruunustakin tarkka. Kotiutti kruunutkin Ruotsista viimeistä äyriä myöten.
Siitä seuraavaksi.

Pettuvedeltä lähti 1950-luvun puolen välin kieppeillä ainakin pari miestä pohjoiseen Ruotsiin metsätöihin. Nyt sitten odotatte kasvot täynnä myötähäpeää kertomusta heidän suomalaiskansallisista rymistelyistään? Melkoinen pettymys teille, sillä mukana oli myös setäni. Myytinmurtaja.

Yksi koskensaaren poika ei ryypännyt, ei pelannut korttia, ei haikaillut maksullisesta onnesta. Kortteerissa joutui kuitenkin eräänä iltana setäni tinkimättömän tentumisen kohteeksi. Koskensaarelainen oli onneton ostanut sedältäni salaa tomaatteja joita koitti illan pimennettyä syödä piilossa hiljaa vilttinsä alla. Ei onnistunut. Jäi kiinni.

Viltti oli lentänyt lattialle ja tomaatin pärskeet perässä ja hirmuinen huuto. Tänne on tultu tienaamaan, eikä tuhlaamaan rahoja myrkkykasveihin. (päivystävälle paheksujalle tiedoksi; Suomessa tomaattia pidettiin joillakin alueilla vielä viiskytluvulla myrkyllisenä - Mahlulla ainakin Etyk-kokoukseen asti)

Urakan pulkattua palatessa oli joukossa miehiä kahdenlaisia - taskut täynnä ja reiättöminäkin tyhjinä. Jälkimmäiset olivat hiukan kyräilleet setääni ja naulatehtaan kyläläistä. Rahastaan tarkka mies osaa lukea ennusmerkkejä joten Tornion asemalla setäni teki klassisen tempun. Hyppäsi jo liikkeelle lähteneestä junasta vetäen Koskensaaren miehen mukanaan asemalaiturille. Tyhjätaskut jäivät luimistelemaan puukorisen vaunun ikkunan taa.

Koska setäni jätti tomaatit ostamatta hän kotio Keski-Suomeen palattuaan oli sen verran varoissaan että hankki Ruotsin tienuillaan traktorin. Merkiltään Man. Oli varmaan saksalaista laatua, silloin kun sitä ei oltu vielä päästörajoilla uunotettu.

kruunuilla tienattu Manni

Setäni oli hieman töyrevänä tuonut traktorin kotitilalle ja istuttanut isänsä kuskinpenkille. Isänsä, joka oli koko ikänsä käsitellyt korkeintaan yhtä tai kahta hevosvoimaa. Tentuminen sopii verbinpaikkaan siihenkin kommunikointitapaan. Nyt niitä kruunuilla tienattuja "hästkrafteja" oli sitten käytössä viitisenkymmentä. Traktori kävi jo. Setäni löi vaihteen päälle. Man oli matkalla maantienojaan. Siinä vaiheessa isoisäni oli herennyt hädissään huutamaan:
PTRUUT PTRUUT PTRUUT.
Ja koettanut vetää rattia itseensä päin.

Hevosmies muttei hevosvoimien mies.

Pettuvedellä kivimiehen hakku oli jo ilmassa...

Kerran kun mönkijät eivät vielä olleet poltto- vaan paloviinamoottorilla käyviä jumiutui erään kuljetusliikkeen auto tuohon kivisillan alle. Eikä irronnut enää mihinkään. Takertui kuin hirvikärpänen kaljunkin miehen tukkaan.
Uteliasta väkeä alkoi kerääntyä paikalle Keuruun kirkolta ja Multian mutkilta asti. Matkustajakoti Hotin kantapeikot olivat lautasliinat leukaperistä roikkuen antaneet asiantuntijaneuvoja siitä mihin kohtaan pitää kivisiltaa tehdä reikää.

Ratahallintokeskus oli hälyytetty. Kuljetusliikkeen päällikkö oli tullut kiljuen paikalle sekä lennätin- että puhelinlankoja pitkin. Auto on saatava irti. Palopäällikkö, nimismies liekö pappi Peltokalliokin tullut huiskien paikalle. Dynamiittia ja kulttuuriperinnettä oli haastettu vastakkaisiin argumentteihin.
Ei auttanut möyhääminen - myötä tai vasta. Auto oli ollut useamman tunnin kiinni ja kivimiehen hakku oli jo ilmassa... Kunnes... Paikalle oli tullut apupyöräikäinen pojannapero jauhaen yksittäispakattua Hellaksen jenkkipurkkaa suupielessään. Oli tokaissut saman tien "Miksette laske ilmaa renkaista niin irtoaa..." Ei heilunut sen jälkeen hakku. Luimistellen olivat kadonneet kiireellisiin töihinsä sekä maallinen että hengellinen virkakunta. Hotissa oli verhotkin laskettu ettei kaiken tietävien ruokamiesten häpiä ulos asti pilkota.

nimismiesten kakskytlukulainen arpajaisärinä?

Tullut selailtua korplahden nimismiehen kirjediaareja. Silmäilyn motivoima maineikas moksilaisveijari, joka laajensi vilperttiysrepertuaariaan avarammillekin aloille, on jo tosin kadonnut 20-30-luvuilla synnyinseutujensa virkamiehen kirjanpidosta. Se on ollut vallesmannille taatusti helpotus mutta uudet ajat ovat tuoneet silloisten nykyaikojen riesat. Kuten arpajaiset.  Vuoden 1928 diaarin välissä oli oheinen iskemätön arpa. Vihkosta just revitty. Sileä ja rypytön kuin putkilahtelaisen isäntämiehen rahamassi.

Millainen oli kiihkeä 20-luku saati kiivas 30-luku Korpilahden nimismiehen kirjediaarissa? Valtakunnallisten eri suuntain poliittista toimeliaisuutta koskevien kiertokirjeiden, yleismääräysten oheen aikakaudet pilkahtavat paikallisesti pariin kertaan. Kerran Tampereen poliisi kyselee toukokuussa 1932 tietoja korplahtelaisjuurisen Rafael Haaran vanhemmista. Diaari ei kerro kirjeen sisältöä saati mitä nimismies Tampereelle vastasi. Luultavasti kävi kirkkoherran pakeilla. Pääovesta. "Harbergien papinkirja pyyh pitäs laittaa Tampereelle. Joutasitko laittaa, lähetkö muuten kalalle lauvantaina, tervasin veneenkin tossa". Kirkkoherra "huomasin, lähden, laitan"

Toisen kerran Viipurin sotilaspiiristä kysellään  eläkkeelle jääneen Einari everstin perään. Nimismies varmaan vastannut "Eipä tuo ole ainakaan polkupyörällä vihtinyt ajella, siellähän tuo aidanseipäitään teroitti kun viimeks näin" 

Mitä niissä diaareissa sitten on eniten? Arpajaislupailmoitustiedonantoja. Ne toistuvat jatkuvasti. Eikä ne jää edes noihin historian vielä muistamiin valtakunnallisiin "uuppera ja kansallishteatteri" onnenlehtiin . Viikottain on tullut ilmoituksia joissa kerrotaan "Paras-Pontevan Nuorison nousevan tahdon", "Keski-Kerkauksen kristillisen entisen työväen piika ja renki ry:n" , "Vähä-Loimaan kuulanpukkauksen ystävien"  ja satojen muiden ympär-Suomen paikallispuuhastelijoiden järjestämistä arpajaisista joista on silloisen byrokratian hessuilla haasioilla ollut maaherrain tiedotettava sellaisillekin nimismiehille joiden virkapaikkakunnilla ei taatusti ole tarjottu myytäväksi ainuutakaan "Mahlun Muksahtajien mökötysiltamien" turpasauna-arpaa.

Asiallisemmin kirjattuna. Vuoden 1939 kesän, alkusyksyn ajat tuovat Korpilahden-Muuramen nimismiehen kirjediaariin vakavampiakin ennakkovihjeitä.